Eristäytyminen voi näyttää sadalta eri asialta:
Lapsi, joka on jätetty ulkopuolelle
Iäkäs leski, jolla ei ole ajokorttia, joka on riippuvainen sosiaaliturvasta, kiireinen perhe
Kääntyminen pois puolisostamme, kun olemme vihaisia, mieluummin kuin kohti
Syömme lusikalla litran jäätelöä ja jätämme huomiotta soivan puhelimen
Seisomme keskellä väkijoukkoa vailla mitään sanottavaa emmekä ketään, jonka kanssa puhua
Voimme ottaa puhelimen esiin turruttaaksemme itsemme ympäröivän maailman aktiivisuudelta, vältämme kutsuja, koska on vain niin työlästä olla siellä, missä ihmiset asuvat, tai työntää ihmiset poispäin kiehuvilla tunteillamme, joita emme voi itsekään ymmärtää.
Eristäytyminen ei ole mikään yksittäinen teko, yksi kieltäytyminen tai yksi hetki, mikä tekee siitä vaikeasti ymmärrettävän ja vaikeasti voitettavan. Eristäytyneisyydestä voimme tietää, että tunnemme itsemme pois tolaltamme, emme ole aivan kunnossa, olemme vähän surullisia, sitten paljon surullisia tai emme ole lainkaan surullisia, vähän ärtyneitä tai paljon vihaisia. Se voi vaikuttaa keskittymiskykyymme ja uneen, ja se todella muuttaa aivotoimintaamme ja lisää riskiä useampaan kuin muutamaan merkittävään terveysdiagnoosiin.
Mitä tämä kaikki hössötys on? Eikö pieni hetki yksinoloa ole hyväksi?
Neljän lapsen äitinä, sadan ihmisen nuoriso-ohjaajana ja tuhansien ihmisten kirjoittajana pidän yksinolosta. Me kaikki tarvitsemme jonkin verran yksinoloaikaa, mutta yksinoloaika kirjan, mukavan pitkän kävelylenkin tai suosikki-tv-sarjan parissa on hyvin erilaista kuin jatkuva vetäytymisen tila, uloskirjautuminen, yksin jääminen, olipa se sitten itse määrättyä, elämän määräämää tai toisten määräämää.
Ulkirjautuminen voi olla ihan okei hetken ajan. Psykologiset järjestelmämme on rakennettu suojelemaan meitä ja estämään meitä hukkumasta kaikkiin tunteisiin. Voit tuntea eron tarvittavan yksinolon ja eristäytymisen välillä, koska eristäytymisessä on särmää, joka on tuskallista.
Jumala ei luonut meitä siksi, että hän tarvitsee meitä, vaan siksi, että hän haluaa meidät. Emme ole koskaan todella yksin, vaikka olisimme vain minä, minä ja minä. Jopa minä-olemuksessamme meidät on luotu Luojan seuraan.
Yhteys on eristäytymisen kääntöpuoli.
Yhteys on parantavaa; se tuo elämää sinne, missä on paha.
Jumala tarjoaa tämän yhteyden itsestään ja ihmisten kautta.
Jumala muotoilee yhteyden tarkoituksella, ei onnellisuuden, rauhan, hyvien ideoiden tai erottuvien kokemusten kautta. Nämä kaikki ovat hyviä asioita ja voivat saada meidät tuntemaan yhteyden.
Mutta
Epämääräiset yhteydet ja suhteet maailmassamme eivät riitä. Ne eivät anna meille sitä, mitä tarvitsemme. Naapurille vilkuttaminen, kun kävelemme kotiimme, on yhteys, mutta ilman rakkautta se ei ole oikeastaan mitään. Se, että ilmestymme perhekokouksiin, syömme äidin supererikoispataa ja jaamme lahjoja jouluna ja syntymäpäivinä, on mukavaa, mutta ilman rakkautta se ei täytä meitä. Päädymme tavallaan latteiksi, tavallaan tyhjiksi.
