Fireweed Sale

Erechtites hieraciifolia: Syömäkelpoinen paalunajuri

Kun menen Kreikkaan, jään aina muutamaksi päiväksi Ateenaan tottumaan ajanvaihtoon ja vierailemaan kaupungissa asuvien sukulaisten luona (toisin kuin muualla asuvien sukulaisten luona.) Asun samassa pienessä hotellissa – Art Gallery Pension – Erekthion-kadulla. Se on muutaman sadan metrin päässä etelään Akropolista ja Erechtheonista, pyhäköstä, joka sijaitsee myös Akropoliksen huipulla (tai Akropolista, kuten kreikkalaiset sanovat.) Yövyn samassa eläkkeessä myös noin kuukausi myöhemmin, kun olen valmis lähtemään, nauttiakseni Plakan yöelämästä sen jälkeen, kun olen tottunut ajanmuutokseen, ja vieraillakseni jälleen kaupungissa asuvien sukulaisten luona. Niinpä kun näen tuliruohon tieteellisen nimen, Erechtites hieraciifolia, vaikka se on puolen maailman päässä, saan muistutuksen siitä, että vielä noin kahden ja puolen vuosituhannen jälkeen menneisyyden kieli on yhä kanssamme, erityisesti kasvitieteen kreikan kieli. Siitä lisää myöhemmin.

Käsitykset palokärpässienestä vaihtelevat suuresti. Kauhea, valinta syötäväksi vai myrkyllinen? Aasiassa aiemmin ja nykyään laajalti käytetty kasvi ei ole mikään herkullisen makuinen. Vaikka nuoria lehtiä voi syödä raakana ja vanhempia keitettynä intiaanit eivät käyttäneet sitä ruokana vaan pikemminkin lääkkeenä. Tämä saattaa antaa meille aihetta varovaisuuteen. Vuonna 1939 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että kasvi sisältää pyrrolidiinejä. Se on ryhmä kemikaaleja, jotka voivat vahingoittaa maksaa pysyvästi. Yleensä pyrrolidiinejä sisältäviä lajeja ei syödä. Silti tätä kasvia on aiemmin syöty.

Merritt Lyndon Fernald, joka on kirjoittanut Gray’s Manual of Botany -teoksen ja on myös yksi Edible Wild Plants of Eastern North America -teoksen kirjoittajista, kirjoitti kaksikymmentä vuotta edellä mainitun tutkimuksen jälkeen: ”Mikään muu syy kuin haju ei estä meitä käyttämästä sitä.” Dick Deuerling, Florida’s Incredible Wild Edibles -kirjan kirjoittaja, kertoi minulle henkilökohtaisesti syövänsä vain maukkaita villiruokia, eikä siihen kuulunut E. hieracifolia, vaikka hän sisällytti sen kirjaansa. Tohtori James A. Duke, joka on kirjoittanut Handbook of Edible Weeds -kirjan ja toisen kirjan, Medicinal Plants, sanoi, ettei hän voisi parantaa Troy Petersonin, A Field Guide to Edible Wild Plants -kirjan kirjoittajan, kommentteja, sillä hän sanoi E. hieraciifoliasta seuraavaa: ”Voimakas maku viittaa siihen, että tämä on opittu maku.” Duke suosittelee, ettemme syö sitä.

Sitä huolimatta minulla on hyvä ystävä, joka nauttii sen mausta suunnattomasti, raakana tai keitettynä. Tässä mitä eräs lukija – alla – sanoi siitä: ”Olen rehellisesti sanoen ymmälläni tämän kasvin kulinaarisen maineen suhteen. Jokainen kokki, jolle olen tähän mennessä näyttänyt tätä kasvia, on ollut todella vaikuttunut, hyvällä tavalla. Erikoinen tuoksu ja maku sopivat hämmästyttävän hyvin useisiin valmisteisiin. Tein kylmänä blanchoituja vihanneksia korealaiseen tapaan seesamiöljyn ja soijakastikkeen kanssa, ruskeaa riisiä höyrytettynä hienonnetun tulikärsämön ja shison kanssa sekä nopean chutney-pikkelssin kuorituista tulikärsämön varsista ja lehtien kärjistä, köyhän miehen pippurista, nasturtiumin lehdistä, hienonnetuista omenoista, kurkusta ja korianterista. Käytin sitä myös keiton pohjana lampaankortteen ja nokkosen kanssa. Yksi kasvisruokakeitto, jossa oli raakaa vuohen kirnupiimää ja kypsennettyä villivihersosetta, ja toinen kanaliemen kanssa. Valkaistut vihreät menivät myös läpikuultaviin kesärullakääreisiin, joissa oli mureketta, plantainin siemenpäitä, kantarelleja, hirvenlihaa ja nasturtium-kukkia ja jotka tarjoiltiin chutneyn kanssa.

