1970-luvun kaupallisesti menestynein popyhtye ABBA nosti Ruotsin kartalle musiikin mekkana ja vaikutti popin soundiin vuosikymmeniksi eteenpäin. Räikeän muotitajunsa ja kahden pariskunnan jäsenyytensä ansiosta kvartetista tuli myös popkulttuurin ikoneita. He saivat kuitenkin lukemattomia faneja juuri omaleimaisilla harmonioillaan ja monimutkaisella tuotannollaan (jossa yhdistettiin folkia, poppia, rockia ja jopa klassista musiikkia), jotka esiteltiin vuoden 1973 debyyttilevynsä Ring Ringin kappaleissa. Tämä soundi toi Ruotsille ensimmäisen euroviisuvoiton vuonna 1974 heidän toisen albuminsa nimikappaleella ”Waterloo”, joka nousi koko Euroopan listojen kärkeen ja Yhdysvalloissa Top Ten -listalle. ABBA nousi Yhdysvalloissa listaykköseksi vuonna 1976 julkaistulla Dancing Queen -kappaleella, joka oli toinen maailmanlaajuinen menestys. Hittejä tuli lisää 80-luvun alussa, muun muassa vuoden 1978 ”Take a Chance on Me” ja vuoden 1980 dramaattinen balladi ”The Winner Takes It All”. Vaikka ABBA hajosi väliaikaisesti vuonna 1982, se pysyi popkulttuurin tietoisuudessa vielä vuosikymmeniä, kiitos suosittujen kokoelmalevyjen ja vuonna 1999 ilmestyneen Mamma Mia! -elokuvan menestyksen, joka perustui ABBA:n moniin hitteihin ja sai Tony-ehdokkuuden. Se sovitettiin valkokankaalle vuonna 2008 Meryl Streepin tähdittämänä, ja sen Grammy-ehdokkuuden saanut soundtrack nousi Billboard 200 -listan ykköseksi. Toinen kansainvälinen soundtrack-hitti, elokuvan jatko-osa Mamma Mia! Here We Go Again seurasi vuonna 2018. Samana vuonna yhtye kokoontui uudelleen työstämään ensimmäisiä kappaleitaan yli 30 vuoteen.
ABBA:n juuret juontavat juurensa vuoteen 1966, jolloin kosketinsoittaja ja laulaja Benny Andersson, joka oli aikoinaan suosittu beat-yhtye Hep Starsin jäsen, lyöttäytyi ensimmäistä kertaa yhteen kitaristi ja laulaja Björn Ulvaeuksen kanssa, joka johti folk-rock-yksikkö Hootenanny Singersiä. Nämä kaksi esiintyjää alkoivat säveltää kappaleita yhdessä ja tehdä sessio- ja tuotantotyötä Polar Music/Union Songs -kustantamolle, jonka omisti Stig Anderson, joka itse oli tuottelias lauluntekijä 50- ja 60-luvuilla. Samaan aikaan sekä Andersson että Ulvaeus työskentelivät projekteissa tyttöystäviensä kanssa: Ulvaeus oli seurustellut laulaja Agnetha Faltskogin kanssa, jolla oli tuore ruotsalainen listaykköshitti I Was So in Love, kun taas Andersson alkoi seurustella Anni-Frid Lyngstadin kanssa, joka oli aikoinaan jazzlaulaja ja joka nousi kuuluisuuteen voittamalla valtakunnallisen kykykilpailun.
Vuonna 1971 Faltskog uskaltautui teatterityöhön ja otti vastaan Maria Magdaleenan roolin Andrew Lloyd Webberin Jesus Christ Superstarin ruotsalaisessa tuotannossa; hänen coverinsa musikaalin kappaleesta ”Don’t Know How to Love Him” nousi merkittäväksi hitiksi. Seuraavana vuonna Anderssonin ja Ulvaeuksen duo teki valtavan kansainvälisen hitin kappaleella ”People Need Love”, jossa Faltskog ja Lyngstad olivat mukana taustalaulajina. Levyn menestys toi heille kutsun osallistua vuoden 1973 Eurovision laulukilpailun Ruotsin osakilpailuun, jonne he esittivät Björn, Benny, Agnetha & Frida -nimellä ”Ring Ring”, joka osoittautui erittäin suosituksi yleisön keskuudessa, mutta sijoittui vasta kolmanneksi tuomareiden äänestyksessä.
Seuraavana vuonna, nimettyään itsensä uudelleen ABBA:ksi (Stig Andersonin ehdotus ja lyhenne jäsenten etunimistä), kvartetti esitti singlen ”Waterloo”, ja siitä tuli ensimmäinen ruotsalainen esiintyjä, joka voitti Euroviisut. Levy osoittautui ensimmäiseksi monista kansainvälisistä hiteistä, vaikka yhtye ajautui alkumenestyksensä jälkeen notkahdukseen, kun seuraavat singlet eivät päässeet listoille. Vuonna 1975 ABBA kuitenkin julkaisi kappaleen ”S.O.S.”, joka oli menestys paitsi Amerikassa ja Isossa-Britanniassa myös muissa kuin englanninkielisissä maissa, kuten Espanjassa, Saksassa ja Benelux-maissa, joissa ryhmän menestys oli melko ennennäkemätöntä. Seurasi joukko hittejä, kuten ”Mamma Mia”, ”Fernando” ja ”Dancing Queen” (ABBA:n ainoa Yhdysvaltain listaykkönen), jotka hioivat yhtyeen rehevää ja eloisaa soundia entisestään; keväällä 1976 yhtye oli jo valmis julkaisemaan ensimmäisen Greatest Hits -kokoelmansa.
