Tausta ja tarkoitus: Fysioterapeutit käyttävät translaatiomobilisaatiotekniikoita usein interventioina potilailla, joilla on rajoitettu liikkumisvälialueiden määrä (ROM). Konkreettinen kokeellinen tuki tällaiselle käytännölle puuttuu kuitenkin. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida glenohumeraalinivelen simuloidun dorsaalisen ja ventraalisen translaatiomobilisaation (DTM ja VTM) vaikutusta abduktio- ja rotaatiomobilisaatioon.
Menetelmät: Tässä tutkimuksessa käytettiin 14 tuoretta jäätynyttä olkapäänäytettä, jotka olivat peräisin 5 mieheltä ja 3 naiselta (keski-ikä = 77,3 vuotta, SD = 10,1, vaihteluväli = 62-91). Kullekin näytteelle tehtiin 5 toistoa DTM- ja VTM-tekniikkaa lapaluun tasossa, jota simuloitiin materiaalitestausjärjestelmällä (MTS) lepoasennossa (40 abduktiota neutraalissa rotaatiossa) ja abduktion loppualueella 100 N:n voimalla. Abduktio ja rotaatio arvioitiin päätulosmittareina ennen ja jälkeen kunkin mobilisointitoimenpiteen, joka suoritettiin ja jota seurattiin MTS:llä (abduktio, 4 N m) ja MTS:n toimilaitteen mäntään kiinnitetyllä servomoottorilla (mediaalinen ja lateraalinen rotaatio, 2 N m).
Tulokset: Sekä DTM:n (keskiarvo=2,10 , SD=1,76 ) että VTM:n (keskiarvo=2,06 , SD=1,96 ) abduktio- ROM kasvoi loppuasennossa. Lepoasennossa ei havaittu muutoksia saman toimenpiteen jälkeen. Pieniä lisäyksiä havaittiin myös lateraalisen rotaation ROM:ssa VTM:n jälkeen lepoasennossa (keskiarvo=0,90 , SD=0,92 , t=3,65, P=.003) ja mediaalisen rotaation ROM:ssa DTM:n jälkeen (keskiarvo=0,97 , SD=1,45 , t=2,51, P=.026) abduktioiden ääriasennossa.
Keskustelu ja johtopäätökset: Tulokset osoittavat, että sekä DTM- että VTM-menettelyt, joita sovellettiin abduktion loppualueella, paransivat glenohumeraalisen abduktioliikkeen liikelaajuutta. Sitä, johtavatko nämä muutokset parempaan toimintaan, ei voitu määrittää, koska käytettiin vainajamallia.