Suuressa kurssissa (22 opiskelijaa + luontokeskuksen harjoittelijat ja ohjaajat) kukaan ei pitänyt näillä menetelmillä valmistettua tulikasvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillisvillan valmistusta vähemmän herkullisena. Kaikki edellä mainitut ruokalajit katosivat kuin lumi kuumalla paistinpannulla, ja minun oli mentävä keräämään lisää tulikärsämöä oppitunnin jälkeen, jotta kokkiystäväni voisi leikkiä sillä ravintolassaan. He söivät kaiken.

Tunnistus on 100-prosenttisen varma; kyseessä on Erechtites hieraciifolia. Oikein valmistettuna se on herkullista, ja kaikki paikalliset ammattikokit, jotka olen saanut kiinnostumaan luonnonvaraisista elintarvikkeista, ovat aika innoissaan työskennellessään tämän kasvin kanssa. Se ei ole parhaimmillaan raakana ja koristelemattomana, mutta pieni keittiössä tapahtuva hienosäätö ja makujen yhdistäminen tekee siitä yhtäkkiä upean.

Voin vain sanoa, että jos muut metsästäjät eivät osaa käyttää ja arvostaa tätä viherkasvia, jää vain enemmän minulle ja kokkiystävilleni!”

E. hieraciifolia on nähty nälkäruokana kuten Caesar Weed (Urena lobata) on nälkäruoka: Ravitsevaa, yleistä ja syötävää, jos siitä tai siitä pääsee yli. Caesar Weedin kohdalla kyse on koostumuksesta, E. hieraciifolian kohdalla aromista ja mausta, vaikka mielipiteet vaihtelevatkin ugh:sta herkulliseen. Näitä kasveja on runsaasti keväällä ja kesällä. Fireweedia on vaikea tunnistaa väärin, sillä se on pitkä, kookas ja silmiinpistävä. Pahanhajuinen tai ei, se on yhtä hyvä kuin mikä tahansa muu kevät- tai kesävihreä, eikä se ole tuntematon talvellakaan. Ehkä avainasemassa on asianmukainen valmistelu. Fernaldissa ei ollut paljon kokkeja, jotka kokeilivat vihreää.

Kuten tieteellinen nimi on Erechtites hieraciifolia. Jälkimmäinen osa, hieraciifolia, on helppo: se tarkoittaa ”jolla on lehdet kuin haukanruusulla”, viitaten Hieraciumiin (joka itsessään tarkoittaa pappeja tai pappeihin liittyvää.) Mutta Erechtites on monimutkaisempi ja kasvitieteilijät eivät yleensä osaa kreikkaa. Yksi esimerkiksi sanoo, että suvun nimi voi tulla sanoista Erechtho, rikkoa. Joku toinen sanoo, että se saattaa olla peräisin Ateenan tarunhohtoisesta varhaisesta kuninkaasta Erechtheuksesta. Molemmat ovat lähellä, mutta eivät onnistu. Heidän on luettava enemmän klassikoita.