ABBAn suosio jatkui vuonna 1977, jolloin sekä ”Knowing Me, Knowing You” että ”The Name of the Game” hallitsivat radioaaltoja. Yhtye näytteli myös näytelmäelokuvassa ABBA: The Movie, joka julkaistiin vuonna 1978. Samana vuonna Andersson ja Lyngstad menivät naimisiin, samoin kuin Ulvaeus ja Faltskog vuonna 1971, vaikka jälkimmäinen pariskunta erosikin muutamaa kuukautta myöhemmin; romanttinen kärsimys oli itse asiassa monien kappaleiden aiheena kvartetin seuraavalla LP:llä, vuoden 1979 Voulez-Vousilla. Pian 1980-luvun Super Trouper -levyn julkaisun jälkeen myös Andersson ja Lyngstad erosivat, mikä rasitti yhtyedynamiikkaa entisestään. Seuraavana vuonna julkaistu The Visitors oli viimeinen LP, jolla oli uutta ABBA-materiaalia tuolta aikakaudelta, ja nelikko hajosi virallisesti joulukuussa 1982 julkaistun singlen ”Under Attack” jälkeen.
Vaikka kaikki yhtyeen jäsenet aloittivat pian uusia projekteja – sekä Lyngstad että Faltskog julkaisivat soolo-LP:itä, kun taas Andersson ja Ulvaeus tekivät yhteistyötä Tim Ricen kanssa Chess-musikaalin parissa – yksikään niistä ei osoittautunut yhtä menestyksekkääksi kuin yhtyeen aiemmat työt, pitkälti siksi, että ABBA-ilmiö ei koskaan hävinnyt suuressa osassa maailmaa, etenkään Euroopassa ja Australiassa. Uudelleen pakatut hittikokoelmat ja live-kokoelmat jatkoivat listoilla pitkään yhtyeen lopettamisen jälkeen, ja uudet artistit viittasivat säännöllisesti kvartetin inspiraatioon: brittiläinen tanssiduo Erasure julkaisi ABBA-henkisen cover-kokoelman, ja australialainen Bjorn Again -yhtye menestyi ABBA-imitaattoreina. Vuonna 1993 ”Dancing Queenista” tuli U2:n ”Zoo TV” -kiertueen kantaesitys – Andersson ja Ulvaeus jopa liittyivät irlantilaisten supertähtien seuraan Tukholman lavalla – ja vuonna 1995 ilmestynyt elokuva Muriel’s Wedding, joka sai kiitosta kuvauksestaan yksinäisestä australialaistytöstä, joka etsii turvaa ABBA:n musiikista, auttoi uutta sukupolvea elokuvissa käyviä katsojia ja musiikin faneja tutustumaan yhtyeen työhön.
Vuonna 1997 teatterituottaja Judy Craymer antoi näytelmäkirjailija/käsikirjoittaja Catherine Johnsonille tehtäväksi kirjoittaa ABBA:n lauluista musiikkiteatteriesitys. Yhtyeen jäsenet olivat mukana kehittämässä Mamma Mia! -teosta, joka avattiin West Endissä huhtikuussa 1999. Vuotta myöhemmin se oli ehdolla parhaan uuden musikaalin Olivier-palkinnon saajaksi. Broadwayn ensi-iltaa seurasi lokakuussa 2001, ja se sai viisi Tony-ehdokkuutta, muun muassa parhaan musikaalin, Johnsonin parhaan kirjan sekä Anderssonin, Ulvaeuksen ja Martin Kochin parhaan orkestraation. Muun muassa Amanda Seyfriedin ja Meryl Streepin tähdittämä elokuvaversio tuli elokuvateattereihin vuoden 2008 puolivälissä, ja siihen liittyvä soundtrack nousi listaykköseksi yli kymmenessä maassa, muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa. Vuonna 2010 Barry ja Robin Gibb ottivat ABBAn Rock and Roll Hall of Fameen.
Lähes 14 vuotta kestäneen esityksen jälkeen Mamma Mia! alkuperäinen Broadway-tuotanto suljettiin syyskuussa 2015. Seuraavan vuoden tammikuussa kaikki neljä ABBA:n jäsentä osallistuivat Mamma Mia! The Party -tapahtumaan Tukholmassa. Tuossa kesäkuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta Anderssonin ja Ulvaeuksen ensitapaamisesta. Palatessaan suurimmalla osalla samoista näyttelijöistä kuin vuoden 2008 elokuvassa, jatko-osa Mamma Mia! Here We Go Again, sai maailmanlaajuisen ensi-iltansa vuonna 2018. Sen soundtrack nousi Billboard 200 -listan kolmannelle sijalle ja nousi albumilistan kärkeen niinkin kaukana kuin Isossa-Britanniassa, Australiassa ja Kreikassa. Samoihin aikoihin yhdistetty ABBA palasi studioon ja aloitti ensimmäisen materiaalinsa työstämisen yli 30 vuoteen.