Taustaa: Tietoja heikentyneen glukoosiaineenvaihdunnan, myös esidiabeteksen, kehittymisen elinikäisestä riskistä on niukasti, samoin kuin tietoja esidiabeteksesta diabetekseen etenemisen riskistä ja insuliinihoidon aloittamisesta aiemmin hoitamattomilla diabetesta sairastavilla potilailla. Tavoitteenamme oli laskea elinikäinen riski glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden koko kirjolle normoglykemiasta esidiabetekseen, tyypin 2 diabetekseen ja mahdolliseen insuliinin käyttöön.
Menetelmät: Tässä prospektiivisessa väestöpohjaisessa kohorttianalyysissä käytimme väestöpohjaisen Rotterdam-tutkimuksen tietoja. Tunnistimme diagnoositapahtumat käyttämällä yleislääkäreiden tietoja, sairaalan kotiutuskirjeitä, apteekkien annostelutietoja ja seerumin paastoglukoosimittauksia, jotka tehtiin tutkimuskeskuksen (Rotterdam, Alankomaat) käynneillä. Normoglykemia, esidiabetes ja diabetes määriteltiin WHO:n paastoglukoosikriteerien perusteella (normoglykemia: ≤6-0 mmol/l; esidiabetes: >6-0 mmol/l ja <7-0 mmol/l; ja diabetes ≥7-0 mmol/l tai glukoosia alentavan lääkkeen käyttö). Laskimme elinaikariskin käyttämällä eloonjäämisanalyysin muunnettua versiota, joka oli mukautettu kilpailevan kuoleman riskin mukaan. Arvioimme myös elinikäisen riskin etenemiselle esidiabeteksesta avoimeen diabetekseen ja diabeteksesta ilman insuliinihoitoa insuliinin käyttöön. Lisäksi laskimme elinvuodet terveen glukoosiaineenvaihdunnan vallitessa.
Tulokset: Käytimme Rotterdam-tutkimuksen 10 050 osallistujan tietoja. Jopa 14-7 vuoden seurannan aikana (1.4.1997 ja 1.1.2012 välisenä aikana) 1148 osallistujalle kehittyi esidiabetes, 828 sairastui diabetekseen ja 237 aloitti insuliinihoidon. 45 vuoden iässä jäljellä oleva elinikäinen riski oli 48-7 % (95 % CI 46-2-51-3) esidiabeteksen osalta, 31-3 % (29-3-33-3) diabeteksen osalta ja 9-1 % (7-8-10-3) insuliinin käytön osalta. 45-vuotiailla henkilöillä elinikäinen riski kehittyä esidiabeteksesta diabetekseksi oli 74-0 % (95 % CI 67-6-80-5), ja 49-1 % (38-2-60-0) henkilöistä, joilla oli tässä iässä avoin diabetes, aloitti insuliinihoidon. Elinikäiset riskit pienenivät iän myötä, mutta kasvoivat BMI:n ja vyötärönympäryksen kasvaessa. Vakavasti lihavat henkilöt elivät keskimäärin 10 vuotta vähemmän ilman glukoosihäiriötä verrattuna normaalipainoisiin henkilöihin.
Tulkinta: Heikentynyt glukoosiaineenvaihdunta on huomattava rasite väestön terveydelle, ja havaintomme korostavat tarvetta tehokkaampiin ennaltaehkäisystrategioihin, jotka olisi toteutettava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa henkilön elämää. Laihojen henkilöiden huomattava elinikäinen prediabeteksen ja diabeteksen riski tukee myös riskitekijöiden hallintaa ei-lihavilla henkilöillä.
Rahoitus: Erasmus MC ja Erasmus University Rotterdam; Netherlands Organisation for Scientific Research; Netherlands Organisation for Health Research and Development; Research Institute for Diseases in the Elderly; Netherlands Genomics Initiative; Netherlands Ministry of Education, Culture and Science; Netherlands Ministry of Health, Welfare and Sports; European Commission; and Municipality of Rotterdam.