An Analysis of Why Modern Music Is So Awful

Tässä YouTubessa on suosittu video, jossa keskustellaan nykymusiikin laadusta verrattuna menneiden vuosikymmenten laatuun:

Videolla siteerataan espanjalaisen kansallisen tutkimusneuvoston vuonna 2012 tekemää tutkimusta, jossa päädyttiin toteamaan, että nykymusiikki näyttää huononevan vuosi vuodelta. Tarkemmin sanottuna tutkijat ottivat 500 000 nauhoitusta kaikista musiikkilajeista vuosina 1955 – 2010. He ajoivat jokaisen kappaleen monimutkaisten algoritmien läpi. Nämä algoritmit mittasivat kolmea eri mittaria: (1) ajallinen monimuotoisuus, (2) harmoninen monimutkaisuus ja (3) äänekkyys. He havaitsivat seuraavaa:

1. Viime vuosikymmeninä musiikin sointiväri on laskenut rajusti. ”Timbre” on kuunneltavan musiikin sisältämien äänien rakenne, väri ja laatu. Timbre-variaatio saavutti huippunsa 1960-luvulla ja on sen jälkeen tasaisesti vähentynyt. Kappaleiden soitanta ja äänitystekniikat ovat yhä vähemmän erilaisia. Sen sijaan, että kokeiltaisiin erilaisia instrumentteja ja äänitystekniikoita, valtaosa popmusiikista käyttää nykyään samoja instrumentteja: koskettimia, rumpukonetta, sampleria ja tietokoneohjelmia. Näin ollen kaikki moderni popmusiikki kuulostaa samalta.
2. 1960-luvulta lähtien kappaleiden melodiat, rytmit ja lauluäänet ovat kuulostaneet yhä enemmän samankaltaisilta, ja monissa moderneissa pop-kappaleissa käytetään täsmälleen samaa nuottijärjestystä tietyssä säveltaajuudessa: viidennestä nuotista kolmanteen ja takaisin viidenteen. Toisin sanoen musiikista on tullut harmonisesti vähemmän monimutkaista. Miksi? Koska tämä on musiikin kuuntelijoille tuttu sointusekvenssi.
3. Musiikkituottajat ovat viimeisten 20 vuoden ajan tehneet kappaleista tarkoituksella kovempia käyttämällä studiossa kompressiotehosteita. Kompressio on prosessi, jossa kappaleen hiljaisimpia osia vahvistetaan niin, että ne vastaavat äänekkäimpiä osia, jolloin dynaaminen alue tai ”etäisyys” äänekkäimpien ja hiljaisimpien osien välillä pienenee. Tämän sovelluksen vaikutuksesta koko kappale kuulostaa kovemmalta riippumatta siitä, kuinka kovalle kuulija asettaa äänenvoimakkuuden. Tämä tehdään, jotta kappale ”erottuu” joukosta samankaltaisilta kuulostavia kappaleita – eli kilpailutarkoituksessa. Vastapainona on, että kompressio heikentää kappaleen soinnillista laatua.

Videolla tehdään lisäksi joitakin lisähavaintoja:

1. Kappaleiden sanoituksellinen laatu on huonontunut viimeisten 10 vuoden aikana – sanoituksista on tullut arkipäiväisempiä ja yksinkertaisempia.
2. Koska tekniikka mahdollistaa sen, että musiikinharrastajilla on pääsy niin moneen kappaleeseen, nykypäivän pop-kappaleet ovat täynnä koukkuja, jotka esiintyvät kappaleessa mahdollisimman pian, jotta kuulija pysyisi kuuntelemassa, muutoin hän hyppää seuraavaan kappaleeseen.
3. Nykyaikaisen pop-musiikin soinnillinen, harmoninen ja dynaaminen homogenisoituminen (kuten edellä on kuvattu) on seurausta musiikkiteollisuuden riskien välttämisestä. Koska uusien musiikillisten lahjakkuuksien (joista monet löydetään America’s Got Talent- tai X-Factor-ohjelmien kaltaisissa kykyjenetsintäkilpailuissa) kehittämiseen investoiminen vie niin paljon rahaa, levy-yhtiöt haluavat panostaa varmuuteen ottamatta taiteellisia riskejä.
4. Musiikkia kuunteleva yleisö on ”aivopesty” pitämään tästä musiikista, koska sitä soitetaan kaikkialla – radiossa, ostoskeskuksissa, internetissä, elokuvissa ja televisio-ohjelmissa. Videon kertoja kuvailee tätä ”Mere-Exposure Effectiksi”, joka on ”psykologinen ilmiö, jonka avulla ihmiset kehittävät mieltymyksensä asioihin, joita he näkevät ja kuulevat usein”. Tarkemmin sanottuna aivomme vapauttavat dopamiinia, kun kuulemme kappaleen, jonka olemme kuulleet muutaman kerran aiemmin, ja vaikutus voimistuu jokaisella kuuntelukerralla.

