Vau – 34 viikkoa! Enää 6 viikkoa jäljellä, vaikka Mattilla ja minulla on molemmilla sellainen tunne, että hän tulee hieman myöhässä. Saa nähdä… Asiat alkavat tuntua vähän todellisemmilta täällä nyt, kun olemme käyneet vauvaan valmistautumiseen liittyvillä kursseilla ja valmistelemassa huonetta! Jännittävää!
Lue ensin edelliset raskauspostaukseni, jos ne ovat jääneet näkemättä:
- Julkistamme isoja uutisia
- 1. raskauskolmanneksen yhteenveto/kysymys&Postaus
- Poika vai tyttö?!
- 16. raskausviikon päivitys (kaikki tunteet, kaikki hiilarit)
- 18. raskausviikon päivitys (kaikki voileivät, ei tunnu snuggailu)
- 20. raskausviikon päivitys (ihanassa pisteessä + alkaa tuntua liikkeiden lepatukset!)
- 22. raskausviikon päivitys (edelleen ihanassa pisteessä!)
- 24. raskausviikon päivitys (tunteiden vuoristorataa)
- 26. raskausviikon päivitys (näytän virallisesti raskaana olevalta, olen tekemisissä lonkka- ja alaselkäkipujen kanssa)
- 28. raskausviikon päivitys (tajusin, että vanhat rintaliivini olivat nyt aivan liian pienet)
- Vauvakutsumme!
- 30. raskausviikon päivitys (pahoinvointi on palannut hieman)
- 32. raskausviikon päivitys (emotionaalinen sekasotku koiran draaman ansiosta)
- Raskaus, kehonkuva ja intuitiivinen syöminen
34. raskausviikon päivitys
Vauvan koko: Yli 4 kiloa ja noin melonin kokoinen! Sovellukseni mukaan hänellä on nyt ilmeisesti myös täysin muodostuneet kynnet – niin siistiä.
Btw – tämä Chicagossa sijaitsevan Museum of Science + Industry -museon diaesitys, jossa näytetään, miten keho muuttuu viikko viikolta raskauden aikana, on TODELLA siisti. Hullua miten elimet kirjaimellisesti vain työntyvät pois tieltä! (Kiitos blogin lukijalle Lisalle, joka jakoi tämän kanssani Raskaus, kehonkuva ja intuitiivinen syöminen -postaukseni kommenttiosiossa!)
Oireet: Tunnen oloni asteittain yhä hankalammaksi ja epämukavammaksi, mutta vielä ihan hyvin mitä tulee asioihin, mistä olen kiitollinen! Vauva taitaa tosin alkaa olla enemmän puristuksissa tuolla… jos en istu suorassa, tunnen painetta/potkimista oikean kylkiluun alla. Hyvä kannustin erinomaiseen ryhtiin 😉 Mulla on viime aikoina ollut taas selvästi enemmän pahoinvointia ja päänsärkyä… se on kuin ekalla raskauskolmanneksella siinä mielessä, että pahinta on öisin ja jos olen liian nälkäinen (mikä on hankalaa, koska pahoinvointi ei varsinaisesti houkuttele syömään…)
Tärkein oire, jonka kanssa kamppailen, on kuitenkin se, että ruuansulatuselimistöni on ihan katastrofiroskikseen sekaisin (ja sitä se on ollut jo suurimman osan raskausajasta, mutta se tuntuu pahenevan entisestään). Ajattelin vaihtaa probiootteja sisältävään prenataalilääkkeeseen, josko se auttaisi vähän. Olen varma, että osa tästä on normaalia/vain raskauteen ja/tai stressiin liittyvää, mutta jouduin myös ottamaan antibiootteja ensimmäisellä raskauskolmanneksella virtsatietulehduksen vuoksi (ilmeisesti ne ovat yleisiä raskauden aikana), ja mietin, sekoittiko se asioita hieman? Kaikki vinkit ovat tervetulleita… Tiedän, että useimmiten raskauden yhteydessä ihmiset tuntuvat valittavan ummetuksesta, mutta minulla se on päinvastainen ongelma (ripuli, jee… anteeksi TMI).
