Bourdain twiittasi nyt kuuluisaksi tulleen kuvan 23. toukokuuta 2016, neljä kuukautta ennen kuin hänen Emmy-palkitun matkailuohjelmansa Parts Unknownin siihen liittyvä jakso esitettiin CNN:llä. Bourdainin kuvateksti on lähes täydellinen haiku: Matala muovijakkara, halpoja mutta herkullisia nuudeleita, kylmää Hanoi-olutta. Obama ja Bourdain näyttävät olevan kuvan ainoat länsimaalaiset, mutta he sulautuvat kuvaan vaivattomasti. Sekä yksilöinä että yksikkönä tässä ohikiitävässä hetkessä he ovat sen Amerikan lähettiläitä, joka tuntuu olevan niin kaukana. Miten näin vakaa maa saattoi tehdä Jekyll ja Hyde -tempun vain kahdessa vuodessa?
Matalaa muovijakkaraa, halpoja mutta herkullisia nuudeleita, kylmää Hanoi-olutta. pic.twitter.com/KgC3VIEPQr
– Anthony Bourdain (@Bourdain) May 23, 2016
Bourdainin kuolema itsemurhaan 61-vuotiaana tuntuu siltä, että menetimme yhden kansakuntamme parhaista edustajista. Hänen maailmaa kiertävä univormunsa oli farkut, maanvärinen paita ja Clarksin aavikkosaappaat. Hän näytti aina siltä myyttiseltä amerikkalaiselta, joka haluaa tutustua maailmaan mutta viihtyy omassa nahassaan riippumatta siitä, missä hän on. Obaman tavoin Bourdainilla oli harvinainen kyky saada läsnäolijat tuntemaan olonsa hyväksi. Obaman tavoin Bourdain näki asioita ja tapasi ihmisiä ja kävi keskusteluja, joita valtaosa maapallon väestöstä ei koskaan pääse kokemaan.
Suosittu Rolling Stonessa
Kaikkien niiden pohjimmiltaan ”amerikkalaisten” arvojen joukossa, joilla kehuskelemme, tämä voimakkaan uteliaisuuden taso on huipulla. Ja huolimatta siitä, mitä hänen alfa-urosmainen tähteytensä, baritoniäänensä ja anteeksipyytelemätön newyorkilainen aksenttinsa saattoivat vihjata, Bourdainin keskeinen vetovoima oli hänen luontainen populistisen kulttuurin omaksumisensa. Hän tunsi syvällisesti ranskalaisen keittiön, mutta kannatti häpeilemättä meksikolaisia tacorekkoja, lentokentän Shake Shackia ja Frito-piirakkaa.
Vuonna 1999 ilmestyneessä New Yorkerissa julkaistussa merkkipaalussaan, joka toimi katalysaattorina hänen bestseller-kirjalleen Kitchen Confidential ja käynnisti hänen uransa julkisen vaiheen, Bourdain pohdiskeli possunlihan majesteettisuutta: ”Useimmat kokit ovat sitä mieltä, että supermarketin kanat ovat tässä maassa limaisia ja mauttomia eurooppalaisiin lajikkeisiin verrattuna. Sianliha sen sijaan on siistiä. Maanviljelijät lopettivat roskien syöttämisen sioille vuosikymmeniä sitten, ja vaikka söisit sianlihaa harvoin, on todennäköisempää voittaa lottovoitto kuin sairastua trikinoosiin.”
Hanoissa Obama kysyi Bourdainilta, miten valmistetaan ja syödään oikein Bun cha, sianlihapohjainen ruokalaji, jonka he aikoivat jakaa. ”Minä näytän sen sinulle”, Bourdain sanoi ilman tuomitsemisen tai pilkan häivääkään. Molemmat miehet käyttivät näppärästi mustia syömäpuikkoja punaisesta muovimukista.
Kuten Bourdain ja Obama osoittivat televisioidulla ateriallaan, ylpeän amerikkalaisen ei tarvitse olla ahdasmielinen nativisti. Sillä ei ole mitään tekemistä tariffien tai hymnien kanssa. Bourdain tykkäsi ampua aseilla, kiroilla ja juoda olutta. Hän ei pelännyt Toista. Kertoessaan tapahtumasta Bourdain sanoi Anderson Cooperille: ”En ole muuten koskaan nähnyt kenenkään nauttivan kylmästä oluesta ja matalasta muovijakkarasta enemmän kuin presidentti Obaman.”