Yhteenveto
Annie John on nyt seitsemäntoista ja aikoo lähteä Englantiin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Hän herää lähtöaamuna tietäen, että myöhemmin päivällä hän lähtee laivalla Barbadokselle ja sieltä Englantiin. Annie tarkastelee kaikkea talossaan ja miettii elämäänsä ja sitä, miten joko hänen äitinsä tai isänsä on tehnyt kaiken, mitä talossa on. Tavallaan tämä tuttuus saa Annien tuntemaan nostalgiaa, mutta toisaalta se saa hänet tajuamaan, että hänen on lähdettävä muualle kehittämään omaa itseään.
Annie kuulee paikallisen kirkonkellon soivan, mikä tarkoittaa, että kello on seitsemän aamulla, jolloin hänen isänsä yleensä nousee ja lähtee töihin. Annie nousee ja pukeutuu vaatteisiin ja koruihin, joita obeah-nainen on erityisesti kosketellut. Sitten hän syö vanhempiensa kanssa isomman sunnuntaiaamiaisen. He käyttäytyvät sekä iloisesti että surullisesti, ja Annie käyttäytyy samoin, vaikka tuntee helpotusta siitä, että lähtee. Hänen äitinsä ehdottaa, että Annie voisi mennä naimisiin lähdettyään, mutta Annie torjuu ajatuksen tylysti. Aamiaisen jälkeen Annie päättää, että hänen pitäisi hyvästellä Gwen, vaikka hän ei enää välitäkään hänestä syvästi. Gwen kertoo Annielle menevänsä syksyllä naimisiin paikallisen Nevisin kanssa. Annie toivottaa hänelle onnea, mutta ajattelee mielessään, että Gwen on uppoutunut täydelliseen hölmöilyyn.
Myöhemmin Annie kävelee vanhempiensa kanssa kaupungin läpi, kun he ovat matkalla laivalle, joka vie hänet pois. Hänen mielessään pyörivät muistot, kun hän ohittaa nuoruutensa laitokset: koulunsa, kirkkonsa ja ompelijan, jossa hän oli oppipoikana. Annie muistaa ensimmäisen kerran, kun äiti lähetti hänet asioille hakemaan kuivattuja yrttejä kaupasta, ja kuinka äiti itki ilosta, kun Annie palasi onnistuneesti. Annien mielessä on diaesitys muistoja saareltaan, mutta silti hän suunnittelee jättävänsä sen taakseen.
Viimein Annie ja hänen vanhempansa saavuttavat laiturin, josta hän lähtee. Annie muistaa, kuinka hänellä ja hänen isällään oli tapana kävellä siellä kuntoillakseen, ja hänen isänsä jutteli yhden vartijan kanssa. Kun Annie tuijottaa alaspäin, hän tuntee yhtäkkiä huolta liukastumisestaan laiturin läpi sinivihreään veteen. Häneen iskee paniikki, kun hän miettii vanhempiensa ja elämänsä jättämistä taakseen. Hän ihmettelee, miksei hän putoa kasaan laiturille juuri silloin. Mutta hän ei tee niin. Hän ja hänen vanhempansa nousevat veneeseen, joka vie heidät veneelle. Kun he pääsevät veneelle, hänen äitinsä esittelee Annien kapteenille ja selittää, ettei Annie ole koskaan matkustanut yksin. Annie jakaa hytin toisen nuoren naisen kanssa. Annien vanhemmat syleilevät häntä, ja hänen äitinsä alkaa itkeä, mikä saa Annien itkemään. Hänen äitinsä kertoo, ettei sillä ole väliä, mitä Annie lähtee tekemään, koska hänen äitinsä on aina hänen äitinsä ja Antigua on aina hänen kotinsa. Annie hymyilee ja näyttää rakastavalta, mutta tuntee sydämessään, kuinka hyvä on, että hän lähtee. Hänen äitinsä kääntyy ja kävelee ulos mökistä. Pian sen jälkeen Annie ottaa laukustaan suuren punaisen puuvillaliinan vilkuttaakseen jäähyväisiä perheelleen, kuten on tapana. Kun Annien äiti näkee Annien vilkuttavan, hän vilkuttaa raivokkaasti takaisin, kunnes he eivät enää näe toisiaan. Sitten Annie menee takaisin hyttiin ja kuuntelee laivan laineita, kun he alkavat lähteä.
Analyysi
Viimeisessä luvussa Annien suhtautuminen itseensä ja vanhempiinsa eroaa hänen tunteistaan, joita hän on tuntenut suurimman osan kirjasta. Annie on hyväksynyt ajatuksen siitä, että hän on erillinen henkilö. Itse asiassa hänen erillisyytensä tuntuu nyt syvästi tärkeältä, ja hän odottaa innolla olevansa kaukana vanhemmistaan ja menneisyydestään, jotta hän voisi kehittää sitä. Kun Annie herää viimeisenä aamuna, hän näkee, että hänen kotinsa ei jätä tilaa hänen identiteetilleen, koska se on täynnä hänen vanhempiensa identiteettejä. Kaikki talossa määrittelee heitä eikä häntä. Annielle on löydettävä uusi oma paikka, jotta hän voi vapaasti artikuloida itseään. Tästä syystä hän suhtautuu taloonsa nostalgisesti, mutta myös asiallisesti tarpeeseensa lähteä siitä.
Annien halu erillisyyteen yhdistettynä nostalgiaan antaa hänelle koko tämän luvun ajan kaksijakoisen tietoisuuden. Aamiaispöydässä hänen vanhempansa nauravat surullisina Annien lähdölle, kun taas naapurit piipahtavat toivottamassa hänelle onnea seikkailuun. Annie näkee vanhempiensa juhlatunnelman osoituksena siitä, että hekin uskovat, että Annien on aika siirtyä eteenpäin. Annie käyttäytyy päällisin puolin ystävällisesti, mutta tuntee sydämessään vastenmielisyyttä. Hyvästellessään Gwenin Annie ajattelee, että Gwen on muuttunut täysin hölmöksi, kuin apina. Se, että Gwen on pian menossa naimisiin, kun taas Annie karttaa täysin avioliiton ajatusta, kuten hän sanoi vanhemmilleen, korostaa entisestään näiden kahden tytön välistä eroa.