Currently Missing: Tietää varmasti mistä ruuista pidän/ihastun. Se on niin hit or miss tällä hetkellä – vatsa on aika nirso ja vaikea ennustaa! Pasta tuntuu kuitenkin yleensä olevan voitto, varsinkin punaisen lihakastikkeen kanssa. 🙂
Nukkuminen: Sen lisäksi, että olen herännyt paljon (tunnun heräävän monena yönä noin klo 3 aikoihin ja voi kestää tunti ennen kuin nukahdan takaisin) ja että on VALTAVA koettelemus yrittää vaihtaa toiselle puolelle yön aikana (minulla on miljardi tyynyä siirrettävänä, ja lisäksi istuminen on super hankalaa/vaikeaa juuri nyt), olen nukkunut viimeiset kaksi viikkoa suhteellisen hyvin, suurelta osin sen ansiosta, että meillä ei ole ollut koiria, jotka ovat herättäneet meidät todella aikaisin. (Ne ovat olleet poissa 2 viikkoa board and train – katso lisätietoja 32 viikon raskauspäivityksestäni.)
Halut ja lempiruoat: Tämä on todella hit or miss/all over the place. Joinain päivinä tunnen itseni normaaliksi ruoan suhteen… ja sitten taas toisina päivinä syön muroja tai purkkiraviolia (viime yönä, ei häpeä) päivälliseksi. Hedelmät, maitotuotteet ja hiilihydraatit ovat edelleen lähes aina turvallinen vaihtoehto, vaikka pystynkin aina syömään mielenkiintoisempia (ja suolaisia/kasvispainotteisia) juttuja aiemmin päivällä. Välimeren ruoka ja minulla on ollut hetki… tämä lammaswrap tzatzikikastikkeella, jonka söin toissapäivänä lounaaksi (Cassatt’s Kiwi Caféssa Arlingtonissa), oli mahtava. Rakastan myös hummusta (mutta vain pitaleivän kanssa, en satunnaisesti keksien kanssa, joita normaalisti rakastan) ja salaatteja, joissa on hedelmiä (erityisesti vesimelonia).
Oh, ja hampurilaiset ja ranskanperunat ovat yleensäkin aina voitto 🙂
Ruoka-aineita, jotka ovat vastenmielisiä: Mehhhhhhhh, katso edellä. Joten hit or miss. Yleensä päivällinen on kuitenkin aina vaikeinta – vaikea sanoa, mikä maistuu ennen kuin alan syödä sitä!
Liikunta: Mutta olen edelleen TODELLA kiitollinen siitä, että kehoni on viileä, kun jatkan hauskoja boot camp-kaveritreffejä, joogatunteja, kävelyjä/vaelluksia ja uintia. Tunnen aina olevani tuhat kertaa enemmän oma itseni, kun saan treenattua kunnolla – treenaaminen on minulle myös hyvää stressinpoistoa ja sosiaalista aikaa. Jatkan sitä niin kauan, kunnes kehoni ei enää halua sitä!”
Rutiinini on viime aikoina ollut kaksi boot campia viikossa (yleensä yksi pelkän Chelsean kanssa ja yksi sekä Chelsean että Kathleenin kanssa) ja lisäksi yksi yksin suoritettu joogakurssi ja/tai uinti, minkä lisäksi käyn paljon kävelyllä ja satunnaisella vaelluksella. Joogatunneilla olen enimmäkseen menossa normaaleille (mutta vähemmän tärkeille) vinyasa-tyylisille tunneille ja vain muokkaamassa tarpeen mukaan.
Kuntoiluleireilläni olen myös vain muokkaamassa tarpeen mukaan – yleensä yhdistelmällä kevyempiä painoja, menemällä hitaammin (jos se on kierroksia jostain, teen vähemmän toistoja, jotta en ole erittäin jäljessä muiden takana / pidättelemällä ihmisiä), ja toisinaan tekemällä erilaisia liikkeitä kokonaan. Jos jokin tuntuu oudolta tai liian intensiiviseltä, teen jotain muuta tai vähemmän keskeistä variaatiota. Treenaajat ovat olleet avuliaita antamaan minulle variaatio/muunnosideoita, vaikka he eivät aina tiedä, mikä on raskausystävällistä, joten on ollut hyvä, että minulla on yleensä myös omia ideoita 🙂
Tunnelma: Viimeisimmässä raskauspäivityksessäni (myös kohdassa ”tunnelma”) kerroin stressaavasta kulissien takaisesta tilanteesta, jota olemme käsitelleet koirien kanssa – lukekaa se ensimmäisenä, jos missasitte sen. Ne palaavat maanantaina kahden viikon board and train -harjoitusleiriltä, ja rehellisesti sanottuna olen todella stressaantunut siitä, koska se, että ne palaavat, tarkoittaa sitä, että meidän on oikeasti päätettävä 100-prosenttisesti jompaan kumpaan suuntaan Ashesta ja pantava suunnitelma liikkeelle niin pian kuin mahdollista, ennen kuin meiltä loppuu aika. Aina kun olen ajatellut asiaa tai puhunut siitä Mattin kanssa viimeisten kahden viikon aikana, kun he olivat poissa, olen periaatteessa heti purskahtanut itkuun – minulla on vain niin vaikeaa tämän kaiken kanssa. Se olisi järkyttävää normaalisti, mutta tiedän, että raskaushormonit eivät auta – itken paljon helpommin kuin tavallisesti ja minun on myös vaikea ravistella itseäni ulos siitä, kun aloitan.
