1800-luvun naistaiteilijatEdit
Koulutusmahdollisuuksien laajentuessa 1800-luvulla naistaiteilijat tulivat osaksi ammatillisia yrityksiä, mukaan lukien omien taideyhdistysten perustaminen. Naisten tekemää taidetta pidettiin alempiarvoisena, ja tämän stereotypian voittamiseksi naisista tuli ”yhä äänekkäämpiä ja itsevarmempia” edistämään naisten töitä, ja näin heistä tuli osa kehittyvää kuvaa koulutetusta, modernista ja vapaammasta ”uudesta naisesta”. Taiteilijoilla oli tuolloin ”ratkaiseva rooli uuden naisen edustamisessa sekä piirtämällä kuvia ikonista että esimerkkinä tästä kehittyvästä tyypistä oman elämänsä kautta.”
KoulutusEdit
Alkaen vuonna 1859 Alcott opiskeli taidetta Museum of the Museum of Fine Artsin koulussa Bostonissa. May Alcott vieraili Pariisissa, opiskeli Académie Julianissa vuonna 1870 ja piti näyttelyitä molemmissa kaupungeissa sekä muualla Yhdysvalloissa ja Lontoossa. Hän maalasi pääasiassa kukkia, mutta teki myös erinomaisia kopioita J.M.W. Turnerin teoksista. Hän opiskeli taideanatomiaa William Rimmerin johdolla Bostonissa ja opiskeli myös muun muassa William Morris Huntin, Krugin, Vautierin ja Müllerin kanssa. Hän opetti taidetta nuorelle Daniel Chester Frenchille.
Hän opiskeli Pariisissa, Lontoossa ja Roomassa kolmella Euroopan-matkalla vuosina 1870, 1873 ja 1877, jotka mahdollistuivat hänen sisarensa Louisan vuonna 1868 julkaiseman kirjan Pikku naiset ansiosta. Hän matkusti ainakin yhdellä näistä matkoista Alice Bartlettin ja sisarensa Louisa Mayn kanssa, jolloin hän ”pääsi taiteilijana omilleen”. Hän opiskeli kuvanveistoa, luonnostelua ja maalausta. Euroopassa hän huomasi, että naisilla oli paremmat koulutusmahdollisuudet kuin Yhdysvalloissa, mutta taideakatemioissa naiset eivät saaneet maalata eläviä alastonmalleja. Siksi hän opiskeli Krugin johdolla, joka onnistui mahdollistamaan sekä mies- että naisopiskelijoille elävien mallien maalaamisen.
Alcott oli kuvittanut Pikku naiset -teoksen ensimmäisen painoksen, joka sai kielteisen vastaanoton kriitikoilta. Varhaiset kuvitukset oli tehty ennen hänen matkojaan ja opintojaan Euroopassa.
UraEdit
Opiskeltuaan Pariisissa hän jakoi sittemmin aikansa Bostonin, Lontoon ja Pariisin välillä. Hänen vahvuutensa oli kopioijana ja asetelmamaalarina, joko öljyinä tai akvarelleina. Hänen menestyksensä Turnerin kopioijana oli sellaista, että John Ruskin kehui häntä ja varmisti, että osa hänen töistään otettiin oppilaiden kopioitavaksi South Kensingtonin kouluihin Lontoossa.
Hän julkaisi Concord Sketches -teoksen, jonka esipuheen oli kirjoittanut hänen sisarensa Louisa May (Boston, 1869). Opiskeltuaan Euroopassa hänestä oli tullut ”taitava taiteilija” 1870-luvulle tultaessa, ja hänen teoksensa osoittivat tuona aikana selvää parannusta verrattuna aiempiin Little Women -kirjan kuvituksiin ja Concord Sketches -teoksen ”omituiseen” Walden Pond -kuvaukseen. Hänen teoksensa eurooppalaisten opintojensa ja suurille taideteoksille altistumisensa jälkeen heijastivat ”varmempaa kättä, selkeämpää keskittymistä ja laajempaa näkemystä maailmasta”.
Hän laati suunnitelman ja varusti ateljeen vuonna 1875 Concordin taidekeskusta varten, joka tukisi ja edistäisi nousevia taiteilijoita.
Vuonna 1877 hänen asetelmansa oli ainoa yhdysvaltalaisen naisen maalaus, joka asetettiin näytteille Pariisin salonissa, ja se valikoitui Mary Cassattin töiden edelle. Hän teki muotokuvia ja maalauksia ulkokohtauksista, joista osa oli itämaisia. John Ruskin kehui hänen J.M.W. Turnerin kopioitaan ja kutsui häntä ”aikansa johtavaksi Turnerin kopioijaksi”. Hänen vahvuutensa oli kopioijana ja asetelmamaalarina, öljyissä ja akvarelleissa, ja hän maalasi monia tauluja, joissa oli kukkia mustalla pohjalla. Naapurille ja mentorille Ralph Waldo Emersonille lahjoitettu kultapiiskua esittävä taulu roikkuu yhä tämän työhuoneessa. Useita tauluja on myös nähtävissä Orchard Housessa Concordissa.
Hän asui Lontoossa ja opiskeli maisemataidetta, kun hän tapasi Ernest Nierikerin. Pariskunta avioitui 22. maaliskuuta 1878 Lontoossa. Kirjailijat Eiselein ja Phillips kertoivat avioliiton tapahtuneen hänen perheensä vastahakoisuudesta huolimatta. Louisa Alcott sen sijaan kutsui päivää ”onnelliseksi tapahtumaksi” ja kuvaili Ernestiä komeaksi, sivistyneeksi ja menestyneeksi ”helläksi ystäväksi”. Lisäksi ”May on tarpeeksi vanha valitsemaan itse, ja hän vaikuttaa niin onnelliselta uudessa suhteessa, ettei meillä ole mitään sitä vastaan sanottavaa”. May oli 38-vuotias ja Ernest Nieriker 22-vuotias sveitsiläinen tupakkakauppias ja viulisti. Ernest tuki Mayn taiteilijauraa ja oli auttanut häntä äitinsä kuoleman yli 25. marraskuuta 1877, ja he kihlautuivat helmikuussa 1878. Pariskunta vietti kuherruskuukautta Le Havressa ja asui sen jälkeen Meudonissa, Pariisin esikaupungissa, jossa May asui pääasiassa avioliittonsa jälkeen.
Seuraavana vuonna May teki maalauksen La Négresse, joka oli esillä Pariisin Salonissa, ”mitä voidaan pitää hänen uransa mestariteoksena”. Se on realistinen maalaus mustasta naisesta, joka kuvaa hänen ainutlaatuista yksilöllisyyttään olematta romanttinen tai eroottinen.
Kirjeissään perheenjäsenille May ilmaisi olevansa onnellinen avioelämästä taiteilijana Pariisissa.
Kirjassaan Studying Art Abroad, and How to do it Cheaply (Boston 1879) hän neuvoi:
”Ei ole olemassa Pariisin kaltaista taidemaailmaa, ei ranskalaisten kaltaisia taidemaalareita eikä samanlaista kannustinta hyvään työhön kuin Pariisin ateljeessa.”