Artemisia absinthium

Authors: J. E. Evans ja Nancy Eckardt, Global Invasive Species Team, The Nature Conservancy

Ulkonäkö Artemisia absinthium on ruohovartinen, monivuotinen kasvi, joka voi kasvaa jopa 1,5 metriä korkeaksi. Sillä on monia haarautuvia varsia, jotka lähtevät puumaisesta tyvestä. Lehdet Lehdet ovat vuorottelevat, harmaanvihreät, 1-4 tuumaa. (2,5-10,2 cm) pitkät, ja ne tuoksuvat murskattuna voimakkaasti salvialle. Alemmat lehdet ovat jakautuneet 2-3 osaan ja ylemmät lehdet ovat jakamattomia. Kukat Kukinta tapahtuu keskikesällä, jolloin vaaleankeltaiset, putkimaiset kukat kehittyvät lehtien akseleissa oleviin, roikkuviin päihin. Hedelmät Siemenet ovat pieniä ja helposti hajoavia, ja ne leviävät pääasiassa tuulen, veden ja eläinten mukana. Kukin varsi voi tuottaa jopa 50 000 siementä. Ekologinen uhka Artemisia absinthium tunkeutuu avoimille ja häiriintyneille alueille, kuten laitumille, laidunmaille, viljelysmaille, purojen varsille, preerioille ja vanhoille pelloille. Kasvi on kotoisin Euroopasta, ja se tuotiin Yhdysvaltoihin ensimmäisen kerran 1800-luvun puolivälissä.

Yleiskuvaus

A. absinthium on kaksi- tai kaksimetrinen monivuotinen kasvi, jolla on useita haarautuvia varsia. Artemisia absinthium kuuluu komposiittikasvien heimoon (Compositae: Anthemideae).

Diagnostiset ominaisuudet

Artemisia-heimoon kuuluvat A. absinthium voidaan tunnistaa pistillisten reunakukkien ja täydellisten, hedelmöittyneiden keskikukkien, pitkien, villakarvojen sisältämän astian, karkean varren ja pinnately dissected -lehtisten lehtien perusteella, joissa on pitkulaisia tai suoraviivaisia-pitkulaisia lehtilohkoja.

Yhteenveto

A. absinthiumia ei yleensä pidetä ongelmana vakiintuneilla preerioalueilla, ja sen tarkkailu vaikuttaa tarpeettomalta. Se aiheuttaa pienen ongelman suhteellisen pieninä laikkuina voimakkaasti häiriintyneillä, yleensä aiemmin laidunnetuilla alueilla, ja sitä voidaan tarvittaessa torjua parhaiten leikkaamalla tai niittämällä ja/tai levittämällä rikkakasvien torjunta-aineita 2,4-D, dikamba, piklorami tai glyfosaatti. Parhaiden (pitkäaikaisten) jäännösvaikutusten aikaansaamiseksi rikkakasvien torjunta-aineita tulisi levittää, kun kasvit ovat vähintään 12 tuuman korkuisia, kesäkuun loppupuolelta elokuun puoliväliin.

Luonnonhistoria

A. absinthiumia tavataan Newfoundlandista Manitobaan, Hudsonin lahdelle asti pohjoiseen ja etelään Nova Scotiaan, Uuteen-Englannissa, Pennsylvaniassa ja New Jerseyssä. Keskilännessä sitä tavataan Ohiossa, Indianassa, Wisconsinissa ja Minnesotassa. Suurilla tasangoilla sitä tavataan Pohjois-Dakotassa, Etelä-Dakotassa, Montanassa ja Kanadan preerian maakunnissa (Molberg 1976). Sen tiedetään esiintyvän myös Nebraskassa ja Kansasissa.

Salvia on kotoisin Euraasiasta, Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta. Se tuotiin Pohjois-Amerikkaan 1800-luvun alkupuolella viljeltäväksi lääkinnälliseen ja sosiaaliseen käyttöön, ja siitä raportoitiin ensimmäisen kerran viljeltyjen puutarhojen ulkopuolella vuonna 1841, teiden varsilla ja joutomaalla.