Mitä enemmän Matt ja minä olemme puhuneet asiasta, sitä enemmän olemme kuitenkin sitä mieltä, että se on paras päätös sekä meille että Ashelle löytää hänelle uusi koti, vaikka ajatus siitä, että meillä ei ole enää pikku pennuamme, tekee meidät niin surullisiksi. 🙁 Tiedän, että projisoin inhimillisiä tunteita häneen ja että hän todennäköisesti tulee olemaan täysin kunnossa ja jatkaa elämäänsä PALJON nopeammin kuin me, mutta on silti todella vaikeaa olla ajattelematta sitä, että hän on hämmentynyt, surullinen ja yksinäinen, ja tunnen syyllisyyttä. Huomasimme myös, että sen pelastusjärjestön kanssa tehdyn adoptiosopimuksen mukaan, josta saimme sen Ashevillessä, NC:ssä, meidän on lain mukaan palautettava se heille, jos emme pidä sitä, mikä särkee sydämeni, koska halusin yrittää löytää sille kodin suoraan varmistaakseni, että se olisi jossakin, missä sitä rakastetaan ja missä sen tilanne todella tunnetaan ja ymmärretään ja missä sen kanssa voidaan työskennellä. Inhoan ajatusta siitä, että se joutuisi takaisin turvakotiin, vaikka tiedänkin, että pelastusjärjestö on ihana ja että heillä on todennäköisesti hyvä syy tähän käytäntöön. Toinen ongelma on kuitenkin se, että tämä tarkoittaa sitä, että Matt joutuisi ajamaan kahdeksan tuntia Ashevilleen sen kanssa, mikä tietenkin olisi hänelle henkisesti raskasta, ja se tarkoittaisi myös sitä, että hän olisi kahdeksan tunnin matkan päässä, mikä hermostuttaa minua todella paljon, kun otetaan huomioon, että olisimme silloin luultavasti vain kuukauden päässä laskettuun päivämäärään. Ugh. Olemme jutelleet jonkin verran pelastusjärjestön kanssa, ja kuulostaa siltä, että he voivat ehkä lähettää vapaaehtoisen tapaamaan meitä puolimatkassa, koska tilanne on ainutlaatuinen… siitä olisi valtava apu.