Olen aika pitkälti samaa mieltä kaikista tämän videon havainnoista. Kysymys, johon tässä videossa ei kuitenkaan saada vastausta, on ”miksi näin tapahtuu”?

Miksi musiikista on tullut niin tarkoituksellisen kamalaa kahden viime vuosikymmenen aikana? Mikä muuttui 1900-luvun lopun (eli 1990-luvun, joka oli mielestäni musiikin viimeinen suuri vuosikymmen) ja 2000-luvun alun välillä?

Se alkoi Napsterista

Napster syntyi vuonna 1999 veljesten Shawn ja John Fanningin sekä Sean Parkerin (josta tuli Facebookin ensimmäinen johtaja) kehittämänä vertaisverkkona. Napster-tilin rekisteröinti oli ilmaista, ja käyttäjät saivat käyttöönsä ilmaisia äänitiedostoja, joita voitiin jakaa muiden Napsterin jäsenten kanssa. Napsterin suosion huipulla sen verkkoon oli rekisteröitynyt noin 80 miljoonaa käyttäjää.

Napster suljettiin lopulta Recording Industry Association of American sitä vastaan nostaman oikeusjutun seurauksena tekijänoikeudellisesti suojatun materiaalin luvattomasta jakelusta. Henki oli kuitenkin päässyt pullosta – miljoonat ihmiset eivät enää halunneet maksaa musiikista, kun he saattoivat vain ladata sen ilmaiseksi internetistä.

A Broken Recording Industry

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ääniteteollisuus oli näennäisesti kuoliniskussaan – vuosien 1999 ja 2010 välisenä aikana Yhdysvaltain musiikkimyynti romahti 50 prosenttia 14,6 miljardista dollarista 6,3 miljardiin dollariin vuonna 2009. Vasta kun Apple esitteli iPodin ja iTunesin vuonna 2003, ihmiset alkoivat jälleen maksaa musiikista. Apple otti kuitenkin muhkean, noin 30 prosentin osuuden jokaisesta myynnistä iTunes-alustallaan, jolloin Applen kautta kappaleita myyville levy-yhtiöille jäi vähemmän tuloja.

Kun menemme kohti 2000-luvun toisen vuosikymmenen loppua, musiikkiteollisuudella kokonaisuutena menee hyvin – se tuotti 43 miljardia dollaria tuloja vuoden 2017 aikana, josta 20 miljardia dollaria tuli Spotifyn ja Apple Musicin kaltaisista suoratoistopalveluista verkossa sekä elävästä musiikista. Tuosta 20 miljardista dollarista levy-yhtiöt veivät kuitenkin kotiin vain 10 miljardia dollaria ja muusikot vain 5,1 miljardia dollaria.

Miksi painotan vain 10 miljardia dollaria? Eikö se ole paljon rahaa?

Tehdäänpä vähän laskutoimituksia – vuonna 1999 ääniteteollisuus vei kotiin 14,6 miljardia dollaria. Inflaatiokorjauksen jälkeen se vastaisi 21,4 miljardia dollaria vuonna 2017. Kuten edellisessä kappaleessa todettiin, levy-yhtiöt veivät kotiin vain 10 miljardia dollaria vuonna 2017. Todellisuudessa ääniteteollisuuden tulot siis puolittuivat vuosien 1999 ja 2017 välillä. Miksi? Koska nykyään musiikkia on myytävä verkossa, ja näiden verkkoalustojen omistajat ottavat valtavia leikkauksia musiikin myynnistä. Käyttämällä Apple Musicia ja Spotifyta esimerkkeinä kerrotaan, miten nämä yhtiöt tienaavat artistien musiikilla:

Suositussa digitaalisessa maailmassa 9,99 dollarin lataus iTunesin kaltaisessa ohjelmassa tuo artisteille vaatimattomat 94 senttiä – alle 10 prosentin osuuden. Levy-yhtiö ottaa 5,35 dollaria ja Apple pitää loput 3,70 dollaria.

Spotifyta on toistuvasti syytetty siitä, ettei se korvaa artisteille oikeudenmukaisesti. Bändit, kuten The Black Keys, Radiohead ja Talking Heads, ovat kaikki arvostelleet palvelua siitä, että se alipalkkaa artisteja, erityisesti riippumattomia muusikoita.