Habitaatti

Absintti vakiintuu yleensä häiriintyneille alueille, joilla ei ole juurikaan kilpailua muiden kasvien kanssa (Molberg 1971). Suosittuja elinympäristöjä ovat kuiva maaperä teiden varsilla, jätealueilla, maatilojen pihoilla, laitumilla ja peltoalueilla (Molberg 1871). Sitä tavataan yleisesti myös aitariveillä, mahdollisesti aidoilla tapahtuvan intensiivisen laiduntamisen seurauksena.

Tuotanto

A. absinthiumin elinkierron ovat raportoineet Wrage ja Kinch (1973). Kasvu alkaa huhtikuun lopulla, ja uudet kasvit ovat 4-12 tuuman korkuisia toukokuun puoliväliin mennessä. Kukinta alkaa heinäkuun lopulla tai elokuun alussa. Myöhään syksyllä kasvin maanpäällinen osa kuolee. Taimet voivat nousta milloin tahansa loppukeväästä alkusyksyyn. Taimet voivat olla huomaamattomia jonkin aikaa, sillä ne ovat matalia ja niillä on pienet lehdet ennen kuin pystyssä olevat kukkavarret ilmestyvät. Siementen leviämistä voi edistää virtaava vesi, ja koneiden mukana kulkeutuvat juurenpalaset voivat laajentaa levinneisyyttä viljellyillä alueilla (Molberg 1976).

Allelopatia on osoitettu A. absinthiumilla. Absintin lehtien haihtuvat päästöt estivät täysin vehnän (Triticum triticale) itämisen ja estivät taimien kasvun vehnällä, korpikrassilla (Cardaria draba) ja pellavalla (Linum usitatissimums), kun taas valkosinapin (Sinapis alba) taimien kasvu vilkastui selvästi.

A. absinthiumin lehdistä tehdyt uutteet estivät kaikkien neljän testilajin itämisen, ja juurista saadut uutteet estivät vehnän itämisen ja vähensivät juurten ja versojen pituuskasvua kolmella muulla lajilla 53-85 prosenttia.

Olosuhteet

Uhkaukset

Absinttipalsami voi aiheuttaa ongelman kotoperäisillä nurmialueilla, laidunmailla ja pelloilla syrjäyttämällä nurmikkokasvit ja muut toivotut kasvit. Se on yleensä ongelma voimakkaasti häiriintyneillä alueilla, kuten vanhoilla laitumilla, eikä sitä pidetä uhkana vakiintuneille preerioille. Karja välttää yleensä absintin syöntiä, mutta syö sitä, kun sitä on heinässä. Absinttiä nauttineiden lehmien maito maistuu voimakkaasti ja hylätään ihmisravinnoksi; absinttiä sisältävä vilja on vastaavasti pilaantunutta ja hylätään käytettäväksi jauhoissa (Molberg 1971).

Hoitovaatimukset

A. absinthium vakiintuu helposti häiriintyneille alueille ja voi olla uhka alkuperäisten lajien uudelleensijoittumiselle elpyvillä preerioilla.

Molberg (1976) suositteli viljellyille alueille kesän kesannointia ja sen jälkeen syksyllä tehtävää maanmuokkausta keskikesällä tai alkusyksyllä syntyneiden taimien hävittämiseksi. Laycock (1979) suositteli kaislikointia, ketjuttamista, rotaatioita, kiekottamista tai kyntämistä ison sagebrushin, A. tridentata, ja muiden Artemisia spp. torjuntaan, mutta varoitti, että käsittelyn ajoitus on tärkeää. Jos mekaanisia menetelmiä käytetään sen jälkeen, kun siemenet ovat asettuneet syksyllä, häiriövaikutus voi kannustaa saagebrushin taimia kasvamaan hyvin seuraavana vuonna.

