Tietosuoja & Evästeet
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Lue lisää, mukaan lukien evästeiden hallitseminen.
Ja niin. Jälleen yksi joulunvietto päättyy. Mutta ei niin nopeasti! Ennen kuin riisumme mistelinoksat ja lopetamme sokeriluumut, on vielä yksi juhla, joka on syytä tunnustaa. Kyseessä on legenda Frau Perchtasta, kahdestoista yön noidasta.
Et ehkä ole koskaan kuullutkaan tästä hämärästä hahmosta. Mutta jos satuit asumaan Baijerissa tai Itävallassa keskiajalla, olisit saattanut olla varsin levoton joulun päättyessä. Tänä aikana Frau Perchta oli vapaalla jalalla ja jakoi rangaistuksia ja palkintoja tuhmille ja kiltteille.
Joulunajan ”virallinen loppu” monissa perinteissä on 6. tammikuuta, joka tunnetaan myös nimellä kahdestoista yö tai ilmestyspäivän juhla. Juuri tänä yönä rouva Perchta piipahti vierailulla. Jos olit ollut kiltti viime vuoden aikana, sinut palkittiin hopeapalalla. Mutta jos olit ollut huono – varo! Rouva Perchta oli ankara oikeudenjakaja. Itse asiassa häntä kutsuttiin myös ”vatsan viiltäjäksi”, koska rangaistus huonosta käytöksestä koostui siitä, että Frau Perchta leikkasi rikoksentekijän vatsan auki, poisti sisäelimet ja korvasi ne oljilla ja kivillä. Auts!
Kristillisessä perinteessä tammikuun 6. päivä on ilmestyspäivän juhla. Sillä muistetaan tietäjien vierailua seimen luona, jossa Kristus syntyi. Raamatun mukaan kolme Persiasta kotoisin olevaa maagia teki kirkasta tähteä seuraten tiensä Betlehemiin tervehtimään Jeesus-vauvaa ja antamaan hänelle lahjoja. Webster määrittelee ”epifanian” seuraavasti: ”Etenkin jumalallisen olennon ilmestyminen tai ilmeneminen.”
Kahdestoista yö on suuren ihmetyksen ja ilmestyksen aikaa. Miksi siis kaikki se kauhu ja tuomio, joka liittyy Perchtaan? Ihmettelin, miten Frau Perchta sai niin huonon maineen.
Todellinen jumalatar
Selvittelin hieman asioita ja sain selville, että Perchtalla on hyvin mielenkiintoinen tarina. Hän ei ollut aina paha noita. Itse asiassa hän oli aikoinaan hyvin rakastettu germaaninen jumalatar. Häntä kutsutaan myös nimellä Berchta tai Bertha. Nimi Bertha tarkoittaa kirjaimellisesti ”kirkasta” tai ”loistavaa”. Muinaisina, esikristillisinä aikoina Berchta oli voimakas hahmo, jota sekä kelttiläiset että germaaniset heimot palvoivat. Hänen tehtävänään oli suojella vauvoja, naisia ja lapsia. Hänet yhdistettiin koivupuihin (vanhan yläsaksan kielessä koivu on birka, joka tarkoittaa myös ”kirkas”). Hän oli metsien ja villieläinten suojelija. Hän oli myös ”psykopomp” – eli henki, joka opastaa kuolleita tuonpuoleiseen.
Aika vaikuttavaa tavaraa.
Berchta liitettiin elämän, kuoleman ja uudelleensyntymisen kiertokulkuun. Hänet kuvattiin kauniina naisena, jolla oli pitkät hiukset. Hänellä oli yllään valkoinen puku, ja häntä kutsuttiin usein Valkoiseksi naiseksi tai valkopukuiseksi naiseksi. Häntä pidettiin kolminkertaisena jumalattarena (ehkä siksi, että hänellä oli yhteys elämän kiertokulkuun), ja hän pystyi ottamaan neitosen, äidin ja vanhan naisen muodon.
