Tulokset on julkaistu Psychological Science -lehdessä, joka on Association for Psychological Science -yhdistyksen julkaisu.
Tutkimusta varten Sascha Topolinski ja hänen oppilaansa Würzburgin yliopistossa Saksassa loivat luettelon saksankielisistä sanoista, jotka voi näppäillä kännykän näppäimistöllä näppäilemättä samaa numeroa kahdesti peräkkäin. Lisäksi jokainen numeroyhdistelmä saattoi kirjoittaa vain yhden sanan.
Yhden kokeen yhteydessä Topolinski käytti numerosarjaa, joka vastasi positiivisia sanoja, kuten 54323 (”liebe” — rakkaus) ja 373863 (”freund” — ystävä), ja sarjaa negatiivisia sanoja, kuten 7245346 (”schleim” — lima) ja 26478 (”angst” — pelko). Vapaaehtoisille annettiin kännykkä, jonka painikkeiden päällä oli tarroja niin, että he näkivät vain numerot, eivät vastaavia kirjaimia, ja heitä pyydettiin kirjoittamaan numerosarjat. Kunkin numeron kirjoittamisen jälkeen he arvioivat, kuinka miellyttävää numeron valitseminen puhelimella oli ollut. Vapaaehtoiset uskoivat osallistuvansa ergonomiatutkimukseen – jälkipuinnissa kenelläkään ei ollut aavistustakaan siitä, että numerot saattoivat liittyä sanoihin.
Keskimäärin vapaaehtoiset valitsivat mieluummin positiivisiin sanoihin liittyviä numeroita kuin negatiivisiin sanoihin liittyviä numeroita. Pelkkä kyseisiä kirjaimia vastaavien numeroiden valitseminen — ei edes niiden painaminen useita kertoja, kuten tavallisesti tehdään sanojen tekstittämiseksi 10-numeroisella näppäimistöllä — riitti aktivoimaan käsitteet heidän mielessään.
Tämä käsitteiden indusoituminen tapahtui myös toisessa ryhmässä vapaaehtoisia, joita pyydettiin valitsemaan puhelinnumeroita ja tunnistamaan sanat tietokoneen näytöltä välittömästi sen jälkeen. Vapaaehtoiset pystyivät tunnistamaan sanat, joihin edeltävä puhelinnumero viittasi, nopeammin kuin sanat, joilla ei ollut mitään tekemistä edeltävän numerosarjan kanssa.
Topolinski liittää nämä havainnot psykologian käsitteeseen nimeltä ”ruumiillisuus” — ajatukseen siitä, että tietyt ruumiinliikkeet voivat saada ihmisen ajattelemaan niihin liittyviä ajatuksia. Esimerkiksi nyrkin puristaminen saa ihmiset ajattelemaan voimaa, ja painavan leikepöydän piteleminen saa heidät ajattelemaan, että jokin asia on tärkeä. ”Tämä on kuitenkin uusi ovi ruumiillisuustutkimuksessa”, Topolinski sanoo. ”Osallistujat tekivät aina joitakin sormiliikkeitä. He vain näppäilivät numeroita kännykkään. Mutta voisin indusoida ’limaa’ tai ’rakkautta’ – mitä tahansa merkitystä. Tämä oli eräänlainen motorinen salakirjoitus, jonka voi koodata lihasjärjestelmään ja jonka avulla voi indusoida osallistujissa erilaisia ajatuksia.”
Työllä on myös käytännön vaikutuksia. Toisessa kokeessa Topolinski sai vapaaehtoiset kirjoittamaan numeroita, joiden oli tarkoitus sopia tietynlaisiin yrityksiin; sana, joka tarkoitti saksankielistä sanaa ”koru” jalokiviliikkeelle tai ”asunto” vuokratoimistolle. Kun vapaaehtoiset olivat valinneet puhelinnumeron ja kuulleet puhelinvastaajan viestin, he arvioivat yrityksen houkuttelevuutta. Kun numero vastasi yritystä, vapaaehtoiset antoivat yritykselle korkeamman arvosanan kuin silloin, kun ne eivät vastanneet toisiaan; esimerkiksi ”varallisuutta” tarkoittava numero talousneuvojalle.
Yritysten omistajat voisivat ottaa tämän vaikutuksen huomioon valitessaan puhelinnumeroa, Topolinski sanoo. Esimerkiksi ”jos olet asianajaja, yritä hankkia puhelinnumero, johon sisältyy sana ’oikeus’, tai jos sinulla on lahjoitusten vihjelinja, sisällytä numerosarja 4483 sanalle ’anna’.”