Suoratoistopalvelu paljasti vuonna 2013, että se maksoi levy-yhtiöille keskimäärin vain pennin murto-osan soittokerrasta (jossakin 0 dollarin välillä.006 ja 0,0084 dollarin välillä) – ja tämä on vain levy-yhtiöille menevä raha, ei artisteille, jotka saavat vielä vähemmän.

Yritysnäkökulmasta katsottuna, jos tulosi laskevat 50 prosenttia, sinun on vähennettävä kulujasi 50 prosenttia, jotta kannattavuus säilyisi samalla tasolla. Mistä ääniteteollisuus siis leikkasi kulujaan?

A&R:n johtajan poistuminen – kahvitteluni Tedin kanssa

Joitakin vuosia sitten tapasin yhteisten tuttavien kautta entisen A&R:n johtajan, jota kutsun nimellä ”Ted” (ei hänen oikea nimensä). Sanon ”entinen”, koska Ted oli juuri saanut potkut työnantajaltaan, Universal Music Canadalta täällä Torontossa, Kanadassa. Hän aikoi muuttaa Yhdysvaltoihin ja työskennellä veljensä kanssa myymässä käytettyjä autoja Teksasissa. Käytettyjen autojen myyminen sen jälkeen, kun hän oli ollut kansainvälisen levy-yhtiön A&R-johtajana, ei selvästikään ollut hänen ihanteellinen urasiirtonsa, mutta hänen oli keksittävä keino selvitä hengissä.

Hän vaikutti hyvältä kaverilta, joten kutsuin hänet kahville keskustelemaan ääniteteollisuuden tilasta ja sen tuottamasta surkeasta musiikista. Mitä tulee surkeaan musiikkiin, Ted selitti minulle, että se johtui siitä, että kustannusten karsimiseksi levy-yhtiöt hankkiutuivat eroon kaikista A&R-johtajista, jotka olivat levy-yhtiöiden tosiasiallisia ”korvia” ja portinvartijoita. Hänen mielestään tämä oli lyhytnäköinen säästötoimenpide, koska hyvä A&R-johtaja toimi suodattimena, joka torjui huijarimuusikot ja etsi harvoja todella lahjakkaita artisteja. Hän huomautti minulle, että A&R-johtajien irtisanomisten ja levyteollisuuden tuottaman musiikin laadun heikkenemisen välillä oli suora yhteys. Eli Tedin mukaan ilman A&R-johtajia muusikot ovat soluttautuneet levy-yhtiöihin.

Mikä on siis ”A&R-johtaja” (Artist & Repertoire executive)? Se on todella hieno työ, jossa kyseisen henkilön tehtävänä on:

…etsiä levy-yhtiöille uusia esiintyjiä, solmia heidän kanssaan sopimuksia ja sitten valvoa heidän taiteellista kehitystään. Hän valvoo levytysprosessia, mukaan lukien tuottajien, kappaleiden ja sinkkujen valintaa, ja pitää yhteyttä artistin ja levy-yhtiön välillä. Näin nämä suurelta osin nimettömät portinvartijat ovat hiljaisesti vaikuttaneet elämämme ääniraitoihin.

Kuten Ted kuvaili minulle kahvilla, muutamat jäljellä olevat A&R-johtajat ovat muuttuneet riskin välttelijöiksi ja vähemmän halukkaiksi ottamaan lupaavia kykyjä, koska:

”Luulen, että nykyään suurten levy-yhtiöiden A&R-johtajat pelkäävät laittaa henkensä alttiiksi ja allekirjoittaa uusia artisteja, koska he pelkäävät, että jos uuden artistin levy ei myy miljoona kappaletta, se voi merkitä heidän työpaikkansa loppua…”

Onko siis mikään ihme, että musiikkiteollisuus pumppaa koko ajan turvallista, mutta surkeaa musiikkia?

Hyvää musiikkia tehdään yhä

Jos olet hyvän musiikin ystävä, hyvää musiikkia tehdään nykyäänkin paljon – täytyy vain tietää, mistä sitä löytää. Tässä on näppärä artikkeli Lifehackerissa, jossa on luettelo ja kuvaus hyödyllisistä verkkosivustoista, joiden avulla voit löytää rakastamaasi musiikkia. Onnea! 🙂

Pidin tästä artikkelista? Sitten rakastat varmasti näitä:

Fake It Until You Make It – A Guide For Aspiring Popstars (2021 Edition)

Why It’s Hard to Get Your Song on a Spotify Playlist

Ja jos haluat kuunnella hyvää musiikkia heti, voit tsekata omia biisejäni Spotifyssa 😊

Haluatko lukea lisää tällaisia artikkeleita? Seuraa minua Instagramissa, jossa ilmoitan uusista blogikirjoituksista sekä julkaisen alkuperäistä musiikkia ja kitaratunteja.