’A Ritual To Read to Each Other’ by William Stafford on viiden säkeistön runo, joka on jaettu neljän rivin sarjoihin eli nelisäkeisiin. Runo ei noudata täydellistä riimikaavaa, vaan siinä on puoli- ja täysriimejä, jotka esiintyvät kunkin stansan toisella ja neljännellä rivillä. Hyvä esimerkki on ensimmäisessä säkeistössä sanat ”ovat” ja ”tähti”. Lisäksi on syytä huomioida puoli- tai vinorimma, joka esiintyy sanojen ”talk” ja ”dark” välillä.
Runo ei noudata tiettyä mittakaavaa, vaikka Stafford on päättänyt pitää rivit suunnilleen samanpituisina. Suurin osa säkeistöistä sisältää jossain yhdentoista ja kolmentoista tavun välillä. Ne näyttävät myös rakenteellisesti samankaltaisilta sivulla.
”A Ritual to Read to Each Other” on kirjoitettu sekä varoitukseksi että muistutukseksi parisuhteessa oleville tunteiden salaamiseen liittyvistä vaaroista. On helppo kuvitella, erityisesti otsikon ansiosta, miten näitä säkeitä voitaisiin lukea rituaalisesti tai säännöllisesti. Voit lukea koko runon täältä.
Yhteenveto runosta A Ritual To Read to Each Other
William Staffordin runo ”A Ritual To Read to Each Other” puhuu sellaisen maailman saavuttamisesta, jossa ihmissuhteet ovat aina terveitä, tasapainoisia ja hyödyllisiä.
Runon alussa puhuja kuvittelee skenaarion, jossa hän ei tunne kuulijoitaan eikä nämä tunne häntä. Jos näin olisi heidän välillään tai minkä tahansa muun parisuhteessa olevan parin välillä, on mahdollista, että he ”kaipaavat tähteä”. Toisen mahdollisuus luoda täyttävä elämä voi helposti lipsahtaa, jos seuraa ”väärää jumalaa”.
Hän jatkaa kuvaamalla, miten ihmissuhteet hajoavat lapsuuden kokemusten räjähdyksen ja välinpitämättömän ”olankohautuksen” vuoksi. Näiltä asioilta voi välttyä, jos vain on valmis kulkemaan omaa polkuaan. Runo päättyy siihen, että puhuja pyytää kaikkia runon tekstiä kuuntelevia tekemään toisilleen selväksi ”signaalinsa”. Ihmisten tulisi auttaa toisiaan läpi elämän ”syvän” pimeyden.
Analyysi teoksesta Rituaali, jota luetaan toisillemme
Ensimmäinen säkeistö
Kappaleen ensimmäisessä säkeistössä puhuja tarjoaa alun skenaarion. Tämä mahdollinen tilanne toimii pohjana tekstin loppuosalle. Se on mahdollisuus, joka vaivaa puhujaa syvästi ja jota hän on käyttänyt paljon aikaa miettimiseen.
Hän kuvaa maailmaa, jossa kuulija ei tiedä, millainen ”ihminen” hän on. Sitten hän puolestaan ei myöskään tiedä, millainen ”ihminen” kuulija on. Nämä ensimmäiset rivit näyttävät viittaavan vain yhteen tiettyyn suhteeseen, näin ei kuitenkaan ole. Runon edetessä käy selväksi, että puhuja esittää ”rituaalin”, jonka pitäisi vetoaa kaikkiin.
Jos hän ja kuulija eivät tunne toisiaan, niin ”toisten…kuvio” ”voi vallita maailmassa”. Tämä outo lause hajoaa tarkoittamaan jotakin melko suoraviivaista. Hän ei halua, että hänen suhdettaan määrittelee se, mitä muut sanovat. Heitä ei saa häiritä ”väärä jumala” tai väärä impulssi. Tämän impulssin seuraaminen saattaa johtaa katastrofiin heidän suhteessaan. Molemmat saattaisivat ”menettää tähden” eli mahdollisuutensa tehdä menestyksekäs suhde.
