Otettu Motor Sport -lehden lokakuun 1988 numerosta
Tekijä Denis Jenkinson
Jos uskoo keskiarvojen lakiin, oli pakko tulla päivä, jolloin McLaren ja Honda eivät voittaisi vuoden 1988 Grand Prix’tä.
Italian Grand Prix’hin Monzassa asti McLaren International -tiimin kuljettajat Ayrton Senna ja Alain Prost olivat siivonneet jokaisen Grand Prix’n tällä kaudella, Senna voitti seitsemän kilpailua ja Prost neljä, ja varsin usein he sijoittuivat ensimmäiseksi ja toiseksi. Italian Grand Prix oli kuljettajien ja valmistajien mestaruuskilpailujen kahdestoista kilpailu tällä kaudella, ja 34 kierrosta 51:stä näytti siltä, että punavalkoiset autot hallitsivat jälleen ykkös- ja kakkossijoja, ja Senna johti Prostia selvästi – mutta kilpailu ei ole päättynyt ennen kuin se on voitettu.
McLarenin mekaanikot työn touhussa Monzassa
Harjoitukset ja karsinnat eivät tuottaneet mitään erikoista lähtöruudukon kärjen osalta, sillä Senna oli tavoittamattomissa jopa tallikaverilleen, jolla oli samanlainen auto. Perjantain ja lauantain olosuhteet olivat suunnilleen täydelliset, ja kun perjantain karsintatunnin aikana saatiin selville varsin kohtuullinen lähtöjärjestys, jossa Senna oli sekunnin kymmenyksen Prostin edellä, niin lauantain olosuhteet olivat vielä paremmat ja Senna paransi aikaansa ja nousi ainutlaatuiseen asemaan ainoana kuljettajana, joka rikkoi 1min 26 sekunnin rajapyykin, hänen aikansa ollessa 1min 25,974 sekuntia. Prost ei parantanut perjantaiaikaansa, mutta Ferrarin kuljettajat Berger ja Alboreto paransivat molemmat ja pääsivät hyvin lähelle Prostia.
Lievä kulmakarvojen kohoaminen herätti huomiota, kun näkyi, että kaksi Arrows-kuljettajaa, käsi kädessä kuten aina, miehittivät lähtöruudun kolmannen rivin ennen nopeasti hiipuvaa Lotus-paria ja kaikkia kuumakenkäisiä normaalimoottorisia autoja. Näyttää siltä, että Heini Mader ja hänen moottorimiehensä huomasivat, että pystyssä olevan BMW:n moottorin FIA:n tehostuksen säätöventtiili ei ollut ollut kaikkein edullisimmassa asennossa, ja siihen liittyi luultavasti monimutkaisia asioita, kuten paineaaltoja. Sijainnin muuttaminen oli tehnyt ihmeitä, ja järjestelmä antoi nyt sylintereihin täyden 2,5 baarin paineen. Eräässä vaiheessa Cheever kiihdytti itse asiassa 200 mailia tunnissa ajanottajien ohi, kun Hondat ja Ferrarit tasaantuivat noin 192 mailiin tunnissa.
Vuoden 1988 rajoitus 2,5 baarin lisäpaineeseen, kun se vuonna 1987 oli sallittu 4 baarin paineella, on vähentänyt turbomoottoreiden tehoa, mutta ei niin dramaattisesti kuin viralliset tahot toivoivat; se on todella havaittavissa vain huippunopeilla radoilla, ja Monza on yksi niistä kolmesta radan ympärille sijoitetusta kurssinmuotoilusta (chicanes) huolimatta. Sennan paalupaikka-aika oli kaksi sekuntia vähemmän kuin Piquet’n vuoden 1987 paalupaikka-aika, ja paras 3,5-litrainen ei-turbomoottorinen auto jäi Sennasta lähes kolme sekuntia. Takarivi oli käytännössä kahdeksan sekuntia hitaampi kuin eturivi, mikä on liian suuri ero niillä korkeilla keskinopeuksilla, joilla kilpailuja nykyään ajetaan.
Jean-Louis Schlesser ennen ainoaa F1-starttiaan Williamsilla
Takaraja erottui kuin kipeä peukalo toisesta Williams-Juddista, itse asiassa autosta nro 5, jota olisi pitänyt ajaa Nigel Mansell. Hän oli edelleen sairaslistalla kärsien rokosta, ja kaikki mitä Frank Williams sai kokoon, oli ranskalainen Jean-Louis Schlesser, joka on ajanut paljon kilpa-ajoja, mutta ei ole koskaan aiemmin osallistunut Formula 1 -kilpailuun.
