Bernardino Rivadavia syntyi Espanjan siirtomaavallan kansalaisena. Hänet kasvatettiin ja koulutettiin Buenos Airesissa, Rio de la Platan varakuningaskunnan pääkaupungissa, ja hän oli varhainen itsenäisyyden kannattaja. Vuonna 1810 hän liittyi johtavien kansalaisten kokoukseen, joka syrjäytti espanjalaisen varakuninkaan ja varmisti käytännössä itsenäisyyden.
Vastikään itsenäistynyt Argentiina hapuili vakaan hallituksen löytämiseksi, ja vuonna 1811 vallankumouksellisen juntan korvasi triumviraatti. Rivadavia toimi ensin sihteerinä ja sitten hallintoelimen täysivaltaisena jäsenenä. Hän oli innokas uudistaja, joka toi kaikenlaisia uudistuksia ja instituutioita yhteiskuntapoliittiseen tyhjiöön, jonka kolonialistisen rakennelman hajoaminen oli jättänyt jälkeensä.
Ilmeettömän laaja-alaisella mielenkiinnolla Rivadavia tarjosi kehittyvälle kansakunnalle häkellyttävän määrän ehdotuksia. Hän oli erittäin huolissaan ihmisoikeuksista ja kannatti asetuksia, joiden tarkoituksena oli taata kansalaisvapaudet kaikille kansalaisille, niin miehille kuin naisillekin. Näin ollen oli loogista, että hän pyrki poistamaan sekä roomalaiskatoliselta kirkolta että armeijalta erityiset etuoikeudet, jotka hänen mielestään eivät olleet asianmukaisia suunnitellussa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Hän ymmärsi, että reagoiva ja elinkelpoinen hallitus suojelisi ja edistäisi kansallista kasvua, joten hän toteutti vaali- ja rakenneuudistuksia ja teki Buenos Airesista mallin muille maakunnille. Hän uskoi, että keskivertokansalainen tarvitsi koulutusta, jotta toivottu demokratia voisi toimia, joten hän vaati koulutuksen parantamista kaikilla tasoilla. Hän katsoi, että onnellisuus riippui ainakin vähäisestä aineellisesta vauraudesta, ja vaati kaupallisia uudistuksia, jotka vaihtelivat vapaammasta kaupankäynnistä uusien kaivos- ja maatalousmenetelmien käyttöönottoon. Nämä ovat vain otos niistä innovaatioista, joista yksikään ei ollut varaukseton menestys ja jotka loikkivat Rivadavian hedelmällisestä mielestä.
Rivadavia palveli kansakuntaansa myös diplomatian alalla matkustamalla kahdesti Eurooppaan arkaluontoisissa tehtävissä ja hoitamalla ulkoministerin virkaa. Hänen onnistumisiinsa kuului muun muassa saada sekä Iso-Britannia että Yhdysvallat tunnustamaan Argentiinan itsenäisyys Espanjasta. Lisäksi hänen matkansa Eurooppaan antoivat hänelle mahdollisuuden maistella sellaisten ajattelijoiden kuin Bentham, Adam Smith, Jovellanos ja Campomanes käsitteitä.
Vuonna 1826 perustuslaillinen kongressi nimitti Rivadavian Argentiinan presidentiksi. Vaikka kyseisen elimen toiminta oli teknisesti vailla laillista hyväksyntää, Rivadavia hoiti tehtäviään täysimääräisesti. Hän joutui kuitenkin pian vaikeuksiin. Brasilian kanssa käydyn tuloksettoman sodan seurauksena hallituksen resurssit ehtyivät ja se herätti paljon mielipahaa. Hänen säätämänsä melko keskushallinnollinen perustuslaki herätti mustasukkaisten maakuntapäälliköiden vihan. Sitkeän vastustuksen edessä hän erosi vuonna 1827.
Vihollisensa pakottamana maanpakoon Rivadavia vaelteli Latinalaisessa Amerikassa ja Euroopassa useita vuosia. Hän kuoli Cádizissa, Espanjassa. Hän jätti jälkeensä rikkaan perinnön uudistuksista ja instituutioista, jotka Argentiina onnellisempina aikoina herättäisi innokkaasti henkiin.