Niitto: Niittoa voidaan käyttää laitumilla ja pelloilla, mutta ks. kohta ”Tutkimustarpeita koskevat huomautukset”. Alkuperäistä salviaa A. fifififolia koskevat tutkimukset viittaavat siihen, että kevätpoltto ruohon viherryttämisen aikaan tappaa salvian puumaiset pensaskasvustot, ja sen jälkeen tapahtuvaa uudelleen versontaa voidaan hillitä niittämällä keskikesällä tai loppukesällä. Ei tiedetä, missä määrin A. absinthiumia voidaan torjua tällä tavoin. Bultsma (1982) ehdotti, että niitto kolme kertaa kauden aikana voi olla tehokas keino estää siementen tuottaminen, mutta huomautti, että absinttiraiheinää on usein vaikea niittää, koska se kasvaa aitariveissä tai kallioalueilla.

Polttaminen: Bultsma (1982) raportoi, että absinttipalsamia sisältävän alueen polttamisella ei ollut ilmeistä vähentävää vaikutusta. Muita salviaa koskevat tutkimukset osoittivat, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta palaminen joko lisäsi salvian määrää tai ei muuttanut sitä lainkaan (Anderson ja Bailey 1980). Laycock (1979) totesi, että jotkut Artemisiat, kuten A. tripartita ja A. cana, versovat usein palon jälkeen.

Plumb (1987) raportoi, että voimakkaasti häiriintyneillä alueilla, joilla absintti on ongelma, voi olla alhainen polttoainekuorma, eivätkä ne kykene ylläpitämään riittävän kuumaa tulta latvojen poistamiseksi. Yhdistelmä kevätpolttoa, jota seuraa niitto kerran tai kahdesti keskikesällä tai loppukesällä, voi olla tehokas (mutta katso ”Tutkimustarpeet”). Britton et al. (1981) esittivät tekniikan, jolla voidaan määrittää, voidaanko tiettyä sagebrush-aluetta polttaa määrätyissä olosuhteissa ruohomaisen polttoaineen ja sagebrushin latvuspeitteen suhteellisten määrien perusteella. Tämä tekniikka oli tarkoitettu yhteisöille, joissa on runsaasti isoa sagebrushia (A. tridentata), mutta se voi osoittautua hyödylliseksi ohjeeksi myös A. absinthiumin saastuttamilla alueilla.

Kemiallinen torjunta: A. absinthiumia voidaan torjua tehokkaasti rikkakasvien torjunta-aineilla. Yleisimmin käytettyjä ovat dikamba, 2,4-D, piklorami ja glyfosaatti. Saavutettu torjunta riippuu suurelta osin levityksen ajoituksesta. Jotkut tutkijat suosittelevat aikaisia kevätkäsittelyjä (touko-kesäkuussa), kun taas toiset suosittelevat ruiskutusta kesällä tai syksyllä, jotta jäännösvaikutukset paranisivat. Vaikka rikkakasvien torjunta-aineiden käyttömäärät ilmoitetaan kiloina hehtaaria kohti, pitäisi olla mahdollista käsitellä yksittäisiä kasveja, koska A. absinthium esiintyy luonnonalueilla yleensä pieninä laikkuina.

Mitich (1975) ehdotti, että 2,4-D:tä käytettäisiin 2 lb/A toukokuun lopulla Pohjois-Dakotassa tai toukokuun puolivälissä Etelä-Dakotassa, ja totesi, että kesäkuun puolivälin jälkeen tehdyt levitykset olisivat vähemmän tehokkaita. Wrage ja Kinch (1973) suosittelivat myös 2,4-D:n annostusta 2-4 lb/A ja ilmoittivat, että paras ruiskutusajankohta on toukokuun puolivälin tienoilla Etelä-Dakotassa, ja ruiskutuksen teho heikkenee kesäkuun 1. päivän jälkeen. Molberg (1971b) teki kuitenkin kokeita absintilla Saskatchewanissa käyttäen 2,4-D-esteriä ja 2,4-D-amiinia annoksella 1-2 lb/A ja totesi, että jäännöskasvun tukahduttaminen oli suurinta heinäkuussa käytetyllä 2,4-D-esterillä. Toisessa tutkimuksessa Molberg (1971c) testasi 2,4-D:n, 2,4-DB:n ja dikamban butyyliestereitä absintin salvialla. Lohkot niitettiin 1. kesäkuuta, ja rikkakasvien torjunta-aineita levitettiin 2 lb/A 18. kesäkuuta. Tulokset arvioitiin myöhemmin samana kesänä ja seuraavana vuonna. Vaikka 2,4-D:llä saatiin aikaan hyvä torjunta ensimmäisenä vuonna, sillä oli vain vähän jäännösvaikutusta. Dikamba tehosi riittävästi molempina vuosina, eikä 2,4-DB tehonnut riittävästi kumpanakaan vuonna (Molberg 1971c).

