Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin 100 000 askeleen/viikko -kävelyn noudattamista ja terveysvaikutuksia sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin niiden henkilöiden keskuudessa, joita pidettiin jo ennestään jokseenkin aktiivisina tai aktiivisina. Tämä askeltavoite sijoittuu todennäköisesti jonnekin niiden vähimmäissuositusten väliin, joiden mukaan terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi olisi kerättävä vähintään 30 minuuttia kohtuullisen intensiteetin liikuntaa viitenä tai useampana päivänä viikossa, ja Institute of Medicine (IOM) suosituksen väliin, jonka mukaan terveiden aikuisten olisi osallistuttava 60 minuutin päivittäiseen kohtuullisen intensiteetin liikuntaharrastukseen painonnousun ehkäisemiseksi ja liikunnasta saatavien painosta riippumattomien terveyshyötyjen saamiseksi. Interventioon sitoutui vain 53 prosenttia, mutta tavoite 100 000 askelta viikossa oli silti tehokas askelten määrän lisäämiseksi. Askelten määrän lisääntyminen vaihteli ryhmien välillä, sillä hieman aktiivinen ryhmä lisäsi viikoittaisia askeliaan noin 28 000 askeleella, kun taas aktiivisen ryhmän lisäys oli noin 16 000 askelta. Samoin kuin joidenkin inaktiivisille henkilöille suunnattujen askelmittari-interventioiden tulokset, tämä askelmittari-interventio paransi tehokkaasti kehonkoostumusmittareita aktiivisessa väestössä vain 16 viikossa.
Tässä tutkimuksessa toteutettiin kunnianhimoinen askelmäärätavoite (100 000 askelta viikossa), joka oli ainutlaatuinen. Niistä 32 koehenkilöstä, jotka suorittivat 16 viikon intervention, 17 piti kiinni viikoittaisesta askeleenlaskutavoitteesta (kertyi > 90 000 askelta/viikko), mikä vastaa 53 %:n noudattamisastetta. Tämä noudattamisprosentti on samankaltainen kuin Schneiderin ym. tutkimuksessa, jossa raportoitiin 50 prosentin noudattamisprosentti 10 000 askeleen/vrk (70 000 askelta/viikko) suosituksessa, joka oli suunnattu aiemmin passiivisille, ylipainoisille aikuisille. Tässä tutkimuksessa noudattamisaste on kuitenkin korkeampi, kun otetaan huomioon niiden koehenkilöiden määrä, jotka aloittivat toimenpiteen mutta keskeyttivät sen vapaaehtoisesti. Tässä tutkimuksessa tutkimuksen aloittaneiden sitoutumisaste oli 54 prosenttia (19 aloittajaa 35:stä), kun taas Schneider ym. raportoivat 34 prosentin sitoutumisasteen. Tässä tutkimuksessa saavutettu suurempi sitoutumisaste saattaa viitata siihen, että henkilöt, jotka ovat jo jonkin verran aktiivisia tai aktiivisia, ovat taipuvaisempia suorittamaan ja noudattamaan liikuntasuositusta kuin aiemmin istumatta liikkunut väestö. Kaiken kaikkiaan tämän tutkimuksen noudattamisaste on kuitenkin samankaltainen kuin hiljattain julkaistussa katsauksessa, jossa raportoitiin interventiotutkimusten keskimääräiseksi noudattamisasteeksi 59 prosenttia ja vaihteluväliksi 40-86 prosenttia. Lisäksi on huomionarvoista, että vaikka sitoutuminen oli vain 53 %, kaikki tutkittavat lisäsivät askelmääräänsä lähtötasoon verrattuna.
10 000 askeleen päivittäinen askelmäärä vastaa fyysisen aktiivisuuden vähimmäissuositusten täyttämistä . Vaikka joidenkin katsausten mukaan aktiivisuusmittarit eivät vaikuta terveyden merkkiaineisiin , toiset ovat korostaneet, että askelmäärän kasvattaminen 10 000 askeleeseen/vrk liittyy fyysisesti passiivisten henkilöiden painon tai painoindeksin paranemiseen. Äskettäisessä askelmittareita koskevassa katsauksessa on raportoitu keskimääräisestä 1,27 kg:n painonpudotuksesta 16 viikon aikana, ja se on samankaltainen kuin tässä tutkimuksessa havaittu painonpudotus (1 kg 16 viikon aikana). Vaikka muutokset ruumiinpainossa olivat suhteellisen pieniä, pidempikestoinen interventio voisi tuottaa kliinisesti merkittävämpää painonpudotusta ja johtaa BMI-tasoihin terveellisen painoluokituksen sisällä. Lisäksi havaintomme tukevat fyysisen aktiivisuuden lisäämisen terveydellistä arvoa, sillä kokonais-, gynoidi- ja pernarasvan sekä vyötärönympäryksen mittaukset paranivat. Lisäksi tämän tutkimuksen tulokset tukevat sitä, että aikuiset, jotka ovat jo jonkin verran aktiivisia tai aktiivisia, voivat myös saada suotuisia kehonkoostumusmuutoksia lisäämällä päivittäisiä askelia.