Berchta oli tuonpuoleisen oppaana hellä ja huolehtiva hahmo, joka auttoi sieluja siirtymisessä. Eräässä tarinassa sureva äiti näkee äskettäin kuolleen pienen poikansa ilmestyksen. Hän on lapsiryhmän kanssa kukkulan rinteessä. Lapset seuraavat valkoiseen kaapuun pukeutunutta naista. Pieni poika irrottautuu puhuakseen surevalle äidilleen. Poika kertoo äidilleen, ettei hänen tarvitse itkeä, sillä hän on turvassa ja Valkoisen naisen vartioimana.
Berchtalla oli myös muodonmuutoskykyjä. Hänellä kuvattiin olevan joskus hanhen jalat, ja hän otti myös joutsenen muodon. Eläinten suojelijana häntä kutsuttiin ”eläinten vartijaksi”.
Pilaantunut kuva
Myöhemmissä, pelottavissa tarinoissa Perchta esitetään yksinomaan mummona – tarkemmin sanottuna pelottavana vanhana huorana. Hänellä on rähjäinen mekko, raudasta tehdyt kasvot ja nokkaa muistuttava nenä.
Hän kantaa viittansa alla veistä (siltä varalta, että hänen täytyy viiltää jonkun vatsa auki!) Ja tietenkin hänellä on nuo oudon näköiset hanhenjalat.
Miten Berchta muuttui Perchtaksi? Miten tämä hyväntahtoinen jumalatar demonisoitui ja muuttui pahaksi noidaksi? Kolme sanaa: Keskiaikainen kirkko.
Kristinusko tuli Baijerissa voimakkaaksi noin 6. vuosisadalla. Berchtan ympärille kehittyneet pakanalliset kultit olivat melko vahvoja ja vakiintuneita tapoihinsa. Berchtan palvojat kieltäytyivät sulautumasta uusiin kristillisiin perinteisiin. Niinpä kirkko turvautui käännyttämistarkoituksessa pelkoon.
Hänen nimensä muutettiin muun muassa. Sana ”perchten” tarkoittaa pelottavia hirviöitä, joten Berchtasta tuli ”Perchta, perchtenin johtaja”. Berchta, viisas valkoinen nainen, tunnettiin sittemmin nimellä Perchta, kieronenäinen, vatsaa puukottava huora.
Satojen kuluessa Berchtan palvojat osoittautuivat itsepäiseksi joukoksi. He eivät olleet halukkaita luopumaan jumalattarestaan. Kirkko ryhtyi lisätoimiin. Thesaurus Pauperum -nimisen uskonnollisen asiakirjan mukaan Berchtan kultti kiellettiin vuonna 1468. Tässä asiakirjassa tuomittiin erityisesti käytäntö jättää Berchtalle ruoka- ja juomauhreja joulun aikaan.
Voit ehkä ihmetellä, kuten minäkin, mikä ihme on Thesaurus Paupernaum?
Noh, sillä ei ollut mitään tekemistä tesauruksen kanssa, kuten me sen tunnemme. Pikemminkin se oli kokoelma reseptejä ja luonnollisia lääkehoitoja, oletettavasti köyhien ihmisten (paupers/paupernaum) hyödyksi, joilla ei ollut varaa kalliisiin lääkäreihin. Mielenkiintoista on, että tämän asiakirjan mainitaan sisältävän muun muassa seuraavia tietoja: jalokivien lääkinnälliset arvot, kasviperäiset lääkkeet synnytystä varten, astrologiset taulukot ja taulukko jalometallien käyttötavoista.
Hmmm. Maagisia kristalleja, yrttilääkkeitä ja astrologiaa. Kuulostaa minusta aika pakanalliselta…
Thesaurus Paupernaum -teoksen kirjoittivat merkittävät kirkon virkamiehet, kuten paavi Johannes XXI ja pyhä Albertus Magnus, ja siihen osallistui mineralogi George Frederick Kunz. Sen tallenteet kattavat noin seitsemän vuosisadan ajanjakson, ja se sisältyy Library of Congressin keskiaikaisten ja renessanssin käsikirjoituskokoelmaan.