Friesen (1962) raportoi myös onnistuneesta absintin torjunnasta Manitobassa käyttämällä dikambaa 8 oz/A ruiskutettuna heinäkuun 3. päivänä, jolloin suurin osa absintista oli kahdesta kolmeen tuumaa korkea.

Lym et al. (1984) totesivat, että herbisidit olisi levitettävä, kun kasvit ovat vähintään 12 tuuman korkuisia, ja käsittelyt kesäkuun loppupuolelta elokuun puoliväliin antaisivat paremman jäännöstorjunnan seuraavalla kaudella kuin joko kevät- tai syyskäsittelyt. Jos valitaan syyskäsittely, kasvit olisi niitettävä tai leikattava alkukesällä tai keskikesällä, jotta edistetään aktiivista jälkikasvua ennen syksyn herbisidikäsittelyä. Ehdotettuja rikkakasvien torjunta-aineita olivat dikamba 0,5-1 lb/A, 2,4-D 1-2 lb/A, nestemäinen piklorami 0,125-0,25 lb/A, piklorami 0,5 lb/A ja glyfosaatti 0,25-1 lb/A (Lym et al. 1984).

The Research Branch, Agriculture Canada, suositteli glyfosaatin käyttöä 4 lb/A:n annoksella absintin torjuntaan männyn taimitarhoilla. Glyfosaatti 2 lb/A ja glyfosaatti plus seimatsiini 2 ja 3 lb/A olivat tehottomampia. Minkään käsittelyn ei havaittu vaikuttavan haitallisesti Picea pungensiin taimitarhalla.

Biologinen torjunta: Schroeder (1979) raportoi, että pyralidiperhonen Euzophera cinerosella voi olla tehokas torjunta-aine absintin salviaa vastaan. Seuraavat tiedot elämänhistoriasta ovat peräisin Schroederilta (1979). E. cinerosella on kotoisin Euroopasta ja Aasiasta koko Artemisia absinthiumin levinneisyysalueella. Aikuiset nousevat absintista toukokuun lopusta heinäkuun kolmannelle viikolle ja elävät kahdesta kolmeen viikkoa. Naaraat laskevat jopa kaksitoista munaa pääasiassa absintin varsiin ja lehtiin absintin alaosiin. Toukat kehittyvät kahdeksasta kymmeneen päivässä, porautuvat lehtien tyviin, tuhoavat kainalonuppuja ja kaivautuvat syvälle versojen verisuonikudoksiin. Hyönteinen käy läpi kuusi vaihetta ja saavuttaa lopullisen toukkavaiheen juurissa. Keskivahvasta tai voimakkaasta hyökkäyksestä kärsivät versot eivät tuota elinkelpoisia siemeniä. Jos toukkia on 10-20 kappaletta kasvia kohti, 20-15 versoa (30-100 prosenttia kasvista) voi tuhoutua. Euroopassa tehdyt kenttätutkimukset osoittivat, että toukkien runsaus absintissa voi olla hajanaista alueella ja että tietyt yksittäiset kasvit ovat suosittuja. Valintaperusteita ei tunneta.

