(s. Kööpenhamina, Tanska, 13. syyskuuta 1853; k. Kööpenhamina, 14. marraskuuta 1938)
biologia, lääketiede.
Gram oli oikeustieteen professorin Frederik Terkel Julius Gramin ja Louise Christiane Roulundin poika. Hän aloitti varhain luonnontieteiden opinnot. Saatuaan kandidaatin tutkinnon Kööpenhaminan Metropolitan Schoolista (1871) hänestä tuli kasvitieteen assistentti (1873-1874) eläintieteilijä Japetus Steenstrupille. Hän kiinnostui kuitenkin pian lääketieteestä, ja vuonna 1878 hän suoritti tohtorin tutkinnon Kööpenhaminan yliopistossa. Seuraavina vuosina hän toimi assistenttina useissa Kööpenhaminan sairaaloissa ja sai vuonna 1882 kultamitalin yliopiston esseestä, joka käsitteli ihmisen erytrosyyttien lukumäärää ja kokoa klorotiikassa. Seuraavana vuonna hän puolusti Kööpenhaminassa väitöskirjaansa ihmisen erytrosyyttien koosta.
Vuosina 1883-1885 Gram matkusti’ Euroopassa opiskellen farmakologiaa ja bakteriologiaa; vuonna 1884, työskennellessään Friedländerin kanssa Berliinissä, hän julkaisi kuuluisan mikrobiologisen värjäysmenetelmänsä. Gram kokeili pneumokokkibakteerien värjäystä muuttamalla Ehrlichin alkalianiliiniliuoksia. Gram värjäsi valmisteensa aniliini-gentianviolettivärillä ja lisäsi siihen Lugolin liuosta yhdestä kolmeen minuuttia. Kun hän sen jälkeen poisti epäspesifisen attribuoidun värjäyksen absoluuttisella alkoholilla, tietyt bakteerit (esimerkiksi pneumokokit) säilyttivät värin (grampositiiviset mikrobit, kuten Weigert myöhemmin teki.
Gram vietti seuraavat vuodet sairaala-apulaisena. Vuonna 1891 hänet nimitettiin farmakologian professoriksi Kööpenhaminan yliopistoon, missä tehtävässä hän pysyi innostavan ahkerasti vuoteen 1900 asti, vaikka hänestä oli tullut myös sisätautien ylilääkäri Frederiksin kuninkaalliseen sairaalaan vuonna 1892. Gram oli hyvin kiinnostunut nuorten opiskelijoiden kliinisestä koulutuksesta; hänet nimitettiin tavalliseksi professoriksi (1900), ja vuosina 1902-1909 hän julkaisi nelikirjaisen teoksensa Klinisk-therapeutiske Forelaesninger, josta käy ilmi hänen kiinnostuksensa rationaaliseen farmakoterapiaan kliinisessä tieteessä.
Yliopistollisen virkansa lisäksi Gramilla oli laaja yksityispraktiikka sisätaudeissa, ja farmakopeakomission puheenjohtajana (1901-1921) hän raivasi alaa monista vanhentuneista terapioista. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1923 hän jatkoi aiempaa kiinnostustaan lääketieteen historiaan.
Gramista tehtiin Svenska Läkaresällskapetin (1905), Verein für Innere Medizinin (1907) ja Dansk Selskab for Intern Medicin (1932) kunniajäsen. Kristianan yliopisto (nykyinen Oslon yliopisto) myönsi hänelle tohtorin arvonimen (M.D., honoris causa) vuonna 1912; ja kuningas myönsi hänelle Dannebrogin komentajaristin ensimmäisen luokan (1912) ja kultaisen ansiomitalin (1924).
Gram avioitui Louise I. C. Lohsen kanssa vuonna 1889; hän kuoli yksitoista vuotta myöhemmin.
BIBLIOGRAFIA
I. Alkuperäiset teokset. Täydellinen luettelo Gramin julkaistuista kirjoituksista on teoksessa O. Preisler, Bibliotheca medica danica, VII (Lyngby, 1919), 41; Index medicus danicus 1913-1927, II (Kööpenhamina, 1928), 370-371; ja ibid., … 1928-1947 (painetut hakemistokortit). Hänen tärkeimpiä teoksiaan ovat Blodet hos Klorotiske med Hensyn til Blodlegemernes Talog Størrelse hos Mennesket (Kööpenhamina, 1882); Undersøgelser over de røde Blodlegemers Størrelse hos Mennesket (Kööpenhamina, 1883); ”Über die isolierte Färbung der Schizomyceten in Schnitt-und Trockenpräparaten,” in Fortschritte der Medizin, 2 (1884), 185; Laegemidlernes Egenschaften og Doser i Tableform (Kööpenhamina, 1897); ja Klinisk-therapeutiske Forelaesninger for de Studerende, 4 vols, (Copenhagen. 1902-1909).
E. Snorrason