Pyyhkäisyelektronimikroskooppia (SEM) suoritettiin seitsemältä pemfigus vulgaris -potilaalta ja yhdeltä pemfigus vegetans -potilaalta saaduista suulakkeista otetuista raapimisjäljitelmistä sekä yhdeltä näistä potilaista, joilla oli pemfigus vulgaris, otetuista ihonäytteistä. Värjäämättömät, kiinnitetyt, kriittisessä pisteessä kuivatut solut tunnistettiin valomikroskoopin avulla. Pinnan ulkonäön perusteella tunnistettiin kolme pääasiallista akantoliittisten solujen tyyppiä: sileäpintaiset, ryppyiset ja mikrokuvioiset solut. Akantolyyttiset solut olivat pyöreitä tai soikeita, ja joissakin soluissa oli joko keskellä pullistuma tai koveruus. Useimmissa solujen pinnoissa havaittiin pieniä, pyöreitä tai soikeita reikiä tai syvennyksiä (halkaisija 0,1-0,3 mumolia). Akantoliittisten solujen pinnoilla oli toisinaan muutamia mikro-organismeja. Neutrofiiliset polymorfonukleaariset leukosyytit/akantolyyttiset solurosetit tutkittiin SEM:llä. Akantolyyttisen solun ja ympäröivien leukosyyttien välistä rakoa ei voitu osoittaa. Oletetaan, että neutrofiilit saattavat välittää vasta-aineella päällystettyjen akantolyyttisten solujen sytolyysiä. Yhdeltä pemfigus vulgarista sairastavalta potilaalta kerättiin suuontelonäytteitä transmissioelektronimikroskopiaa (TEM) varten. Akantolyyttiset solut olivat pyöreitä tai soikeita, ja niiden tumat olivat yleensä keskellä. Tonofilamentit olivat jakautuneet joko satunnaisesti tai keskittyneesti ytimen ympärille. Muissa akantolyyttisissä soluissa tuman ympärillä oli halo, joka sisälsi erikokoisia vesikkeleitä. TEM-löydökset viittaavat siihen, että akantolyyttiset solut edustavat kuolleita tai kuolevia soluja. Sekä TEM- että SEM-löydökset viittaavat siihen, että kun akantolyyttiset solut erkaantuvat ensimmäisen kerran, niissä voi olla vaihteleva määrä mikrovilloja, jotka todennäköisesti häviävät vanhemmista akantolyyttisistä soluista.