Kanadan preerian provinsseissa suoritettiin kenttäkokeita, joissa testattiin E. cinerosellan selektiivisyyttä kotoperäisiin Artemisia spp. lajeihin. Toukat valitsivat, söivät ja kehittyivät parhaiten ja johdonmukaisimmin A. absinthiumilla. Aikuisia saatiin kuitenkin talteen myös kotoperäisistä salveista, mukaan lukien A. cana, A. longifolia ja A. dracunculus, mutta ei A. frigida ja A. indoviciana. Johtopäätöksenä todettiin, että lisätutkimukset ovat tarpeen ennen E. cinerosellan vapauttamista, koska se on mahdollinen uhka alkuperäisille salvioille.

Hallintaohjelmat

Pohjois-Dakotassa on useita alueita, joilla absintti-salvio on raportoitu ongelmaksi suhteellisen pieninä laikkuina: kaksi niistä on osavaltion villieläintenhoitoalueilla Pohjois-Dakotan keskiosassa, ja yksi sijaitsee Sheyennen kansallisella niittyalueella. Absintin on myös raportoitu olevan pieni ongelma Ordwayn preerialla Etelä-Dakotassa. Näillä alueilla ei toteuteta aktiivisia hoito- ja valvontaohjelmia, mikä johtuu pääasiassa siitä, että absintin kaltaisten vähämerkityksellisten lajien valvontaan ei ole saatavilla rahoitusta.

Yhteystiedot: Mike McNeil, Resource Assistant, Sheyenne National Grassland, Box 946, Lisbon, ND 58054. (701) 683-4342.

Glenn Plumb, Research and Management Associate, Ordway Prairie, Star Route 1, Box 16, Leola, SD 57456. (605) 439-3475.

Tarkkailuvaatimukset

Tarkkailua ei pidetä tarpeellisena, koska A. absinthiumin ongelmalaikut ovat suhteellisen pieniä ja hyvin paikallisia, ja runsaus näyttää pysyvän vakaana tai vähenevän.

Hoitotutkimustarpeet

Lisäselvityksiä tarvitaan niiton pitkän aikavälin vaikutuksista. Wrage ja Kinch (1973) sekä Mitich (1975) raportoivat, että niitto ei estä siementuotantoa, koska siemenet tuotetaan tällöin matalista vaakasuorista oksista, jotka kasvavat kasvin tyvestä. Molberg (1976) totesi kuitenkin, että toistuva niitto voi heikentää kasveja niin paljon, että siementuotanto estyy.

Tutkimus voi olla perusteltua myös pyralidiperhosen Euzophera cinerosella tehokkuudesta absinttisalvian biologisena torjunta-aineena. A. absinthium on E. cinerosellan suosima isäntä, mutta ei tiedetä, missä määrin koi vetää puoleensa kotoperäistä salviaa, ja lisätutkimukset ovat tarpeen, ennen kuin sitä voidaan harkita käytettäväksi absintin torjuntaan.

Kunnes A. absinthiumin on dokumentoitu olevan vakava ongelma luonnonalueilla, tämän lajin torjuntatutkimuksia ei pidetä ensisijaisen tärkeinä.

Lähteet

• Carey, Jennifer H. 1994. Artemisia absinthium. Fire Effects Information System, U.S. Department of Agriculture, Forest Service, Rocky Mountain Research Station, Fire Sciences Laboratory
• King County Department of Natural Resources and Parks Water and Land Resources Division
• North Carolina State University
• USDA NRCS PLANTS
• USDA ARS GRIN

