ABZUG, Bella Savitzky

Bella Abzug, feministi ja kansalaisoikeuksien puolestapuhuja, ruumiillisti monien amerikkalaisten tyytymättömyyttä poliittiseen järjestelmään Vietnamin sodan myrskyisällä aikakaudella. Hän tuli tunnetuksi yhtenä värikkäimmistä ja kiistellyimmistä edustajainhuoneen jäsenistä 1970-luvulla. Kerran hänen sanottiin sanoneen, että ”naiset on koulutettu puhumaan hiljaa ja kantamaan huulipunaa” – leikitellen Theodore Rooseveltin kuuluisan julistuksen kanssa, jonka mukaan ulkopolitiikassa Amerikan ”pitäisi puhua hiljaa ja kantaa isoa keppiä” – määrätietoinen newyorkilainen kongressiedustaja käytti suuren osan elämästään torjuakseen käsityksen, jonka mukaan naisten pitäisi pysyä poliittisessa syrjäkulmassa.1 Huolimatta siitä, että hän toimi kongressin jäsenenä vain kolme toimikautta, hän inspiroi kokonaisen sukupolven naisia poliittisella taitavuudellaan ja horjumattomalla päättäväisyydellään ja loi uuden mallin tulevia kongressinaisia varten. ”Hän oli uranuurtaja”, eräs entinen avustaja totesi Abzugin kuoltua vuonna 1998. ”Kyse ei ollut siitä, että hän oli ensimmäinen nainen kongressissa. Hän oli ensimmäinen nainen, joka pääsi kongressiin ja viitoitti tietä kohti feminististä läsnäoloa. ”2

Bella Abzug syntyi venäläisjuutalaisten maahanmuuttajien Emmanuel ja Esther Tanklefsky Savitzkyn tyttärenä Bella Savitzkynä Bronxissa, New Yorkissa, 24. heinäkuuta 1920.Hän sai AB-tutkinnon Hunter Collegesta Manhattanilla vuonna 1942 ja meni heti Columbian yliopiston oikeustieteelliseen kouluun. Vuonna 1944 Bella Savitzky avioitui Martin Abzugin kanssa. Hänen miehensä oli osakemeklari ja kirjailija, eikä hänellä ollut juurikaan taipumusta politiikkaan. Siitä huolimatta Bella Abzug piti häntä läheisimpänä luottomiehenään ja tukijanaan: ”yksi harvoista jäljellä olevista ei-neuroottisista ihmisistä yhteiskunnassa”.3 Abzugit kasvattivat kaksi lasta: Eve ja Liz. Keskeytettyään opintonsa työskennelläkseen telakalla toisen maailmansodan aikana Bella Abzug toimi Columbia Law Review -lehden päätoimittajana ja valmistui LLB:ksi vuonna 1947. Seuraavien kahden vuosikymmenen ajan Abzug toimi lakimiehenä sellaisten ihmisten puolesta, joita olemassa olevat oikeudelliset ja sosiaaliset rakenteet ohittivat, kansalaisten, joita hän kerran kuvaili ”vallan ulkopuolella oleviksi”.4 Hän puolusti Willie McGeetä, afroamerikkalaista miestä, joka oli tuomittu kuolemaan Mississippissä valkoisen naisen raiskauksesta. Hän edusti myös henkilöitä, jotka senaattori Joseph Raymond McCarthyn tutkintakomitea leimasi kommunistisiksi agenteiksi. Vuonna 1961 Abzug oli mukana perustamassa Women Strike for Peace -ryhmää, joka vastusti ydinasevarustelukilpailua ja myöhemmin Yhdysvaltain sotilaallista sitoutumista Vietnamiin. Hän toimi johtajana ”Dump Johnson” -liikkeessä, jolla pyrittiin poistamaan vaikeuksissa oleva presidentti Lyndon B. Johnson vuoden 1968 demokraattisista vaaleista. Pohdiskellessaan tätä pitkää uraansa Abzug myönsi myöhemmin olevansa pohjimmiltaan pikemminkin aktivisti kuin poliitikko.5