Niin… katsomme, miten hän voi, kun saamme hänet takaisin, ja meillä on ystävä yöpymässä luonamme ensi viikolla (varoitimme häntä siitä, että meillä ei ole a) enää vierashuonetta tai vierassänkyä ja b) koiraa, joka inhoaa vieraita ihmisiä, mutta hän halusi silti kokeilla), joten se on hyvä koeajokokeilu nähdäksemme, miten paljon hän on oikeasti edistynyt. Mutta meidän on päätettävä ASAP jokatapauksessa, ja jos hän ei ole valovuosia parempi, en näe, miten se on hallittavissa lapsen kanssa, kun meillä on enemmän ihmisiä sisällä ja ulkona talossa koko ajan, mukaan lukien lapsenvahdit, jotka ovat siellä ilman meitä jne. Tarkoitan esim. mitä tapahtuu jos synnytys käynnistyy keskellä yötä ja meidän koirien päivähoitopaikat eivät ole auki?! Kukaan muu ei voi mennä kotiimme hakemaan häntä ja tuomaan häntä sinne, koska hän on niin aggressiivinen, jos he menevät kotiimme. Ja mitä tapahtuu jos tarvitsemme lapsenvahtia yöllä kun hän ei ole koiran päivähoidossa? Lukitsemmeko sen vain huoneeseen koko ajaksi? Entä jos olemme poissa pidemmän aikaa? Tiedän myös, että kun vauva syntyy, huomiomme ja aikamme jakautuu paljon enemmän, enkä ole varma, miten pystymme hallitsemaan/ehkäisemään tilanteita, joissa Ashe saattaisi muuttua alueelliseksi/aggressiiviseksi. Tämä kaikki tuntuu vain liialliselta, vaikka emme sitä haluaisikaan 🙁 Pidän teidät ajan tasalla. <3
Lukeminen: En lue juuri nyt mitään vauvaan liittyvää, mutta käymme tonne ryhmämuotoisille henkilökohtaisille vauvavalmennuskursseille. Mainitsin, että viime viikonloppuna kävimme vauvataidot 101 -kurssilla, ja tiistai-iltana olimme imetyskurssilla! Se oli itse asiassa mahtavaa ja erittäin kannattavaa – todella informatiivista ja kiehtovaa – keho on niin uskomaton. Ensi viikolla meillä on vauvan elvytyskurssi, ja sitä seuraavalla viikolla päätimme sittenkin ilmoittautua synnytys- ja synnytyskurssille! Kiitos kaikista neuvoistanne maanantaiseen postaukseeni, jossa kysyin, kannattaisivatko ne – blogin lukijan Danan ansiosta päädyimme löytämään sairaalan ulkopuolisen kurssin, joka on vain 3 tunnin mittainen, mikä tuntuu paljon helpommin toteutettavalta kuin sairaalamme tarjoamat 6-8 tunnin vaihtoehdot. Ajattelin, että tällä tavoin voimme tuntea olevamme paremmin valmistautuneita, mutta emme ole täysin hukkua tietoon. Win/win!
Vauvahuoneen edistyminen: Meillä on vihdoin laillisen näköinen vauvanhuone!!! Otin iltapäivän vapaata töistä viime viikolla, ja äitini ja minä saimme huoneen tyhjennettyä täysin kaikesta satunnaisesta vanhasta tavarasta ja aloimme koota joitain uusia vauvahuonekaluja, jotka toimitettiin samana päivänä.
Viime viikonloppuna Matt ja minä saimme valmiiksi kaikkien huonekalujen kokoamisen ja siirtelimme tavaroita ympäriinsä selvittääksemme kokoonpanon kaikelle, jotta voisimme tilata vielä yhden viimeisen tavaran, vauvakirjahyllyn. Sitten äitini ja minä vietimme toisen iltapäivän laittamalla kaikki vauvanvaatteet pois (hän pesi ja järjesteli kaiken kokoryhmiin – hengenpelastusta) ja järjestelemällä/säilyttämällä kaikki vauvan lelut ja muut vempaimet. Huh!!! Luulen, että olemme melko hyvin valmistautuneet – saamiemme avokätisten vauvakutsulahjojen lisäksi saimme myös TONIN vaatteita ja muuta tavaraa ystäviltä, mikä todella auttoi täyttämään aukkoja. (Sivuhuomautus – VAUVASUKAT! Kuolen. Ne ovat niin pieniä!!)
Meidän on vielä viimeisteltävä joitain asioita ja sisustettava vähän, mutta minusta tuntuu hyvältä, että meillä on nyt suurimmaksi osaksi kaikki valmiina, vaikka tiedänkin, ettei meidän oikeastaan tarvitsekaan, sillä hän nukkuu pienessä vauvansängyssä sänkymme vieressä jonkin aikaa. Halusin kuitenkin saada kaiken valmiiksi ennen hänen tuloaan, koska tiedän, että hänen saapuessaan asiat menevät sekaisin. On niin hauska katsoa kaappiin ja nähdä tämä… ahhh!!
Jaan täydellisen kuvan lastenhuoneesta, kunhan saamme sen valmiiksi – pysykää kuulolla!
Huhhuh – tästä tuli pitkä juttu tänään… ilmeisesti minulla oli paljon sanottavaa! Kiitos, että luitte ja osallistuitte tähän erityiseen aikaan kanssamme. <3 Seuraava päivitykseni tulee 36 viikolla. Siihen asti!
p.s. Jos teiltä jäi huomaamatta, kerroin eilen äitiysloma+lapsenhoitosuunnitelmistani!