Kun Martin Brundle oli lainattu Frank Williamsille Belgian Grand Prix’n ajaksi, Jaguar ja Tom Walkinshaw eivät aivan oikeutetusti riskeeranneet häntä toista kertaa lainaksi, ja se seikka, että Williamsin autoja sponsoroi Barclayn savukkeet, sulki pois sen, etteivät he olisi voineet lainata kuskia, joka olisi ollut sopimussuhteessa Marlboron savukkeisiin! Joitakin vuosia sitten tämä kuljettajien sopiminen keskittyi bensiiniyhtiöiden ympärille, ja melko usein Esson sponsoroimaa kuljettajaa estettiin ajamasta BP:n sponsoroimaa autoa, tai Shellin kuljettaja ei voinut ajaa Esson autoa. Bensiiniyhtiöt ovat edelleen vahvasti mukana, mutta eivät enää kuljettajasopimuksissa; savukeyhtiöt ovat ottaneet ne haltuunsa.
Tavanomaiseen tapaan yksi häntäpään jäniksistä eliminoitiin ensimmäisenä harjoitusaamuna. Tällä kertaa se oli Oscar Larrauri, ja lauantai-iltapäivään mennessä neljä muuta oli suljettu pois liian hitaana.
Itse kisa alkoi kello 15.00 erittäin suuren yleisön edessä, vaikka italialaiset sanomalehdet olivat kertoneet italialaiselle kansalle, että ”vain ihme voisi antaa Ferrarille voiton Hondan mahtia vastaan”. Ennen vihreän valon antamista oli tapahtunut draamaa.
Berger saapui lähtöpaikalleen kolmantena, aivan viime hetkellä, sillä hänen Ferrarinsa ei toiminut kunnolla, kun hän lähti varikkosuoralta. Hän palasi varikolle, ajoi vielä yhden lämmittelykierroksen vara-autolla ja pujotteli tiensä näytösruudukon läpi ottaakseen paikkansa.
Piero Lardi (Enzo Ferrarin poika) keskustelee Gianni Agnellin kanssa Monzassa vain neljä viikkoa isänsä kuoleman jälkeen
Sennalle annettiin lupa johtaa kenttää paraatikierroksella, ja kaikki muut paitsi Nannini seurasivat häntä. Benetton jäi liikuntakyvyttömäksi, koska moottorin kaasuläppäjärjestelmään liittyvä elektroninen vekotin oli pettänyt. Kun muut lähtivät paraatikierrokselle, Benetton kärrättiin varikkosuoran uloskäynnille, ja Benettonin ja Fordin/Cosworthin väki ryhtyi toimeen.
Kahden McLarenin saapuessa loppusuoralle kohti lähtöruudukkoa kuljettajat antautuivat täysillä kiihdytykseen, Senna teki ensimmäisen kiihdytyksensä, ja kun hän hidasti äkillisesti, Prost kiihdytti ohi – räikeä rikeä rikkomus FIA:n sääntöjä vastaan, joiden mukaan paikkaa ei saa vaihtaa paraatikierroksen aikana eikä paalupaikalle sijoittunutta kuljettajaa missään nimessä saa ohittaa! Jos sääntöjä ei olisi, niitä ei voisi rikkoa, eihän?
Lähdö oli loistava, lukuun ottamatta Nanninin varikkosuoran ulosajoa, ja Prost katosi kohti ensimmäistä shikaania tuuman verran ennen Sennaa.
Ennen lähtöä Berger oli vitsaillut sanovansa, että hän yrittäisi johtaa ensimmäistä kierrosta ihan vain huvin vuoksi, koska hänellä ei ollut mitään toivoa johtaa viimeistä kierrosta! Se ei tarkoittanut, että hän luovuttaisi – hän oli vain realistinen ottaen huomioon viimeiset 11 kisaa. Hän oli hyvin lähellä päästä kahden McLarenin väliin, kun ne lähtivät startista, mutta ei aivan. Tällä kertaa Sennalta kesti vielä vähemmän aikaa päästä johtoon kuin Belgian Grand Prix’ssä, ja häntä auttoi se, että Prostin Hondan moottori ei ollut sataprosenttisen terävä kiihdyttäessään vaihteita.