Keskiajan ihmisille se oli siis iso juttu. Jotain, johon heidän oli kiinnitettävä huomiota.
Juletide oli hänen erityinen aikansa, ja Frau Perchtasta tuli Krampuksen, Pyhän Nikolauksen pahan vastineen, kaltainen hahmo.
Propaganda ja palavat ajat
Esiintyi tarinoita siitä, kuinka Frau Perchta sieppasi lapsia ja söi heidät. Oli tarinoita, joissa Frau Perchta oli jouluhirviö, joka tunki pahat lapset jättimäiseen säkkiinsä. Hän kävi kahdestoistayönä odottamassa ruokaa uhriksi, mutta jos hän oli tyytymätön siihen, mitä joku jätti, hän viilsi henkilön vatsan auki ja täytti hänet roskilla. Hän vaati myös puhtaita koteja ja kehräämisen loppuunsaattamista. Jos naiset olivat siis laiminlyöneet kotityöt tai pellavansa, heitä odotti myös vatsan viiltäminen.
Berchtan tukahduttaminen ja sitä seuranneet pelottavat tarinat Perhtasta ajoittuivat mielenkiintoiseen ajanjaksoon. Euroopassa vuosien 1450 ja 1700 väliset vuodet tunnetaan nimellä The Burning Times. Näinä vuosina alkoivat protestanttiset reformaatiot, jotka jakoivat kristillisen kirkon eri ryhmittymiin. Epävakaus aiheutti entistä enemmän vainoharhaisuutta. On arvioitu, että noin 100 000 miestä ja naista teloitettiin noituudesta, monet heistä poltettiin roviolla.
Saksa, joka oli uudistusten suuri kannattaja, oli yksi pahimmista rikollisista. Historioitsijat kertovat, että kaupunkien ja kylien kokonaisia naisväestöjä hävitettiin toisinaan.
Berkan elossa pitäminen
Kirkon yrityksistä päästä eroon Berchtasta huolimatta hän elää edelleen. Halloweenin kaltaista juhlaa, jossa lapset pukeutuivat demoneiksi (Perchten) joulun alla, vietettiin joissakin osissa Eurooppaa 1700- ja 1800-luvuilla. Jotkut perheet valmistivat puuroa nimeltä ”Perchtenmilch”. Perhe söi osan puurosta, ja osa annettiin uhriksi Perchtalle ja hänen Perchtenilleen.
1800-luvulla jopa Grimmin veljekset puhuivat Perchtasta. Jacob Grimmin mukaan, joka käänsi tekstejä vanhasta yläsaksasta, hänestä puhuttiin nimellä Frau Berchta, valkopukuinen jumalatar, joka valvoi kehräämistä ja kutomista ja oli toisinaan villin metsästyksen johtaja.
Kunnioittamalla häntä pelottavana noitana pidämme Perchtan nimen elossa. Hän, yhdessä krampuksen ja muiden hirviöiden kanssa, on nauttinut nuorentumisesta viime vuosina. Jotkut ihmiset haluavat jouluunsa hieman kauhua.
(Yllä olevan kuvan on ottanut Sean Gordon. Hyvältä näyttää, neidit!)
Jumalatar Berchta ei koskaan unohdu. Hänen kirkas kauneutensa näkyy Ylen auringon paluussa, uudessa pudonneessa lumessa, valkoisissa joutsenissa ja Alppivuorten upeudessa, josta hän on kotoisin.
Tänä kahdentenatoista yönä voitte ottaa hieman aikaa kunnioittaaksenne Berchtaa/ Perchtaa. Alttarilla voisi olla valkoisia kynttilöitä, koivun oksia tai valkoisia höyheniä. Voit meditoida rakkaitasi, jotka ovat ylittäneet rajan, ja pyytää Berchtalta turvallista kulkua. Voit jättää hänelle lahjaksi kakkua tai puuroa. Ja – voisi olla viisasta pitää talo puhtaana – kaiken varalta!