Tammikuusta 1988 toukokuuhun 1992, 33 ennenaikaista lasta (synnynnäinen, raskausikä alle 35 viikkoa), jotka laitettiin hengityskonehoitoon (ennen kuuden tunnin ikää) vaikean hengitysvaikeusoireyhtymän (RDS) vuoksi, tutkittiin sen selvittämiseksi, voitaisiinko ensimmäistä alveolaarisen ja valtimoveren välisen hapen gradienttia (AaDO2) mekaanisen ventilaation aloittamisen jälkeen käyttää intubaation keston ennustajana. Heidät jaettiin kolmeen ryhmään: yhdeksän tapausta, joilla ei ollut liitännäissairauksia tai vakavia komplikaatioita ja jotka onnistuttiin ekstuboimaan (ryhmä I), 10 tapausta, joilla oli liitännäissairauksia tai vakavia komplikaatioita ja jotka onnistuttiin ekstuboimaan (ryhmä II), ja 14 tapausta, joissa kuolema sattui ennen ekstubaatiota (ryhmä III). Intubaation jälkeen tutkittiin ensimmäisen AaDO2-arvon ja sen jälkeisen intubaation keston välistä suhdetta. Merkittävä korrelaatio AaDO2:n ja intubaatiopäivien lukumäärän välillä havaittiin ainoastaan ryhmässä I (r = 0,93, p < 0,001). Ryhmien välillä raskausikien, Apgarin pisteiden, ensimmäisen valtimoverikaasunäytteen ja intubaation jälkeisten hengityskoneasetusten tietojen sekä AaDO2:n keskiarvot eivät eronneet toisistaan tilastollisesti. Tulokset viittaavat siihen, että ensimmäistä AaDO2-arvoa ei voida käyttää kuolleisuuden ja sairastuvuuden ennustamiseen, mutta sitä voidaan käyttää intubaatiopäivien määrän ennustajana elossa olevilla RDS-vauvoilla, joilla ei ole liitännäissairauksia tai vakavia komplikaatioita. Jos eloonjäänyttä RDS-potilasta ei ole ekstuboitu odotettuun päivämäärään mennessä, on etsittävä mahdollisia liitännäissairauksia tai vakavia komplikaatioita.