Jumalatar Athene meni ontuvan seppäjumala Hephaestruksen luo. Hän oli jumalten työkalujen valmistaja. Hän halusi aseita. (Tarinan vuoksi jätetään sivuun, miksi jumalatar tarvitsisi aseita tai jonkun valmistamaan niitä). Asiat eivät menneet hänen suunnitelmiensa mukaan. Hephaestrus piti häntä niin houkuttelevana, että hän yritti valloittaa hänet ja viedä hänen neitsyytensä. Tyttö vastusti menestyksekkäästi, ja Hephesteros ampui niin sanotusti ohi, jättäen jäljen Hephesteroksen reiteen. Hän pyyhki sen pois villapalalla ja heitti villan maahan. Se hedelmöitti maan, Gaia. Gaia synnytti pojan ja vei hänet Athenalle, joka antoi hänelle nimen Erichthonius. Erextho tarkoittaa harmia ja xthon tarkoittaa maata. Nimi on tullut tarkoittamaan ”maasta tulevia ongelmia”, sillä se tarkoittaa hankalaa, rönsyilevää rikkaruohoa, joka nousee esiin tulipalojen jälkeen. Translitteroitu kirjoitusasu vaihtelee suuresti. Erechtites oli myös muinaisen kreikkalaisen maa-aineksen nimi, ja Dioskorides (jonka mukaan jamssisuku on nimetty) käytti sitä ensimmäisen kerran kuvaamaan kasvia vuonna 40-80 jKr. Kuningas Erechtheus, joka keksi vaunut, oli itse asiassa Attikan eikä Ateenan varhainen kuningas, mutta Attikan alueeseen kuului Ateena.

Kasvilla on monia paikallisia nimiä myös Fireweedin lisäksi: Goat’s Chicory, Burn Weed, Stickers, Sun’s Ribs, Dog Weed ja American Burnweed. On olemassa myös toinen ”Fireweed”, joka on korkea monivuotinen kasvi (Epilobium angustifolium), joka kuuluu iltaruusujen heimoon ja jolla on vaaleanpunaisen violetit kukat. Se on myös syötävä. Fireweedilla on vielä yksi yleisnimi: Pilewort. Ihmiset käyttivät palokärkiöljyä peräpukamien ulkoiseen hoitoon. Tulikukka sammuttaa tulipalon. Lehtien kääre toimii kuulemma hyvin. Fireweedillä on myös joitakin sisäisiä käyttötarkoituksia, kuten punataudin hoitoon.

Ja säästin tämän viimeiseksi. Erechtites hieraciifolian ääntäminen on yksitoista tavua: e-rek-TEE-tez hee-eh-rak-ee-FO-li-a. Mainittakoon, että jotkut muistavat Erechtitesin alkavan sanalla ”Eric’s Teeties”. Kreikkalaiset selvästi pitävät pitkistä sanoista. Siksi irlantilaisen ja kreikkalaisen hautausmaan on helppo erottaa toisistaan. Kun ajaa irlantilaisen hautausmaan ohi, kivet ovat pitkiä ja laihoja, ja niihin on kaiverrettu pystysuoraan lyhyitä nimiä, kuten Sean Ireland. Kun taas kreikkalaisella hautausmaalla kaikki kivet ovat matalia ja pitkiä, jotta niihin mahtuu Βασιλιος Σταβρος Τσαπατσαρις.

Green Deane’s Itemized Profile

TUNNISTUS: Pystykasvuinen yksivuotinen, korkeintaan 80 tuumaa, kukka keltainen tai valkeahko, 1/3″- 2/3″ tuuman pituinen; kukinto litteänhuippuinen tai pitkänomainen, roikkuvien latvojen rypäle, kukat tuskin avoinna; hedelmä, kuiva siemen kirkkaanvalkoisen, pörröisen jauhemaisen pörröisen pörröisen pörrön päällä. Lehdet vuorottelevat, suiponmuotoiset, terävästi hammastetut, joskus liuskaiset. Sillä on … ah… omaleimainen tuoksu, joka kun sen tuntee, on erehtymätön.

VUODEN AIKA: Kukkii alkukesästä syksyyn.

YMPÄRISTÖ: Kuiva tai märkä; avoimet metsät, osittain häiriintyneet paikat, pellot, järvien rannat. Usein koloniaalinen.

KÄSITTELYTAPA: Latvat, lehdet, kukannuput raakana tai kypsennettynä, myös höyryssä ja keitettynä.

* E. hieracifolia (L.) Raf. PYRROLIZIDIINIALKALOIDI: hierakifoliini. Manske, Can. J. Res., 17B, 8 (1939)