Kuuluisa rakkauskohta muistuttaa meitä,
”Jos minä puhun ihmisten ja enkelten kielillä, mutta minulla ei ole rakkautta, olen äänekäs gongi tai kilisevä symbaali. Ja jos minulla on profeetallisia voimia ja ymmärrän kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja jos minulla on kaikki usko, niin että voin siirtää vuoria, mutta minulla ei ole rakkautta, en ole mitään. Jos minä annan pois kaiken, mitä minulla on, ja jos minä luovutan ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei ole rakkautta, en saa mitään.”
En saa mitään.”
Me emme voi pakottaa ketään muuta elämässämme vuodattamaan rakkautta, jotta meistä tuntuisi paremmalta ja jotta meistä tulisi vähemmän eristyneitä. Voimme kääntyä Jumalan puoleen. Voimme huutaa Hänen puoleensa.
Voimme sanoa tälle Makerille, ettemme oikeastaan välitä siitä, kuinka vaikeaa on saada yhteyttä ihmisiin ja kuinka monimutkaisia ihmissuhteet ovat.
Voimme liittyä kirkon ryhmään tai kaupunkimme kurssille ja voimme tavata ihmisiä ja ottaa riskin hylkäämisestä päästäksemme todelliseen yhteyteen, löytääksemme yhteyden todellisen muodon, johon kuuluu rakkaus.
Voimme lähettää jollekulle tekstiviestin.
Voimme kysyä, mistä ruuasta joku tykkää mukavan kömpelösti aloittaaksemme keskustelun.
Voidaan työstää ihmisten outouden ohi päästäksemme rakkauden luo.
Voidaan olla se ihminen, joka uhmaa Facebookissa näkemäämme satunnaistapahtumaa, niin että kävelemme tilanteeseen, josta emme oikeastaan välitä, mutta tapaamme ihmisiä, jotka saattavat pitää sisällään ihan mielettömän paljon rakkautta, joka vain odottaa, että se otetaan.
Voidaan ottaa vastaan hylkääminen, kerran, kahdesti, kolmesti, neljäsataakymmenen kertaa, koska Luoja ei koskaan hylkää meitä. Vapahtaja ei koskaan käänny pois, vaan aina, aina kääntyy meitä kohti.
Ei eristäydy mihinkään, saan jotain.
Mattin pohdinta:
Heidi esitti blogin keskellä kysymyksen ”Kuinka yksinäiseksi tunnen itseni?” ja minä istuin täällä yksin kellarissani tietokoneen ääressä miettimässä sitä. Voimme olla ihmisten ja ihmissuhteiden ympäröimänä, katsella ystävä- ja seuraajamäärämme nousevan tykkääjien tullessa, ja silti tuntea olevamme yksin. Samaan aikaan voimme istua keskellä kahvilaa, luokkahuonetta, toimistoa tai pyhäkköä ja katsoa ympärillemme lukemattomia ihmisiä, jopa sellaisia, joihin meillä on yhä yhteys, ja silti tuntea olevamme yksin. Voimme olla yksin huoneessamme, yksin ajatustemme kanssa, yksin. Eristäminen on yksi paholaisen suurimmista työkaluista, ja sitä hän käytti puutarhassa eristääkseen Eevan ja Aatamin Jumalasta ja toisistaan. Sitä työkalua hän käyttää meihin. Sitä hän yritti käyttää Jeesukseen, mutta epäonnistui yrityksessään. Evankeliumit tallentavat Jeesuksen sanat ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi olet hylännyt minut?”. Jeesus ottaa vastaan maailman synnin, kaiken, mikä pyrkisi erottamaan Jumalan kansastaan ja eristämään meidät. Tuona hetkenä Hän tuntee eristyneisyytemme ja tuskamme. Hän tunnistaa, keitä me olemme ja mitä me kestämme. Tällä hetkellä meillä on Vapahtaja, joka tulee luoksemme eristyneisyydessämme varmistaakseen, ettemme ole koskaan yksin. Yksinäisinä hetkinämme ja joka hetki meillä on Jeesus, joka antaa meille elämänsä täynnä rakkautta.