Sairauden nimeäminen sen keksineen tiedemiehen mukaan, kuten Hashimoton kilpirauhastulehdus tai Timantti-Blackfan-anemia, ei joidenkin lääkäreiden mukaan enää yksinkertaisesti toimi.
Tärkein argumentti nimityksiä vastaan on, että selkokieliset nimet – jotka kuvaavat taudin oireita tai taustalla olevia biologisia mekanismeja – ovat hyödyllisempiä potilaille ja lääketieteen harjoittelijoille. Esimerkiksi hankitusta immuunipuutosoireyhtymästä (aids), hinkuyskästä tai vaaleasilmäisyydestä voi luultavasti saada selville jonkin verran pelkästään niiden nimistä.
”Mitä hämärämpi ja vaikeaselkoisempi nimi on – johtuipa se sitten ammattikuntamme kreikkalaisesta ja latinankielisestä fetissistä tai edeltäjiemme narsismista – sitä enemmän erotamme itsemme potilaistamme”, sanoo Caitlin Contag, lääketieteen tohtori, Stanfordin apulaislääkäri.
Stanfordin endokrinologi Danit Ariel, lääketieteen tohtori, on samaa mieltä siitä, että potilaat hämmentyvät usein eponyymeistä.
”Näen tämän viikoittain klinikalla autoimmuunisen kilpirauhassairauden kanssa. Potilaat sekoittavat usein Gravesin taudin Hashimoton kilpirauhastulehdukseen, koska nimet eivät merkitse heille mitään”, Ariel sanoo. ”Kun siis kerron heille diagnoosista, yritän käyttää mahdollisimman yksinkertaisia termejä, jotta he ymmärtäisivät, mitä heidän kehossaan tapahtuu.”
Ariel kertoo selittävänsä potilailleen, että Gravesin taudissa kilpirauhanen on yliaktiivinen ja Hashimoton taudissa aliaktiivinen.
Ariel sanoo uskovansa, että biologisten nimien käyttäminen auttaa myös lääketieteen opiskelijoita ymmärtämään paremmin sairauksien taustalla olevia mekanismeja, kun taas nimimerkkien käyttäminen perustuu ulkoa opetteluun, joka voi haitata oppimista. ”Kun käytetään biologisesti kuvailevia termejä, siinä on luonnostaan järkeä, ja opiskelijat pystyvät rakentamaan käsitteitä ja upottamaan tietoa tehokkaammin”, Ariel sanoo.
Lääketieteelliset eponyymit ovat erityisen hämmentäviä, kun useampi kuin yksi sairaus on nimetty saman henkilön mukaan, Contag väittää. Esimerkiksi neurokirurgi HarveyWilliams Cushingilla, MD, on lääketieteellisessä eponyymisanakirjassa 12 mainintaa.
Stanfordissa asuva lääkäri Angela Primbas, MD, on samaa mieltä siitä, että useat saman henkilön mukaan nimetyt oireyhtymät ovat hämmentäviä. Hänen mukaansa hämmentävää on myös se, että sairaudet on nimetty eri tavoin eri maissa. Maailman terveysjärjestö onkin pyrkinyt puuttumaan tähän ja muihin ongelmiin antamalla parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita tartuntatautien nimeämistä varten. (Geneettisistä sairauksista ei kuitenkaan ole vakiintunutta nimeämiskäytäntöä.)
Lisäksi Primbas sanoi, että hänen mielestään taudin nimeäminen yhden henkilön mukaan on monimutkaisen tarinan liiallinen yksinkertaistaminen. ”Usein monet ihmiset osallistuvat tautiprosessin tai kliinisen löydöksen löytämiseen, ja sen nimeäminen yhden henkilön mukaan on epäreilua muita osallistuneita ihmisiä kohtaan”, hän sanoo. ”Lisäksi usein kiistellään siitä, kuka löysi sairauden ensimmäisenä.”
Harvoissa tautien nimissä tunnustetaan myös naisten ja ei-eurooppalaisten panos (tai kärsimys). Ja jotkut nimimerkit ovat selvästi ongelmallisia, kuten natsilääkäreiden mukaan nimetyt. Kuuluisa esimerkki on Reiterin syndrooma, joka on nimetty lääketieteen tohtori Hans Reiterin mukaan, joka tuomittiin sotarikoksista keskitysleirillä tekemiensä lääketieteellisten kokeiden vuoksi.
”Reiterin oireyhtymää kutsutaan nykyään reaktiiviseksi niveltulehdukseksi siitä yksinkertaisesta syystä, että Reiter syyllistyi toisiin ihmisiin kohdistuneisiin julmuuksiin toteuttaakseen ’tiedettään’. Tällaisten ihmisten nimeä ei pitäisi sitoa ammattiin, joka edustaa hyväntekeväisyyden ja ei-hyväntekeväisyyden periaatteita”, sanoo Stanfordin yliopiston erikoistuva lääkäri Vishesh Khanna, MD. Hänen mukaansa lääketiede on siirtymässä pois näiden kiisteltyjen nimimerkkien käytöstä ja kuvailee heitä sen sijaan heidän biologiansa perusteella.
Henkilökohtaisesti Khanna myöntää myös, että sairauden nimeäminen itsensä mukaan ei istuisi hyvin.
”Kunnian saaminen jonkin asian keksimisestä voi toki olla hieno sulka lääkärin uran hattuun, mutta ajatus siitä, että itse asiassa nimeäisin taudin itseni mukaan, saa minut kauhistumaan”, Khanna sanoo. ”Potilaat ja lääkärit lausuisivat nimeni joka kerta, kun heidän täytyisi mainita jokin sairaus.”
Tällaiset tunteet saattavat olla syynä siihen, että Contagin esimerkki hyvästä taudin nimestä – syklinen oksenteluoireyhtymä – on selkokielinen. Eikö kukaan halunnut lainata sille nimeään?
Vaikka keskustelu lääketieteellisistä eponyymeistä jatkuu, Khanna ehdottaa mahdollista ratkaisua. ”Ehkä järkevä lähestymistapa nimeämiseen jatkossa on sallia jo vakiintuneiden eponimien käyttö, joilla ei ole kyseenalaista historiaa, ja nimetä vasta löydetyt sairaudet vain patofysiologian perusteella”, hän sanoo.
Kaikki, joiden kanssa keskustelin, ovat yhtä mieltä siitä, että lääketieteellisten nimien muuttaminen tapahtuu vain hitaasti, jos lainkaan, koska kieltä on vaikea muuttaa. Psykiatrian ja käyttäytymistieteiden erikoislääkäri Dina Wang-Kraus, Stanfordin psykiatrian ja käyttäytymistieteiden erikoislääkäri, mukaan se on kuitenkin mahdollista.
”Katsoin läpi diagnostiikkakäsikirjamme, eikä meillä ole psykiatriassa ihmisten mukaan nimettyjä sairauksia. Tämä muutos tapahtui jo jonkin aikaa sitten, jotta vältettäisiin sekaannuksia ja jotta eri puolilta maailmaa tulevilla kliinikoilla olisi yhtenäinen kieli”, Wang-Kraus sanoo. ”Psykologiassa sanomme usein, että toivoisimme, että muutkin erikoisalat ottaisivat käyttöön universaalin nimikkeistön.”
Tämä on sairauksien nimien eponyymeja käsittelevän sarjan päätösosa. Alku on luettavissa täällä.
Kuvan on ottanut 4772818
.