Vuonna 1970, 50-vuotiaana, Abzug yritti ensimmäistä kertaa vaaleilla valittua virkaa, kun hän päätti lähteä kilpailemaan Manhattanin varakkaan ja liberaalin Upper West Siden Yhdysvaltain edustajainhuoneen paikasta. Kampanjassaan hän käytti iskulauseen ”Tämän naisen paikka on edustajainhuoneessa … edustajainhuoneessa!”. Abzug asettui ehdolle sodanvastaisella ja feminismin kannattaja-alustalla. Hänen vaatimuksensa siitä, että hänellä olisi vahvempi ääni ja aktiivisempi läsnäolo Capitol Hillissä kuin vastustajallaan, auttoi Abzugia saamaan 55 prosenttia äänistä demokraattien esivaaleissa ja syrjäyttämään seitsemän kauden ajan virassa olleen Leonard Farbsteinin.6 Yleisövaaleissa Abzug voitti republikaaniliberaalin Barry Farberin, radio-talk show -juontajan, kolmoisvaalissa 52 prosentilla Farberin 43 prosenttia vastaan.7 Koko kampanjan ajan Abzug sai tukea julkkisviihdyttäjiltä ja New Yorkin pormestarilta John Vliet Lindsaylta.Valtakunnalliset tiedotusvälineet keskittyivät hänen ponnisteluihinsa, mikä ennakoi julkisuutta, jota hän saisi osakseen istuvana edustajana.8

Abzug vannoi virallisen virkavalan 92. kongressikauden (1971-1973) vaaleissa 3. tammikuuta 1971, ja Abzug vannoi edustajahuoneen rappusilla New Yorkin kollegansa Shirley Chisholm’in antaman kansanvalan. Katsojat hurrasivat: ”Give’em hella, Bella!”. Tavoittelemalla paikkaa halutusta asevoimien valiokunnasta Abzug myös rikkoi edustajainhuoneen sääntöjä, joiden mukaan uusien jäsenten odotettiin hyväksyvän alemman tason valiokuntapaikat. Hänen pyyntönsä hylättiin (hän hyväksyi lopulta paikat hallituksen toiminta- ja julkisten töiden valiokunnissa). Lannistumatta hän pyrki kehittämään menetelmiä purkaakseen parlamentin vakiintuneen senioriteettijärjestelmän, joka esti useimpia vastavalittuja edustajia saamasta vaikutusvaltaisia tehtäviä. Vaikka Abzug oli ensikertalainen, hän sai kongressissa aaltoja aikaan tukemalla useita kiistanalaisia asioita. Istuntokauden ensimmäisenä päivänä hän esitti lakiehdotuksen, jossa vaadittiin Yhdysvaltain joukkojen vetäytymistä Vietnamista. Hän laati lakiehdotuksen asevelvollisuuden lopettamisesta, jota hän vertasi ”orjuuteen”, jonka motiivina olivat ”mielettömät prioriteetit”, ja hän pyysi tutkimaan laajalti pelätyn liittovaltion poliisin FBI:n johtajan J. Edgar Hooverin pätevyyttä.9 ”Vietän koko päivän miettien, miten voittaisin koneiston ja tyrmäisin poliittisen valtarakenteen”, Abzug kirjoitti vuonna 1972 julkaistuun päiväkirjaansa.10 ”Battling Bella”, lempinimen, jonka hän sai sinnikkyytensä ja vastakkainasettelun vuoksi, oli myös yksi ensimmäisistä poliitikoista, joka vaati julkisesti presidentti Richard M. Nixonin asettamista syytteeseen jo ennen kuin vuoden 1973 kongressi oli alkuvuodesta 1972 paheksunut Nixonin Vietnamin-politiikkaa.11

