Generalization & Maintenance
Sen lisäksi, että vanhemmille opetetaan ABA:n peruskäsitteitä, mukaan lukien ne, jotka on lueteltu edellä tässä artikkelissa, sekä sitä, kuinka yksilöllistää kaikki omalle lapselle, on myös tärkeää opettaa vanhemmille käyttäytymisen ja taitojen kehityksen yleistämisestä ja ylläpitämisestä (Kazdin, 2005).
Vanhemmilla on mahdollisuus auttaa varmistamaan, että lapsen terapiassa, koulussa tai jopa kotona vanhemman kanssa saavutettu edistys säilyy ajan myötä ja yleistyy uusiin ympäristöihin, uusiin tilanteisiin ja uusiin ärsykkeisiin (Luiselli, 2017).
Kellään muulla ei ole niin paljon valtaa kuin vanhemmalla auttaa lasta ylläpitämään edistystä ja laajentamaan sitä, mitä lapsi on oppinut.
Alhaalla oleva teksti yleistämisestä on näyte, joka on poimittu ’One-Year ABA Parent Training Curriculum’ -ohjelmastamme: ’One-Year ABA Parent Training Curriculum’:
Mitä on yleistäminen? Käyttäytyminen on yleistynyt, jos se on esiintynyt monenlaisissa ympäristöissä, se on levinnyt muihin siihen liittyviin käyttäytymismuotoihin tai se jatkuu pitkään. Yleistyminen voidaan määritellä seuraavasti: ”asiaankuuluvan käyttäytymisen esiintyminen erilaisissa, ei-harjoitusolosuhteissa (eli eri koehenkilöissä, ympäristöissä, ihmisissä, käyttäytymisessä ja/tai ajassa) ilman, että samat tapahtumat ajoittuvat näihin olosuhteisiin. (Stokes ja Baer, 1977, siteerattu teoksessa Cooper, Heron, & Heward, 2007).
Käyttäytymisen yleistyneen muutoksen kolme tyyppiä ovat:
-
Vasteiden ylläpitäminen: Vasteen ylläpitämisellä tarkoitetaan sitä, jatkuuko käyttäytymisen osoittaminen myös sen jälkeen, kun hoito tai interventio on lopetettu. Käyttäytyminen säilyy ajan myötä.
-
Asetelman/tilanteen yleistyminen: Asetelman/tilanteen yleistymisellä tarkoitetaan sitä, että käyttäytyminen esiintyy muissa ympäristöissä kuin niissä, joissa se alun perin opetettiin.
-
Vasteen yleistyminen: Vasteen yleistyminen on sitä, kun oppija osoittaa harjoittelemattomia reaktioita, jotka vastaavat toiminnallisesti harjoittelemaansa käyttäytymistä
Suhteen rakentaminen (parityöskentely)
Vaikka vanhemman ja lapsen välisen suhteen rakentamisen (tai parityöskentelyn) aihetta näyttäisikin harvemmin korostettavan soveltavan käyttäytymisanalyysin alan kirjallisuudessa, aihe vaikuttaa kuitenkin erittäin merkitykselliseltä, ja sitä suositellaan usein perinteisissä vanhempainvalmennusinterventioissa, kuten häiriökäyttäytyviä lapsia hoidettaessa tai näyttöön perustuvassa interventiossa, joka tunnetaan nimellä Parent Child Interaction Therapy.
Kun vanhemmille opetetaan tai he oppivat toteuttamaan mitä tahansa strategiaa, jonka tarkoituksena on muuttaa lapsensa käyttäytymistä jollakin tavalla, on hyvin tärkeää, että he keskittyvät myös terveen suhteen kehittämiseen kyseisen lapsen kanssa – käyttäytymistieteellisesti ilmaistuna vanhemman tulisi paritella itsensä positiivisen vahvistuksen kanssa, jotta lapsi näkee vanhemman positiivisena vahvistajana ja on halukkaampi noudattamaan, kun häneen kohdistetaan vaatimuksia ja paineita.
Yhdistämällä vanhemman lapsen suosimiin ärsykkeisiin (aktiviteetteihin, leluihin jne.) vanhemmasta voi tulla lapselle yleistynyt vahvistin. Lapsi suosii silloin vanhemman läsnäoloa. Hän tekee todennäköisemmin valintoja, jotka ovat linjassa sen kanssa, mitä vanhempi haluaa nähdä.
Suhteen kehittämiseksi ja parisuhteen muodostamiseksi vanhempien tulisi viettää aikaa lapsen kanssa ja lapsen ympärillä seuraten lapsen esimerkkiä, osoittamalla kiinnostusta lasta kohtaan, olemalla vaatimatta, puhumalla vain deklaratiivisella kielellä (jonka tarkoituksena on jakaa tietoa myönteisistä havainnoistasi ja tunteistasi, kuten ”Tämä on hauskaa.” tai ”Leikimme palikoilla.”).
Vaikka vanhemmat voivat viettää päivittäin tietyn ajan lapsensa kanssa parityöskentelyyn, esimerkiksi viettämällä 15 minuuttia laadukasta aikaa yhdessä, parityöskentelyyn tulisi säännöllisesti liittää oppimismahdollisuuksia, jotta lapsi voi helposti siirtyä edestakaisin vanhemman kokemuksesta parityöskentelytoiminnossa ja sen jälkeen oppimismahdollisuudessa.
Lapselle ei tyypillisesti pitäisi olla selvää, että leikkimisen ja vanhemman kanssa ”työskentelyn” välillä on ero (Schramm & Miller, 2014).
Vanhemman leikkiessä esimerkiksi puistossa hauskalla tavalla, joka on sopusoinnussa ”parityöskentelyn” kanssa, vanhempi voi lisätä oppimismahdollisuuden sanomalla: ”Mikä tämä on nimeltään?” lapselle, joka oppii tahdistamaan esineitä luonnollisessa ympäristössä.
Koska yhteisymmärryksen rakentaminen liittyy vahvasti opetukselliseen kontrolliin, voit myös tutustua ”Seitsemän askelta opetuksellisen kontrollin ansaitsemiseen”.