Senna ja Prost eturivissä lähdössä
Ensimmäisen kierroksen loppuun mennessä kaikki oli ohi. Senna oli vetänyt samanlaisen johtoaseman kuin Jimmy Clarkilla oli tapana 60-luvulla Dan Gurneyyn, Graham Hilliin ja John Surteesiin nähden. Juuri ennen kuin Senna oli ajanut ensimmäisen kierroksen loppuun, Nannini lähti varikkosuoralta kuin kuumennettu kissa, ja kuka tahansa, joka ei olisi ollut tarkkana, olisi uskonut Nanninin johtavan kilpailua. Kahden loistavan kierroksen ajan Benetton johti kenttää, ja saattoi miettiä, oliko tämä esimakua vuoden 1989 kilpailusta!
Kolmannella kierroksella Senna ohitti Nanninin ja laittoi hänet sopivasti kahden McLarenin väliin. Berger ja Alboreto ajoivat kovaa Prostin perässä ja Cheever oli vahvalla viidennellä sijalla, jota seurasi Boutsen, joka oli jälleen kerran ei-turbo-prikaatin luokkaa. Prost ja kaksi Ferraria ohittivat Nanninin, joten kisan kärki näytti olevan kunnossa: Senna ajoi yksin ja Prost seurasi häntä reilulla etäisyydellä, Bergerin ja Alboreton paukuttaessa perässä.
Kisa oli tuskin rauhoittunut, kun keltaiset autot puuttuivat huomattavalla tavalla: molemmat Lotus-Hondat olivat poissa, Piquet sorapenkkiin ja Nakajima varikolle moottoriongelmien takia.
Moottoriongelmia? Hondassa? Ulkona radalla Prostin Hondan moottori oli kehittänyt pakokaasuunsa selvästi lattean äänen, ja se paheni entisestään. Vielä huolestuttavampaa oli äkillinen tehonmenetys kierroksella 31 ja kuuden sekunnin lisäys hänen kierrosaikaansa, mikä tarkoitti, että Berger sulkeutui näkyvästi. Prostin kolme muuta suhteellisen hidasta kierrosta saivat Ferrarin hänen kannoilleen, ja Berger pääsi nauttimaan kunniasta ohittaessaan sairaan McLaren-Hondan, ennen kuin Prost ajoi varikkosuoralle ja pysähtyi McLarenin varikolle.
Gerhard Berger johtaa kilpailua
Punavalkoisiin pukeutuneilla pojilla oli silmänräpäyksessä päällimmäinen korirakennelma irrotettu ja nostettu ylös ilmaan, samalla kun Hondan miehet piirittivät moottorin ympärille. Moottorivian toteaminen ei kestänyt montaa sekuntia ja auto kärrättiin pois. Männän aiheuttamat sisäiset ongelmat viittasivat seoksen säätöön ja ahtopaineeseen, ja Sennalle soitettiin autoradioon ja häntä varoitettiin lieventämään hieman ja nostamaan seoksen voimakkuutta varmuuden vuoksi. Hänellä oli mukava etumatka kahteen Ferrariin, joten ei ollut mitään todellista ongelmaa lisätä, että hän hidasti kierrosaikojaan sekunnin ja puolentoista sekunnin välillä.
Yhtäkkiä huomattiin, että lähdön neljästä Honda-moottorisesta autosta oli vain yksi jäljellä, ja jäljellä oli vielä 16 kierrosta. Molemmat Ferrarit vaikuttivat terveiltä, molemmat Arrowsit ajoivat nyt vahvasti, Cheever johti Warwickia, Capelli oli ottanut B-luokan johtopaikan Boutsenilta, Patrese oli kahdeksantena ja Gugelmin yhdeksäntenä.
Nannini oli kymmenentenä käytyään läpi kaikki jänikset kentän loppupäässä kuin suola-annos. Oli suuri sääli, että hymyilevä italialainen oli menettänyt koko kierroksen startissa, sillä hänen autonsa kulki hyvin ja hän ajoi kovaa. Benettonien ja Marchien välillä ei näytä olevan suurta eroa kokonaisuuksina, joten Ford-Cosworthin tehtaan DFR-moottoreiden ja Juddin V8-moottoreiden välinen taistelu oli melko suoraviivaista, ja tällä kertaa Judd voitti, sillä Boutsenin DFR-moottori syttyi väärin korkeilla kierroksilla.