Tähän mennessä suurin osa kirjallisuudesta, joka käsittelee kehonkoostumusmuutoksia askelmittari-interventioiden avulla, on käsitellyt fyysisen aktiivisuuden lisäämistä passiivisissa tai epäsäännöllisesti aktiivisissa väestöryhmissä suositeltujen vähimmäistasojen täyttämiseksi . Fyysiseen aktiivisuuteen liittyy kuitenkin annosvastesuhde, ja fyysisen aktiivisuuden vähimmäissuositusten ylittäminen on yhteydessä parantuneeseen kuntoon . Vaikka kaikki muuttujat eivät parantuneet, jotkin tässä tutkimuksessa tehdyt mittaukset ovat sopusoinnussa fyysisen aktiivisuuden ja terveysmittareiden välisen annos-vastesuhteen kanssa. Jonkin verran aktiiviset koehenkilöt kokivat suurempia parannuksia gynoidisessa kehon rasvassa, ja suuntaus (P ≤ 0,089) oli suurempi kokonaisrasvaprosentissa ja kehon rasvaprosentissa. Tämä johtuu todennäköisesti suuremmasta muutoksesta fyysisen aktiivisuuden tasossa, sillä jokseenkin aktiivinen ryhmä lisäsi viikoittaista askelsummaa ~ 28 000 askeleella verrattuna aktiivisen ryhmän ~ 16 000 askeleen lisäykseen. Jo valmiiksi aktiivisten henkilöiden kohdalla saatetaan tarvita korkeampaa askelmäärätavoitetta tai parempaa sitoutumista, jotta kehonkoostumukseen saataisiin lisäparannuksia.
Tässä tutkimuksessa kunto arvioitiin 3-3-3 TM -testin avulla. Vähän aktiivisessa ryhmässä havaittiin RPE:n vähenemistä askelmittari-intervention jälkeen, kun taas aktiivisessa ryhmässä ei havaittu merkittävää muutosta. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että jokseenkin aktiivisen ryhmän askelmäärä kasvoi enemmän intervention aikana verrattuna aktiiviseen ryhmään. Tulevia tutkimuksia, joissa käytetään suoraa kuntomittausta, tarvitaan, jotta voidaan määritellä paremmin intervention tehokkuus aerobiseen kuntoon.
Kun otetaan huomioon tässä tutkimuksessa tutkittu populaatio (”jokseenkin aktiiviset” ja ”aktiiviset”), ei ollut yllättävää, että muissa riskitekijöissä ei havaittu merkittäviä parannuksia. Yhdelläkään tämän tutkimuksen koehenkilöllä ei ollut lepoverenpainetta ≥ 140/90 mmHg, ja kaikki koehenkilöt kuuluivat veren rasva-arvojen normaaliarvojen rajoihin, mikä vähentää merkittävien parannusten todennäköisyyttä näissä mittauksissa. Odottamattomasti LDL-arvot nousivat merkittävästi, vaikka intervention jälkeiset arvot olivat edelleen terveiden normaalien raja-arvojen sisällä. Asteittaisen muutoksen aste ei selittänyt eroja niiden koehenkilöiden välillä, joiden LDL-arvo oli noussut tai laskenut. Koehenkilöitä kehotettiin olemaan muuttamatta ruokailutottumuksiaan tutkimusjakson aikana, mutta tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan arvioitu ruokavaliota, ja se saattaa vaikuttaa havaittuihin lipidimuutoksiin. Lisäksi tutkimukseen osallistui henkilöitä, jotka käyttivät lipidilääkkeitä, eikä näitä lääkkeitä otettu huomioon analyysissä, mikä on myös voinut vaikuttaa muutoksiin. Pienemmän otoskoon vuoksi on myös mahdollista, että nämä LDL-löydökset edustavat tyypin I virhettä. Erityisen huomionarvoista on, että niillä tutkittavilla, joilla oli lähtötilanteessa mitattu heikentynyt paastoverensokeri, paastoverensokeri muuttui positiiviseksi intervention jälkeen. Paastoverensokeri laski (keskimääräinen lasku 13 mg/dl) terveelle tasolle neljällä viidestä koehenkilöstä, joilla oli heikentynyt paastoverensokeri, mikä osoittaa, että näillä henkilöillä on suurempi todennäköisyys ehkäistä tai viivästyttää tyypin 2 diabeteksen puhkeamista.
Tutkimuksen keskeisenä vahvuutena oli askelmittarin käyttö yhdessä yksinkertaisen askeleen ottamista koskevan tavoitteen kanssa päivittäisen fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Tutkimukseen liittyi joitakin rajoituksia. Tutkimuksen otoskoko oli suhteellisen pieni. Myös fyysisen aktiivisuuden intensiteettitaso voi vaikuttaa riskitekijöiden muutoksiin, mutta intensiteettiä ei mitattu tässä tutkimuksessa. Vaikka osallistujat lisäsivät viikoittaista askelmääräänsä, ei tiedetä, muuttivatko he myös nopeutta/intensiteettiä (eli kävelyä vai juoksua). Lisäksi askeltavoitteen noudattamisen ymmärtäminen oli tutkimuskysymys tässä tutkimuksessa, joten noudattamisen tiukempaa sääntelyä ei toteutettu. Tämän seurauksena interventioon sitoutuminen ei ollut yleistä, mikä on saattanut vaikuttaa havaittujen parannusten tasoon. Lisääntynyt sitoutuminen voisi johtaa kehonkoostumusmittausten ja/tai muiden sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden lisäparannuksiin, ja sitä olisi tutkittava tulevissa tutkimuksissa.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että askelmittari-interventio henkilöille, jotka ovat jo ennestään jokseenkin aktiivisia tai aktiivisia, voi tehokkaasti lisätä fyysistä aktiivisuutta. Tavoite 100 000 askelta viikossa on yhteydessä kehon painon ja kehonkoostumuksen paranemiseen. Tunnetun fyysisen aktiivisuuden annos-vastesuhteen mukaisesti kehonkoostumuksessa havaittiin suurempia parannuksia ryhmässä, jonka viikoittainen askelmäärä kasvoi enemmän. Interventio ei parantanut muita yleisiä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, jotka olivat jo terveellä alueella. Interventiot, jotka lisäävät entisestään fyysistä aktiivisuutta jo valmiiksi aktiivisilla henkilöillä, voivat tarjota lisähyötyjä terveydelle.