Perinteen mukaan kaupungin alkuperä juontaa juurensa Xifoniaan, salaperäiseen kreikkalaiseen kaupunkiin, joka on nykyään kokonaan kadonnut. Roomalaisella ajalla oli olemassa toinen kreikkalainen kaupunki, Akis, joka oli mukana Punisissa sodissa. Ovidiuksen teoksessa Metamorphoses Ā́cis, Ā́cis-joen henki, ja Galatea, merinymfi, rakastuvat toisiinsa. Mytologian mukaan Galatean kyyneleet Ā́ciksen kuoleman jälkeen synnyttivät Ā́cisjoen, Fiume di Jaci, joka virtaa Acirealen (antiikin Akis tai Acium) ohi. Roomalaiset kutsuivat kaupunkia Aciumiksi, ja se sijaitsi Catanasta Tauromeniumiin johtavan päätien varrella. Roomalaiset käyttivät täällä sijaitsevia termisiä lähteitä.
Keskiajalla kaupunki laajeni linnan ympärille (nykyään osa Aci Castelloa), joka tunnettiin bysanttilaisten aikana nimellä Jachium, arabien aikana nimellä Al-Yāj (الياج) ja myöhemmin nimellä Aquilia. Vuonna 1169 valtava maanjäristys hajotti mantereen väestön, joka jakaantui Acin lukuisiin kaupunginosiin. Toinen Aquilia perustettiin 1300-luvun lopulla pohjoisemmaksi, ja se muodosti nykyisen kaupungin ytimen. Keskiaikaisesta Aquilia Novasta (”Uusi Aquilia”) on jäljellä vain Pyhän Antoniuksen kirkon (italiankielellä ”chiesa di Sant’Antonino di Padova”) goottilais-lombardistyylinen portaali.
1500-luvulla keisari Kaarle V vapautti kaupungin feodaalisiteistä ja loi siitä kruunun kunnan. Kaupungissa oli 1500-luvun lopulla 6 000-7 000 asukasta. Vanhin asiakirja, jossa mainitaan Acirealen karnevaalit, on vuodelta 1594. Kaupunki laajensi rooliaan kauppakeskuksena (sille myönnettiin oikeus järjestää vapaat markkinat eli Fiera Franca) ja se sai lukuisia uusia rakennuksia.
Acireale tuhoutui lähes maanjäristyksessä vuonna 1693, mikä pysäytti merkittävästi sen talouskasvun. Tuhannen sotilaan retkikunnan (1861) aikana, joka vapautti Sisilian Napolin kuningaskunnasta, Acireale oli ensimmäinen kaupunki, joka kapinoi Bourboneita vastaan. Vuonna 1941 liittoutuneet pommittivat sitä, mikä aiheutti monia siviiliuhreja.