Toinen säkeistö
Toisessa nelisäkeistössä puhuja jatkaa kuvaamalla laajan metaforan avulla, miltä virhe näyttäisi. Se alkaa ”monella pienellä petoksella mielessä”. Näitä määrittelemättömiä, negatiivisia hetkiä pahentaa ”olankohautus”. Kahdella ensimmäisellä rivillä näkyy yhdistelmä erityyppistä piittaamattomuutta. Staffordin puhuja näkee näiden olevan sitä, mikä voi laukaista ”huudahduksen”.
Oman menneisyyden, kuten ”lapsuuden virheet”, voi helposti nostaa pintaan. Vaikka ihminen ei haluaisi aloittaa konfliktia, tunteet pääsevät helposti
myrskyämään…ulos leikkimään rikkinäisen padon läpi.
Puhuja vertaa ihmismieltä patoon. Se pystyy pitämään kiinni monista erilaisista traumoista, ainakin tiettyyn pisteeseen asti.
Kolmas säkeistö
Kolmannessa säkeistössä Stafford jatkaa metaforan käyttöä pyrkiessään saamaan puhujansa pointin perille. Hän kuvaa hetkeä, jolloin
Elefantit paraatissa pitelevät toistensa hännästä kiinni.
Tämä on juuri sellaista aivotonta ”seuraamista”, jota puhuja inhoaa. Se liittyy suoraan ensimmäisen säkeistön riveihin, joissa puhutaan väärään jumalaan katsomisesta. Hän toteaa, että jos seuraa mielettömästi ja sitten ”harhailee”, niin ”sirkus ei löydä puistoa”. Kukaan ei pääse sinne, minne halusi mennä, jos ei pysty valitsemaan omaa polkuaan. Johtajanorsu ohjasi koko paraatia väärin.
Toisessa rivisarjassa puhuja kuvaa samantyyppistä ajattelutapaa. Tällä kertaa keskittyen kuitenkin henkisiin ja moraalisiin näkökohtiin. Hän puhuu siitä, että näkee jotain, mutta ei voi tietää, mitä se on. Tämä on yhteiskunnan vika, joka on antanut ihmisille kyvyttömyyden nähdä muutakin kuin sen, mikä on suoraan heidän edessään.
Neljäs säkeistö
Neljäs säkeistö merkitsee muutosta kerronnassa. Sen sijaan, että puhuja puhuisi epämääräisesti määrittelemättömälle yleisölle, hän kaventaa keskittymistään yrittäessään tehdä johtopäätöksen. Hän toteaa puhuvansa suoraan ”äänelle, jollekin varjoiselle”. Tämä ääni asuu kehon sisällä alueella, joka on sekä ”kaukana” että ”tärkeä”.
Hän myöntää, että on helppoa ”huijata toisiamme”. Monet joutuvat kiusaukseen ja antautuvat siihen päivittäin. Puhuja pyytää meitä sen sijaan ”ottamaan huomioon” toisemme. Jos näin ei tapahdu, ”keskinäinen elämämme” voi harhailla ja eksyä. Jokaisella ihmisellä on vaikutus niihin, joiden kanssa hän on tekemisissä, ja ”meidän” kaikkien tulisi tehdä parhaansa ”meidän” ollessa kykeneviä, jotta tämä vaikutus olisi hyvä.
Viides säkeistö
Kappaleen ”Rituaali, jota luetaan toisillemme” neljällä viimeisellä rivillä puhuja kuvaa, mitä hyötyä on siitä, että toimimme myönteisemmin. Hän toteaa, että sen avulla voi tunnistaa, miten tärkeää on, että ihmiset ovat ”hereillä”. Kuten aiemmin todettiin, heidän ei pitäisi seurata sokeasti mukana.
Jos ihminen ei ole hereillä ja todella kykene näkemään, mitä maailmassa tapahtuu, niin
rikkova rivi voi lannistaa hänet takaisin uneen;
On helppo vetäytyä takaisin tuttuun elämäntapaan. Joukkoon kuuluminen on helpompaa kuin oman tien etsiminen. ”Me” voimme helpottaa toistemme elämänmatkoja tekemällä ”signaalimme” selviksi. Toisillemme puhuttujen sanojen pitäisi tunkeutua pimeyden läpi. Se on niin ”syvällä”, että ”me” tarvitsemme kaiken mahdollisen avun.