Kirjailija Norman Mailer kuvaili kerran Abzugin ääntä instrumentiksi, joka ”voisi kiehauttaa rasvan taksikuskin niskasta”.”12 Tiedostaen, että hänen persoonallisuutensa herätti usein keskustelua ja toisinaan tyrmistystä katsojissa, Abzug vastasi: ”Jotkut sanovat, että olen kärsimätön, äkkipikainen, ylimielinen, epäkohtelias, epäkohtelias, rienaava, räikeä ja päällekäyvä.Olinpa minä jokin näistä asioista tai kaikki nämä, voitte päättää itse. Mutta mitä ikinä olenkin – ja tämä pitäisi tehdä selväksi heti alusta alkaen – olen hyvin vakavasti otettava nainen. ”13 Abzug oli helppo havaita tavaramerkikseen muodostuneesta leveälimaisesta hatustaan (jota hän alkoi käyttää nuorena naispuolisena ammatinharjoittajana, koska hän uskoi, että se oli ainoa tapa, jolla miehet ”ottaisivat sinut vakavasti”), ja hän kävi julkisuudessa paljon julkisuutta saaneen taistelun suojellakseen oikeuttaan käyttää hattua edustajainhuoneen lattialla. Hänen värikäs tyylinsä houkutteli yhtä paljon vastustajia kuin ihailijoita ja liittolaisia. Ralph Naderin vuonna 1972 laatimassa raportissa arvioitiin, että Abzugin tuki lakiehdotusta maksoi usein jopa 30 ääntä.14 Hän kuitenkin innoitti nuoria naisia, joista monista tuli merkittäviä poliitikkoja. ”Ollaanpa rehellisiä: Hän ei koputtanut kohteliaasti oveen”, New Yorkin edustaja Geraldine Ferraro sanoi, ”hän otti oven saranat irti”. Demokraattien vuoden 1984 varapresidenttiehdokas myönsi: ”Jos Bella Abzugia ei olisi koskaan ollut, Gerry Ferraroa ei olisi koskaan ollutkaan.” 15

Kun Abzugin piiri yhdistettiin naapuripiiriin vuonna 1972, hän päätti asettua ehdolle suosittua uudistusmielistä demokraattia William Fitts Ryania vastaan vastikään luodussa uudessa vaalipiirissä, joka laajensi hänen entisen läntisen Manhattanin piirinsä rajoja etelämmäksi ja idemmäksi. Esivaalit olivat katkera kilpailu jopa New Yorkin mittapuulla. Ryan voitti Abzugin, mutta kuoli kaksi kuukautta ennen parlamenttivaaleja. Demokraattikomitea nimitti Abzugin korvaavaksi ehdokkaakseen. Hän voitti Ryanin lesken Priscillan, joka oli liberaalipuolueen ehdokkaana toisessa erimielisyyttä herättäneessä kampanjassa. 56 prosenttia äänistä meni Abzugille ja 28 prosenttia Ryanille. Vuonna 1974 Abzug voitti helposti GOP-puolueen vastustajansa Stephen Posnerin 79 prosentin äänisaaliilla.16

