Kun Kosh joutui työskentelemään Abbey Roadin parissa, hän oli kuullut tarinoita bändin sisäisistä myllerryksistä ja oli jo suunnitellut sen, jonka hän arveli tulevan bändin seuraavaksi ja viimeiseksi albumiksi, jonka nimi oli tuolloin Get Back. Koska se seuraisi White Albumia, Kosh keksi ottaa neljä erillistä muotokuvaa yhtyeestä mustaa taustaa vasten kontrastin vuoksi. ”He olivat tavallaan hajoamassa, ja sen piti olla heidän joutsenlaulunsa”, hän sanoo. ”Musta” albumi oli siis vastaukseni White Albumille. Sen piti olla heidän viimeinen teoksensa. Olinpa väärässä!” (Kun albumi lopulta esiteltiin seuraavana vuonna, sillä oli sama ulkoasu mutta uusi nimi, Let It Be.)
Kosh oli eräänä päivänä kesällä 1969 Applella, kun Lennon kutsui hänet ja julkisuuspäällikkö Derek Taylorin kuuntelemaan rakennuksen kellaristudiossa juuri leikattua asetaattia. ”Se oli vitun Abbey Road”, Kosh sanoo. ”Istuin siellä ja kuuntelin tätä, ja hyvin harvat ihmiset olivat siihen mennessä kuunnelleet sitä. Kun tuli ’I Want You (She’s So Heavy)’, meinasin pyörtyä. Se oli niin hyvä.”
Kun Abbey Road nyt korvasi Get Backin julkaisuaikataulussa, Koshin oli keksittävä nopeasti uusi cover – hän muistelee, kahdessa päivässä. ”Meillä oli deadline”, hän sanoo. ”Meidän oli mentävä painoon, ja albumi oli myöhässä, ja sen kanssa oli vain pärjättävä.”
Suunnittelija muisti otokset, jotka valokuvaaja Iain Macmillan (joka kuoli vuonna 2006) oli ottanut Abbey Roadin studioiden ulkopuolella, ja tiesi, että albumi nimettäisiin kyseisen kadun mukaan. Nopeassa ja ratkaisevassa päätöksessä, joka tulisi kaikumaan vuosikymmeniä, Kosh päätti olla käyttämättä bändin nimeä kannessa ja antaa kuvan puhua puolestaan. ”Ajattelimme, että jos Beatlesia ei vielä tunneta, missä olet ollut?” hän sanoo.
Koshin mukaan Lennon, Ringo Starr ja George Harrison sekä Apple Corpsin johtaja ja Beatlesin pitkäaikainen luottohenkilö Neil Aspinall hyväksyivät idean. Kosh ei muista McCartneyn reaktiota heidän nimensä puuttumiseen, mutta hänellä on edelleen hätkähdyttäviä muistoja keskellä yötä tulleesta soitosta Sir Joseph Lockwoodilta, joka johti Beatlesin kotiyhtiö EMI:tä. ”Kuulin haukkumasanoja, jotka olivat tyrmääviä”, Kosh sanoo. ”Hän sanoi, että tuhoaisin Beatlesin, koska en laittanut heidän nimeään kanteen, eikä kukaan ostaisi levyä. Vapisin tuon puhelun jälkeen.” (Peter Brown, Beatlen pitkäaikainen yhteistyökumppani ja toinen manageri, ei muista Lockwoodin olleen vihainen yhtyeelle, joten hänen kommenttinsa Abbey Roadin suhteen saattoivat olla poikkeus.)
Kosh muistelee menneensä seuraavana aamuna töihin, ja sattumalta myös Harrison oli paikalla epätavallisen aikaisin. Kun Kosh kertoi hänelle puhelusta, Harrison hylkäsi sen ja antoi Koshille luvan, ja Abbey Road julkaistiin seuraavassa kuussa alkuperäisessä visiossaan – ilman artistin nimeä tai nimeä etupuolella.
Kosh muistelee huvittuneena sitä seuranneita analyysejä ja salaliittoteorioita, alkaen ”Paul on kuollut” -huhuista, jotka kumpuavat kuvan oletetuista vihjeistä. Hän muistaa olleensa toimistossa, kun Applen johtohenkilö soitti McCartneylle Ranskaan varmistaakseen, että McCartney oli todellakin elossa; ”Haista vittu”, McCartney sanoi ja sulki puhelimen.
Kosh, joka on asunut Los Angelesissa vuodesta 1973 lähtien, suunnitteli myöhemmin Hotel Californian, Who’s Nextin ja monien muiden aikakauden merkkiteosten kannet. Mutta hänen työnsä Abbey Roadilla erottuu edukseen. Se on varmasti kaikkien aikojen parodioiduin takki, ja sitä on jäljitelty uudelleen Kanye Westin, Red Hot Chili Peppersin, George Bensonin, Booker T. and the MG’s:n, Sesame Streetin, räppäri Chubb Rockin ja itse McCartneyn julkaisuissa.
”Et suunnittele ikonia, kun teet sitä”, hän sanoo. ”Maksat vuokraa ja nautit itsestäsi. Muistan nähneeni erityisesti Chili Peppersin ja ajatelleeni: ’Voi luoja, miten hieno se onkaan’. Minusta oli jännittävää, kun ihmiset naureskelivat minulle.”