Verse 6
DAVIDIN JERUSALEMIN KAAPPAUS
”Ja kuningas ja hänen miehensä lähtivät Jerusalemiin jebusilaisia, maan asukkaita, vastaan, jotka sanoivat Daavidille: ”Sinä et pääse tänne sisälle, vaan sokeat ja rammat torjuvat sinut” … ja ajattelivat: ”Daavid ei voi tulla tänne sisälle”. Siitä huolimatta Daavid valloitti Siionin linnoituksen eli Daavidin kaupungin. Ja Daavid sanoi sinä päivänä: ”Joka tahtoo lyödä jebusilaisia, nouskoon vesikaivosta hyökätäkseen rampojen ja sokeiden kimppuun, joita Daavidin sielu vihaa.” Siksi sanotaan: ”Sokeat ja rammat eivät saa tulla temppeliin”.” Ja Daavid asui linnoituksessa ja kutsui sitä Daavidin kaupungiksi. Ja Daavid rakensi kaupungin ympärilleen Millosta sisäänpäin. Ja Daavid tuli yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, sillä Herra, Sebaotien Jumala, oli hänen kanssansa.”
”Jerusalemia on kutsuttu maailman hengelliseksi pääkaupungiksi, ja tätä tuomiota korostaa Yhdistyneiden Kansakuntien vuonna 1947 antama tuomio, jossa se nimettiin kansainväliseksi pyhäksi kaupungiksi, jota niin muslimit, juutalaiset kuin kristitytkin kunnioittavat.” Kristityt kunnioittavat Jerusalemia paikkana, josta ”Herran sana lähti”, Herramme maallisen toiminnan näyttämönä, erityisesti paikkana, jossa hän sovitti ihmiskunnan synnit sijaiskuolemaansa Golgatalla ja ylösnousemukseensa kuolleista, ja tuon ”taivaallisen Jerusalemin tyyppinä, joka on meidän äitimme” (Gal. 4:26).
Mitä tulee Daavidin valloittamaan kaupunkiin, kyvykkäät tutkijat ovat vahvasti eri mieltä sen valloituksen tarkasta ajankohdasta. Kuten Willis sanoi: ”Siitä kiistellään”; emmekä pidä kysymystä mahdollisena millekään dogmaattiselle ratkaisulle. Jos tarkalla ajankohdalla olisi ollut suurta merkitystä, pyhä kirjoittaja olisi varmasti ilmoittanut sen meille. Keil sijoitti tämän jebusilaiskaupungin valtauksen aivan Daavidin valtakauden alkuun sillä perusteella, että Daavidin valtakauden kolmenkymmenenkolmen vuoden yhteenlaskettu aika oli Jerusalemissa, jolloin ei jäänyt mitään välivaihetta, jonka aikana osa hänen koko Israelia koskevasta valtakaudestaan olisi voinut olla Daavidin asuessa muualla. Myös Caird hyväksyi tämän toteamalla, että ”on täysin mahdollista, että sotaretki Jerusalemia vastaan oli jo päättynyt ennen kuin filistealaiset kuulivat, että Daavidista oli tullut yhtenäisen valtakunnan kuningas”. Willis oli mieluummin sitä mieltä, että ”kaksi taistelua filistealaisia vastaan käytiin Daavidin koko Israelin kuninkaaksi voitelun ja Jerusalemin valloituksen välisenä aikana”. Yksinkertainen totuus näyttää olevan se, että kukaan ei tiedä varmasti.
Tämän kohdan hepreankielinen teksti on vaurioitunut siirtymävaiheessa, eikä sen merkitys ole varma, kuten eri versioiden vertailu osoittaa. Myös rinnakkaisessa kertomuksessa 1. Aikakirja 11:4-9 sanotaan, että Daavid sanoi: ”Se, joka lyö jebusilaiset ensimmäisenä, olkoon päällikkö ja komentaja”. Ja Joab, Serujan poika, nousi ensimmäisenä, joten hänestä tuli päällikkö.”
Jebusilaisten muinaisella kaupungilla oli suojattu vesivarasto, joka laski lähteeseen sen harjanteen itäisessä juuressa, jolle kaupunki oli rakennettu, ja jota kutsutaan 2. Sam. 5:8:ssa vesikuiluksi. Daavid voitti kaupungin lähettämällä miehensä tuohon vesikuiluun. Tämä on saanut jotkut uskomaan, että Daavid valloitti Jerusalemin paljon aikaisemmin, sillä Joab mainitaan Daavidin miesten johtajana Isbosetin valtakauden alkupuolella (2. Samuel 2:13). On kuitenkin merkittävää, että Joabia ei tässä yhteydessä kutsuta ”päälliköksi ja komentajaksi”, mikä osoittaa, että Joabin tämän Jerusalemin valloituksessa tekemän uroteon jälkeen hän sai mainitut arvonimet. Näistä äärimmäisen lyhennetyistä muistiinpanoista on mahdotonta lukea kaikkia yksityiskohtia.
”Sokeat ja rammat varjelevat sinua” (2. Samuel 5:6). Jebusilaisten omahyväisyys oli sellaista, että he kerskuivat voivansa torjua minkä tahansa Daavidin hyökkäyksen sillä, että sokeat ja rammat miehittävät heidän linnoituksiaan. Jerusalem oli tosiaankin vahva, sillä muinainen linnoitus sijaitsi sen harjanteen kallionkielekkeellä, joka sijaitsi itäpuolella olevan Kedronin laakson ja länsipuolella olevan Tyropeonin laakson välissä siinä kohdassa, jossa nämä kaksi laaksoa yhtyivät toisiinsa.
”Hyökätkää Daavidin sielun vihaamien rampojen ja sokeiden kimppuun” (2. Samuel 5:8). On parasta ymmärtää nämä sanat Daavidin viittaukseksi jebusilaisiin, jotka olivat leimanneet puolustajansa näin. Vaikka juutalaiset kielsivät myöhemmin rampoja ja sokeita palvelemasta temppelissä, ei ole mitään syytä yhdistää sitä tässä sanottuihin asioihin. H. P. Smithin tuomio, jonka mukaan tämä jae on turmeltunut, voi hyvinkin pitää paikkansa.
”Daavid rakensi kaupungin … Millosta sisäänpäin” (2. Samuel 5:9). Palestiinassa saattoi olla useita linnoituksia, joita kutsuttiin ”Milloksi”, yksi niistä oli Sikemissä (Tuom. 9:6,20). ”Se näyttää olleen jonkinlainen linnoitus, Daavidin kaupungin pohjoinen puolustus ja osa Siionin kaupungin alkuperäistä kanaanilaisten puolustusta”. Sekä Salomo että Hiskia myöhempinä aikoina vahvistivat ja korjasivat Milloa.
Tämän linnoituksen valtaamisella Daavid poisti jebusilaisen linnoituksen, joka oli käytännössä halkaissut hänen valtakuntansa kahtia; ja Jerusalemin tekeminen hänen pääkaupungikseen oli yksi Daavidin kuninkuuden tärkeimmistä saavutuksista.