Tietolähteet

Bibliografia

1. Fernald, M.L. 1950. Grayn kasvitieteen käsikirja. Kahdeksas painos. D. Van Nostrand Company, New York, korjattu painos vuonna 1970. 1632 s. 1.0 1.1 1.2 1.3
2. Britton, N. L. ja A. Brown. 1913. An Illustrated Flora of the Northern United States and Canada. 3 vol. Dover Publications, Inc., N. Y. 2052 pp. 2.0 2.1 2.2
3. Wrage, L. J. and R. C. Kinch. 1972. Ahomansikan tunnistaminen ja torjunta. S. D. Agr. Ext. Serv. Rept. 593. 3.0 3.1 3.2 3.3 3.4 3.5 3.6
4. Schroeder, D. 1979. Investigations on E. cinerosella (Zeller) (Lep:Pyralidae) a possible agent for the biological control of the weed Artemisia absinthium L. (Compositae) in Canada. Mitt. der Schw. Ent. Gesell. 52:91-101. 4.0 4.1 4.2 4.3
5. Mitich, L. W. 1975. Absintin koiruoho–ongelmarikkakasvi? Proc. NC Weed Cont. Conf. 30:41-42. Atlas of the Flora of the Great Plains. Iowa State Univ. Press, Ames, Iowa. 600 pp.
6. Torrey, J. ja A. Gray. 1841-1843. A flora of North America. Vol. 2. Wiley and Putnam. New York. (Reprinted, 1969, Hafner Publishing Company, New York)
7. Maw, M. G. ja D. Schroeder. 1981. Euzophera cinerosella (Zeller) (Lep. Pyralidae) ei sovellu vapautettavaksi Artemisia absinthiumin torjuntaan Kanadassa. Zeit. fur ang. Ent. 92:178-184. 8.0 8.1 8.2 8.3
8. Bultsma, P. 1982. Johtaja, 1977-1980 Ordway Prairie, Leola, SD. Henkilökohtainen tiedonanto J. Evansin kanssa. 9.0 9.1 9.2
9. Chirca, E. ja A. Fabian. 1973. Joitakin Artemisia absinthium L. Cont. aiheuttamia allelopaattisia vaikutuksia. Bot. Grad Bot. Univ. pp. 267-276.
10. Plumb, Glenn. 1987. Research and Management Associate, Ordway Prairie, Leola, SD. Puhelinyhteys N. Eckardtin kanssa, TNC, MRO. 13. toukokuuta 1987. 11.0 11.1 11.2
11. McNeil, Mile. 1987. Resurssiassistentti Sheyenne Nat’l. Grassland. Puhelinyhteys N. Eckardtin kanssa, TNC, MRO. May 18, 1987. 12.0 12.1
12. Laycock, W. A. 1979. Management of sagebrush. Rangelands 1:207-210. Lym, R. B., C. G. Messersmith ja A. G. Dexter. 1984. Absintin koiruohon torjunta. North Dakota State Univ. Coop Ext. Serv. W-838. Lokakuu 1984 13.0 13.1 13.2
13. Launchbaugh, J. L. ja C. E. Owensby. 1978. Kansas Rangelands – Their management based on a half-century of research. Kansas Ag. Exp. Stat. Bull. 622. 56 s.
14. Hadley, E. B. 1970. Net productivity and burning response of native Eastern North Dakota prairie comminities. Am. Midl. Nat. 84:121-135.
15. Dix, R. L. 1960. Polttamisen vaikutukset nurmien multavaan rakenteeseen ja lajien kompostoitumiseen läntisessä Pohjois-Dakotassa. Ecology 41:49-56.
16. Bragg, T. B. 1978. Polttamisen, karjan laiduntamisen ja topografian vaikutukset kasvillisuuteen choppy sands range site in the Nebraska Sandhill Prairie. Proc. First Int’l rangelands Cong. pp. 248-253.
17. Britton, C. M., Clark, R. G. ja F. A. Sneva. 1981. Palaako sagebrush? Rangelands 3:207-208.
18. Agriculture Canada. 1974. Vuoden 1973 yhteenvetoraportti Indian Headin taimitarhasta, Saskatchewan.

Lisäviitteet

• Molberg, E. S. 1971. Comparison of amine and ester Formulations of 2, 4-D for controlling absinth. Res. Rept., National Weed Comm. (Western Sect.). s. 401.
• Molberg, E. S. 1971. Absintin torjunta rikkakasvien torjunta-aineilla. Res. Rept., National Weed Comm. (Western Sect.) s. 400.
• Molberg, E. S. 1971. Monivuotisten rikkakasvien torjunta – asintti. Res. Rept. National Weed Comm. (Western Sect.) s. 40-42.

Original Document

Element Stewardship Abstract; Don Pitcher, Mary J Russo (Revision), CAFO, 1988.

.