Eddie Cheever ja Derek Warwick toivat tehokkaat Arrows-BMW:t kotiin kolmanneksi ja neljänneksi
Lopun lähestyessä Senna saattoi vähitellen hellittää, mutta ei kuitenkaan kovin paljoa, sillä molemmat Ferrarit olivat edelleen terveenä eivätkä olleet kovin kaukana takana. Molemmat kuljettajat olivat varmoja siitä, että polttoaineen kulutuksesta ei ollut enää huolta, ja he painoivat kierrosaikansa alle 1 minuutin 30 sekunnin ja jopa paransivat Sennan parasta kierrosaikaa, jonka hän oli ajanut 29. kierroksella, kun hän kasvatti johtoaan. Ferrarit olivat jälleen kerran lyötyjä, mutta eivät hävinneet, ja yleisö suhtautui lämpimästi molempiin kuljettajiin, sillä he osasivat arvostaa sitä, etteivät he olleet luopuneet taistelusta.
Yhdeksäntenä Gugelmin oli jäämässä Sennan ohi, kun taas hän itse oli jäämässä Williamsilla ajavan Schlesserin ohi, joka oli pian jäämässä johtavan kuljettajan ohittamaksi jo toisen kerran. Kun turkoosi March oli ohittanut Williamsin, se oli yhtäkkiä takanaan, ja seuraavalla kierroksella Schlesser jarrutti Gugelminia kovaa ensimmäisen shikaanin jarrutuksessa ja ajoi hänen kanssaan pyörä toisensa perään! Se tuntui turhalta harjoitukselta, sillä Schlesser oli kierroksen Marchia jäljessä, eikä mitään voitettavaa ollut. Kun kisan 50. kierroksen alkuun lähdettiin, Williams jarrutti Marchin ohi kohti shikaania juuri kun Senna tuli kiertämään molempia, Gugelminia ensimmäistä kertaa ja Schlesseriä toista kertaa.
Keskellä shikaania Senna kompastui sammakkoon ja laskeutui raskaasti reunakiveykselle, ja se oli siinä. Viimeinen Honda oli mennyt, ja sen myötä Sennan kahdeksas voitto tällä kaudella, McLarenin toiveet voittaa kaikki 16 osakilpailua, Ron Dennisin henkilökohtainen vedonlyönti Bernie Ecclestonen kanssa, ja kaikki mediakohu ennätyksistä sitä ja tätä; vakiintuneen kaavan täydellinen murtuminen.
Berger, Alboreto ja Cheever palkintokorokkeella; ainutlaatuinen näky vuonna 1988
80 000 tifosille millään näistä ei ollut mitään merkitystä. Bergerin purjehtiessa kolaroidun McLarenin ohi hurraahuuto peitti alleen autojen äänen, ja se edelsi Bergeriä koko 50. kierroksen ajan saavuttaakseen crescendon valtavilta pääkatsomoista, kun hän viuhahti viivan yli 185mph:n vauhdilla viimeisen kierroksen alkajaisiksi, kuumana takaa-ajajana Alboreto toisella Ferrarilla. Melun, kun molemmat Ferrarit saivat ruutulipun, on täytynyt yltää jopa ”Zio Enzoon” asti, ja kerrankin poliisit ja järjestyksenvalvojat eivät yrittäneet hillitä väkijoukkoja, kun autot ajoivat hidastuskierroksensa loppuun ja suuntasivat kohti parc ferméa.
Kun Berger, Alboreto ja Cheever, joka oli saavuttanut ansaitun kolmannen sijan, ilmestyivät voittajien parvekkeelle, josta oli näköala starttipaikalle, rata oli täynnä ihmisiä molempiin suuntiin asti. Juhlivat, huusivat, lauloivat, heiluttivat lippuja, kantoivat banderolleja ja epäilemättä monet heistä itkivät liikutuksesta, ja he odottivat Gerhard Bergerin ilmestymistä. Kun hän ilmestyi, huuto kuului varmaan koko Milanossa, ja kun Michele Alboreto liittyi hänen seuraansa, se oli vieläkin kovempi. Se oli italialaisen moottoriurheilun ilopäivä.
Kuten eräs italialainen toimittaja sanoi: ”Se oli mukava lahja McLaren-Hondalta, ja se meni oikealle miehelle ja oikealle tiimille.” Johon minä vastasin: ”Niin, ja oikeaan paikkaan.” Missä tahansa muussa paikassa kuin Monzassa McLaren-Hondan horjuminen olisi ollut sääli, ja minkä tahansa muun tiimin hyötyminen olisi ollut epäoikeudenmukaista. Enzo Ferrari on ehkä kuollut, mutta eläköön Ferrari!
Klikkaa tästä lukeaksesi lisää Formula 1:stä
