Ultraäänitutkimusta voidaan käyttää kliinisenä diagnostisena välineenä raskauden loppuvaiheessa vauvan tilan arvioimiseksi komplikaatioiden ilmaantuessa tai sellaisten ongelmien havaitsemiseksi, jotka eivät ehkä muutoin olisi ilmeisiä. Jos tällaisia ongelmia havaitaan, se voi johtaa muutoksiin hoidossa ja vauvojen lopputuloksen paranemiseen. Skannausten tekeminen kaikille naisille on kuitenkin kiistanalaista. Kaikkien naisten seulonta voi merkitä sitä, että toimenpiteiden määrä lisääntyy ilman, että siitä on hyötyä äideille tai vauvoille. Vaikka se onkin suosittua, naiset eivät ehkä täysin ymmärrä tutkimuksen tarkoitusta, ja he voivat olla joko turhaan rauhoittuneita tai valmistautumattomia epäsuotuisiin löydöksiin. Olemassa oleva näyttö osoittaa, että 24 raskausviikon jälkeen tehtävistä rutiiniultraäänitutkimuksista ei ole mitään hyötyä äidille tai vauvalle matalan riskin tai valikoimattomille naisille. Katsaukseen osallistui kolmetoista tutkimusta, joissa oli mukana 34 980 naista, jotka valittiin satunnaisesti seulontaan tai kontrolliryhmään (ei ultraäänitutkimusta, valikoiva ultraäänitutkimus tai ultraäänitutkimus, jonka tulokset salattiin). Tutkimusten laatu oli tyydyttävä. Ryhmien välillä ei ollut eroja lisäselvitysten, synnytysvastaanottojen, alle 37 viikkoa kestäneiden ennenaikaisten synnytysten, synnytyksen käynnistämisen, instrumentaalisten synnytysten tai keisarileikkausten määrässä. Vauvojen syntymäpaino, synnytyskunto, elvytyksen kaltaiset toimenpiteet ja erikoissairaanhoitoon ottaminen olivat ryhmien välillä samankaltaisia. Imeväisten selviytyminen synnynnäisten poikkeavuuksien kanssa tai ilman niitä ei eronnut toisistaan loppuraskauden rutiininomaisen ultraääniseulonnan yhteydessä tai ilman sitä. Yhdessäkään tutkimuksessa ei raportoitu myöhäisraskauden rutiininomaisen ultraäänitutkimuksen vaikutuksesta alle 34. raskausviikolla tapahtuvaan ennenaikaiseen synnytykseen, äidin psykologiaan tai vauvojen henkiseen kehitykseen, kun he olivat kaksivuotiaita.
Kaikkien tutkimusten ultraäänitutkimusprotokollat vaihtelivat, samoin kuin syyt, joiden vuoksi ultraäänitutkimuksiin ryhdyttiin 24 raskausviikon jälkeen. Ensimmäisen ja toisen raskauskolmanneksen ultraäänitutkimusten vaikutusta on vaikea erottaa toisistaan, ja useimpien toimenpiteiden arviointi raskauden loppuvaiheessa perustuu raskaudenaikaisiin vertailutietoihin, jotka perustuvat raskauden alkuvaiheen tarkkaan ajoitukseen. Tutkimuksia tehtiin ajanjaksolla, joka ulottui varhaisesta kliinisen käytännön käyttöönotosta laajamittaiseen käyttöön, jolloin vielä keskusteltiin siitä, miten sikiön kokoa ja hyvinvointia voitaisiin arvioida ultraäänitutkimuksella. Ultraäänitekniikan kehittyessä ja tullessa yhä helpommin saataville on tärkeää säilyttää selkeä käsitys sen merkityksestä. Koska ultraääni on kliininen tutkimus, sitä voidaan käyttää poikkeavuuksien havaitsemiseen ilman, että tällaisen havaitsemisen vaikutusta kliinisiin tuloksiin arvioidaan täysimääräisesti. Odottavan äidin altistaminen epävarmuudelle ja mahdolliselle ahdistukselle vauvansa terveydentilasta voi aiheuttaa kauaskantoisia seurauksia. Lisäksi tiedetään vain vähän siitä, miten kohdussa vaarantunut vauva kehittyy syntymän jälkeen ja ensimmäisten elinvuosien aikana.