Abzugin jatkuvat yhteenotot kongressin kokousten ja puolueensa poliittisen koneiston kanssa heikensivät hänen kykyään toteuttaa kunnianhimoista poliittista ohjelmaansa, mutta hän saavutti joitakin hyviä tuloksia. Hänen merkittävimmät panoksensa, erityisesti tiedonvälityksen vapautta koskevan lain (Freedom of Information Act) mukaiset ”auringonpaiste”-lait, tulivat hallituksen toimintakomitean jäsenenä.Hän työskenteli hallituksen ja erityisesti kansallisen turvallisuuden politiikan avoimuuden lisäämiseksi. Aurinkolaki, joka edellytti, että hallituksen kuulemistilaisuudet järjestetään julkisesti, syntyi hallituksen tiedonsaantia ja yksilön oikeuksia käsittelevässä alakomiteassa, jonka puheenjohtajana hän toimi.17 Ensimmäisellä toimikaudellaan hän kirjoitti yhdessä Brooklynin kongressiedustajan Shirley Chisholmin kanssa lasten kehitystä koskevan lain. Edistäessään lakiehdotusta edustajainhuoneen istuntosalissa hän korosti, että lakiehdotus koski yhtä paljon naisia kuin lapsia, ja totesi: ”Ilman riittäviä ja edullisia päivähoitopalveluja naiset ovat tuomittuja tekemään matalapalkkaisia ja vähäpalkkaisia töitä; ilman päivähoitopalveluja naiset joutuvat jäämään taloudellisiksi maaorjiksi. ”18 Abzug esitti myös uraauurtavaa lainsäädäntöä, jolla pyrittiin lisäämään amerikkalaisten homojen oikeuksia. Lakiehdotuksessa vaadittiin vuoden 1964 kansalaisoikeuslain muuttamista siten, että ”kiellettäisiin syrjintä sukupuolisen tai kiintymyksellisen mieltymyksen perusteella”.19

Vuonna 1976 Abzug päätti olla asettumatta ehdolle neljänteen edustajainhuoneeseen, ja sen sijaan hän kampanjoi tiiviisti, mutta tuloksetta Daniel Patrick Moynihania vastaan demokraattien esivaalissa avoimesta senaatin paikasta. Vuonna 1977 hän epäonnistui myös New Yorkin kaupungin demokraattisen pormestariehdokkuuden tavoittelussa.Kun pormestariehdokkuuden voittaja Edward Irving Koch erosi kongressin jäsenyydestä, Abzug yritti, mutta ei onnistunut voittamaan hänen vapaaksi jäänyttä paikkaansa New Yorkin Upper East Sidella. Presidentti Jimmy Carter nimitti hänet vuonna 1978 naisten kansallisen neuvoa-antavan komitean (National Advisory Committee on Women) yhteispuheenjohtajaksi, mutta Abzug korvattiin myöhemmin, kun hän arvosteli hallituksen talouspolitiikkaa. Vuonna 1986 Abzug pyrki uudelleen edustajainhuoneeseen, tällä kertaa New Yorkin Westchesterin piirikunnassa.Voitettuaan demokraattien esivaalit hän kuitenkin hävisi vaaleissa republikaanien Joseph J. DioGuardille.20 Hänen viimeinen yrityksensä päästä takaisin kongressiin tapahtui kuusi vuotta myöhemmin, kun Abzug ilmoitti aikomuksestaan pyrkiä ehdokkaaksi kongressiedustajan Ted Weissin kuoltua avoinna olleelle paikalle vanhassa vaalipiirissään Manhattanin ylälänsisivulla. Abzugin halu palata politiikkaan katkesi, kun puoluejohtajat eivät tukeneet hänen ehdokkuuttaan.21

Kahden vuosikymmenen mittaisen poliittisen uransa jälkeen Abzug pysyi arvostettuna ja näkyvänä hahmona feministiliikkeessä.Hän puhui kansainvälisissä naiskonferensseissa Pekingissä, Nairobissa ja Kööpenhaminassa. Hän perusti myös Women USA Fundin ja Women’s Environment and Development Organizationin, jotka molemmat ovat voittoa tavoittelemattomia eturyhmiä, jotka pyrkivät saamaan naiskysymykset paremmin esille YK:n asialistalla. New Yorkin pormestari DavidDinkins nimitti hänet naisten asemaa käsittelevän komissionsa puheenjohtajaksi, ja hän toimi puheenjohtajana vuosina 1993-1995. Hänen terveytensä heikkeni, kun hän taisteli rintasyöpää ja sydänsairautta vastaan. Abzug kuoli New Yorkissa 31. maaliskuuta 1998.

Näytä tietue Yhdysvaltain kongressin biografisessa hakemistossa

.