Sondheimin suosituimpiin lauluihin lukeutuva ”Send in the Clowns” on kappale, joka esiintyy toisessa näytöksessä A Little Night Music. Desirée Armfeldtin hahmo laulaa tämän tunteikkaan balladin yrittäessään paljastaa tunteitaan Fredrikille, entiselle rakastajalleen. Vuonna 1973 tapahtuneesta ensiesiintymisestään lähtien kappaleesta ”Send in the Clowns” on tullut suosittu standardi amerikkalaisessa kulttuurissa. Seuraavina vuosina Frank Sinatra levytti kappaleesta coverin; vuonna 1975 Judy Collinsin levytti coverin, joka voitti Grammy-palkinnon vuoden kappaleesta.
Tässä hurjan suositussa kappaleessa on ehkä omituisinta se, että sitä ei melkein ollut olemassa. Tässä on, mitä Sondheimilla oli sanottavaa asiasta, suoraan hänen kommentoidusta sanoituskirjastaan Finishing the Hat:
Kohtauksen laulun piti olla Fredrikin, koska toiminta on hänen, passiivinen reaktio on Desiréen, ja aloin kirjoittaa sitä. Mutta tarkoituksella Desirée sai ensimmäisessä näytöksessä vain kaksi laulua, joista kumpikaan ei ollut soolo, eikä yhtään toisessa näytöksessä. Harjoitusten aikana Hal soitti minulle kertoakseen, että hänen mielestään tämä kohtaus voisi olla ihanteellinen paikka Desiréen soololle ja että hän oli ohjannut sen niin, että toiminnan vetovoima tuli Desiréeltä eikä Fredrikiltä. Menin epäilevästi katsomaan harjoitusta, ja hän oli todellakin saavuttanut sen, mitä oli luvannut: kohtaus oli nyt Desiréen.
Sondheim ja Prince tiesivät Desirée Armfeldtin roolin valinnassa, että he tarvitsivat jonkun varhaisessa keski-iässä olevan, viehättävän ja riittävän viettelevän henkilön, joka saisi Fredrikin miettimään kauniin ja hyvin nuoren vaimonsa pettämistä ja kenties jopa jättämistä. Hänen oli oltava näyttelijä, joka kykeni esittämään kevyttä komediaa, jota näyttämöllä oli enää vähän; kevyen komedian perinne oli lähes korvattu ”Neil Simonin koulukunnan voimakkaammilla tilannekomedioilla”. He tiesivät, että kenet tahansa he valitsisivat näyttelijäksi, jolla olisi nämä ominaisuudet, hän ei olisi myös vahva laulaja.
Siten Glynis Johns valittiin. Johns oli brittiläinen näyttelijätär, joka oli Yhdysvalloissa tunnetuin Winifred Banksin roolista P.L. Traversin Mary Poppinsin Disney-elokuvasovituksessa. Sondheimin iloiseksi yllätykseksi Johnsilla oli pieni, mutta hopeanhohtoinen ääni, joka oli musikaalinen ja savuisen puhdas. Sondheim oli ”sucker for smoky female sounds”.
Sondheim oli ennenkin räätälöinyt kappaleita tiettyjen esiintyjien kykyjen ja rajoitusten mukaan (”Everything’s Coming Up Roses” Ethel Mermanille ja ”The Ladies Who Lunch” Elaine Stritchille). Johnsin suurin puute oli kyvyttömyys ylläpitää säveliä; hänen hengittävyytensä oli hänen heikkoutensa laulajana. Sondheimin ratkaisu oli kirjoittaa hänelle lyhyitä, hengästyttäviä fraaseja (tämä viittasi pikemminkin kysymyksiin kuin lausumiin). Laulua äänittäessään Johns äänitti sen täydellisesti yhdellä otolla, vaikka hän oli ollut äänitysstudiossa vain kerran aiemmin Mary Poppinsia varten. Johnsin versio kappaleesta ”Send in the Clowns” on edelleen Sondheimin suosikki tähän päivään asti.
Tänä päivänä Sondheim ei ole vieläkään varma siitä, miksi ”Send in the Clowns” on niin suunnattoman suosittu. Hänen mielestään kappale ei ole erinomaisen laulamisen arvoinen; miksi juuri tämä balladi kaikista hänen kirjoittamistaan balladeista?
Kun Sondheimilta kysyttiin, mistä kappaleen on oikeasti tarkoitus kertoa, hän totesi:
Saan vuosien varrella paljon kirjeitä, joissa kysytään, mitä kappaleen nimi tarkoittaa ja mistä kappale kertoo; en koskaan ajatellut, että se olisi millään tavalla esoteerinen. Halusin käyttää laulussa teatterikuvauksia, koska hän on näyttelijä, mutta sen ei ole tarkoitus olla sirkus t on teatteriviittaus, joka tarkoittaa ’jos esitys ei mene hyvin, lähetetään klovnit sisään’; toisin sanoen ’tehdään vitsejä’. Haluan aina laulua kirjoittaessani tietää, mikä on lopputulos, joten ’Send in the Clowns’ asettui mieleeni vasta, kun sain ajatuksen: ’Älkää vaivautuko, he ovat täällä’, mikä tarkoittaa, että ’Me olemme hölmöjä’.”
”Send in the Clowns” ja A Little Night Music tulivat Sondheimin ja Princen uralla siinä vaiheessa, kun he olivat pysähdyksissä. Follies (1971) oli ollut taloudellisesti täysi katastrofi. Seuraavaa esitystään varten Sondheim ja Prince tarvitsivat taatun hitin. He luottivat A Little Night Musicin vitseihin ja charmiin voittaakseen yleisön sydämet, ja siinä he onnistuivat.
Penn State Centre Stagen tuotanto A Little Night Music esitetään 5.-15. marraskuuta Playhouse-teatterissa. Liput ovat nyt myynnissä ja niitä voi ostaa täältä.