Kesäkuun 18. päivänä Alexander Hamilton – vallankumouksellinen johtaja, silloinen perustuslain kehittäjä ja kaukonäköinen valtiovarainministeri sekä nykyään menestyvä newyorkilainen lakimies ja poliitikko – sai Yhdysvaltain varapresidentti Aaron Burrilta kohteliaan mutta pakottavan viestin. Burr kiinnitti Hamiltonin huomion kirjeeseen, joka oli julkaistu Albanyn sanomalehdessä kaksi kuukautta aiemmin. Kirjeessä, jonka oli kirjoittanut Charles D. Cooper -niminen lääkäri, sanottiin, että Hamilton oli kutsunut Burria ”vaaralliseksi mieheksi, jolle ei pitäisi uskoa hallituksen ohjaksia” (Burr oli tuolloin pyrkinyt menestyksettä New Yorkin kuvernööriksi) ja että hän oli yksityisesti ilmaissut varapresidentistä ”vielä halveksittavamman mielipiteen”. Burr vaati saada tietää:
Vastauksessaan kaksi päivää myöhemmin Hamilton kieltäytyi vastaamasta Burrin kysymykseen. Ilman, että hänelle olisi kerrottu tarkalleen, mistä häntä syytettiin, Hamilton selitti, ettei hän voinut vahvistaa tai kiistää syytettä. Burr ei ollut tyytyväinen tähän vastaukseen, ja miesten kirjeenvaihto kävi yhä kiukkuisemmaksi. Burr esitti haasteen; sekundantteja värvättiin; tapaaminen sovittiin.
Kun sovittu päivä lähestyi, molemmat miehet järjestivät asioitaan ja laativat kirjeitä läheisilleen. Heinäkuun 4. päivänä sekä Burr että Hamilton osallistuivat isänmaallisen Cincinnati Society of the Cincinnati -järjestön juhlakokoukseen. Hamilton, ryhmän puheenjohtaja, joi sydämellisesti ja lauloi vanhaa sotilaslaulua, kun taas Burr oli hiljainen ja vetäytynyt.
Heinäkuun 11. päivän aamuna Burr ja Hamilton tapasivat kentällä Weehawkenissa, New Jerseyssä, samassa paikassa, jossa Hamiltonin poika Philip oli haavoittunut kuolettavasti kaksintaistelussa kolme vuotta aiemmin. Sekunnin merkistä Burr ampui. Sekunnin murto-osaa myöhemmin Hamilton ampui myös, mutta hyvin villisti; hänen ystävänsä katsoivat sen johtuneen tahattomasta kouristuksesta osuman jälkeen. Hamilton kuoli seuraavana päivänä.
Vaikka Burr joutui tappamisen vuoksi huomattavan vihamielisen vastaanoton kohteeksi ja sai syytteet New Yorkissa ja New Jerseyssä, monet pitivät sitä oikeutettuna tuon ajan yhteiskuntasääntöjen mukaan. Vielä vuonna 1857 historioitsija James Parton kutsui sitä ”niin lähelle järkevää ja väistämätöntä tekoa kuin voi olla teko, joka on luonnostaan väärä ja järjetön”. Silti Burrin poliittinen ura oli selvästi ohi, ja myöhemmät tapahtumat vahvistivat Hamiltonin arvion hänestä. Vuonna 1805 hän sekaantui ryhmään miehiä, jotka toivoivat perustavansa uuden valtion lounaaseen, mahdollisesti aloittamalla sodan Espanjan kanssa Meksikon alueesta. Muutamaa vuotta myöhemmin hän tarjoutui auttamaan Ranskaa saamaan Kanadan takaisin briteiltä. Kun kumpikaan suunnitelma ei tuottanut tulosta, hän palasi lakimiehenä toimimiseen, jota hän harjoitti menestyksekkäästi (vaikka hänen menonsa näyttivät aina ylittävän hänen tulonsa) kuolemaansa saakka vuonna 1836.