Habeas corpus, muinainen common-law writ, jonka tuomioistuin tai tuomari antaa ja jolla se, joka pitää jotakuta toista vangittuna, velvoitetaan tuomitsemaan henkilö tuomioistuimen eteen tiettyä tarkoitusta varten. Vaikka tästä määräyksestä on ollut ja on edelleen monia muunnelmia, tärkein niistä on se, jota käytetään henkilökohtaisen vapauden loukkausten korjaamiseen määräämällä tuomioistuin tutkimaan pidätyksen laillisuuden. Habeas corpus -oikeudellinen oikeussuojakeino on tunnustettu angloamerikkalaiseen oikeusjärjestelmään kuuluvissa maissa, mutta sitä ei yleensä esiinny siviilioikeudellisissa maissa, vaikka jotkin niistä ovatkin ottaneet käyttöön vastaavia menettelyjä.
Habeas corpus -oikeudellisen oikeussuojakeinon alkulähteistä ei voida sanoa varmuudella. Ennen Magna Cartaa (1215) erilaiset writit hoitivat joitakin habeas corpusin tehtäviä. Keskiajalla habeas corpus -oikeutta käytettiin alempien tuomioistuinten asioiden saattamiseksi kuninkaan tuomioistuinten käsiteltäväksi. Henkilökohtaisen vapauden suojaamisen välineenä viranomaistahoja vastaan voidaan katsoa alkaneen Henrik VII:n (1485-1509) valtakaudella, jolloin sitä pyrittiin käyttämään salaisen neuvoston vangitsemien henkilöiden puolesta. Kaarle I:n hallituskaudella 1600-luvulla writ oli täysin vakiintunut asianmukaiseksi menettelyksi, jolla voitiin valvoa alempien tuomioistuinten tai virkamiesten laittomia vangitsemisia.
Courtesy of the National Portrait Gallery, London
Monista menettelyistä, jotka mahdollistivat näiden oikeuksien tehokkaan puolustamisen, säädettiin vuonna 1679 annetussa Habeas Corpus Act -laissa (Habeas Corpus Act of 1679), jossa tuomareille annettiin valtuudet luovuttaa määräys tuomioistuinten ollessa lomalla ja jossa säädettiin ankarat rangaistukset tuomarille, joka kieltäytyi noudattamasta sitä. Sen käyttöä laajennettiin 1800-luvulla koskemaan myös yksityisen vallan alaisia pidätettyjä. Vuonna 1960 annettiin lainsäädäntöä, jolla rajoitettiin tapauksia, joissa habeas corpus -lupa voitiin evätä, ja luotiin uusia muutoksenhakukeinoja.
Pohjois-Amerikan brittiläisissä siirtokunnissa Amerikan vallankumouksen aikaan oikeutta habeas corpus -lupaan pidettiin yleisesti yhtenä yksilönvapauden perussuojakeinoista. Yhdysvaltain perustuslaissa taataan, että oikeutta ”ei saa keskeyttää, paitsi jos yleinen turvallisuus kapinan tai hyökkäyksen yhteydessä sitä vaatii” (I artiklan 9 pykälän 2 momentti). Englannissa tällainen keskeyttäminen oli tapahtunut Ranskan kanssa käytyjen sotien aikana Ranskan vallankumouksen aikaan. Yhdysvalloissa presidentti Abraham Lincoln keskeytti lain soveltamisen toimeenpanovallan julistuksella sisällissodan puhjettua vuonna 1861. Presidentin säädöksen kyseenalaisti ylituomari Roger Taney, joka väitti Ex parte Merryman -tapauksessa voimakkaasti, että keskeyttämisoikeus oli vain kongressilla. Lincoln sivuutti oikeuden määräyksen, mutta nykyajan mielipiteiden painoarvo näyttää tukevan Taneyn näkemystä.
Brady National Photographic Art Gallery/Library of Congress, Washington, D.C. (LC-DIG-ppmsca-19211)
Habeas corpusin nykyaikainen käyttö Yhdysvalloissa oli varsin moninaista. 1900-luvun puolivälissä Yhdysvaltain korkeimman oikeuden laajentava tulkinta rikoksesta syytettyjen perustuslaillisista oikeuksista johti siihen, että vangit jättivät monia habeas corpus -hakemuksia, joissa he kyseenalaistivat tuomionsa. Tätä tulkintaa supistettiin vähitellen korkeimmassa oikeudessa ja kongressin toimesta vuosisadan loppuvuosina.
Nykyaikaisessa oikeudessa määräystä haetaan usein poliisivankilassa olevan henkilön puolesta, jotta poliisi velvoitettaisiin joko syyttämään pidätettyä henkilöä rikoksesta tai vapauttamaan hänet. Habeas corpus -menettelyä voidaan käyttää syytetyn vapauttamiseksi ennen oikeudenkäyntiä sillä perusteella, että asetettu takuu on liian suuri. Toisinaan habeas corpus -lupaa on myönnetty vangille, joka on laittomasti vangittuna rangaistuksen päättymisen jälkeen. Tapauksissa, joissa henkilö on pidätetty luovutusmääräyksen perusteella, habeas corpus -menettely voidaan käynnistää määräyksen pätevyyden kiistämiseksi.
Habeas corpus -menettelyä voidaan käyttää myös monenlaisissa tilanteissa, joihin ei liity rikosoikeudellisia menettelyjä. Näin ollen alaikäisen huoltajuutta koskevat kilpailevat vaatimukset voidaan ratkaista habeas corpus -menettelyssä. Mielisairaalaan sijoitettu henkilö voi joillakin lainkäyttöalueilla saada vapautuksen sairaalasta osoittamalla mielenterveytensä palautumisen habeas corpus -oikeudenkäynnissä. Vuonna 2004 korkein oikeus katsoi asiassa Rasul v. Bush, että habeas corpus -oikeutta voi käyttää ulkomaalainen, jota armeija pitää vangittuna vihollissotilaana Yhdysvaltojen ulkopuolella, mutta sen valvonnassa olevalla alueella. Asiassa Boumediene v. Bush (2008) korkein oikeus kumosi vuoden 2006 sotilaskomissiolain (Military Commissions Act of 2006), joka oli estänyt Yhdysvaltojen hallussaan pitämiä ulkomaisia vihollistaistelijoita riitauttamasta pidätystään liittovaltion tuomioistuimissa.