Kun olin lapsi, taikatemput kiehtoivat minua aina. Oli kyse sitten yksinkertaisista kolikkotempuista tai David Copperfieldin kävelemisestä Kiinan muurin läpi televisiosta, halusin aina tietää:
Terapeutiksi kouluttautuessani olin oppinut keskittymään aivan toisenlaisiin taikatemppuihin eli illuusioihin – sellaisiin, joita me tietoisesti ja tiedostamatta luomme koko ajan.
Kysymys, joka painoi minua, muuttui: Miksi me teemme niin? Miksi me näennäisen rationaaliset, hyvää tarkoittavat ihmiset huijaamme itseämme säännöllisesti?
1970-luvulla Ellen Langer, UCLA:n tutkija, osoitti todisteita ilmiöstä, jota hän kutsui hallinnan illuusioksi. Myöhemmät tutkijat vahvistivat tämän niin sanotun positiivisen illuusion useissa koeasetelmissa.
Lottokokeeseen osallistujat uskoivat, että heillä oli enemmän valtaa lopputulokseen, jos he valitsivat numeronsa sen sijaan, että ne olisi annettu satunnaisesti. Ihmiset uskovat joutuvansa auto-onnettomuuteen epätodennäköisemmin, jos he ajavat itse kuin jos he istuvat matkustajan paikalla. Craps-pelissä uhkapelaajilla on taipumus heittää noppaa kovemmin, kun he tarvitsevat korkeampia numeroita, mikä osoittaa implisiittistä uskoa siihen, että ”taidolla” he voivat jotenkin hallita onneaan.
Kerta toisensa jälkeen tutkimukset ovat osoittaneet, että älykkyydestä, tiedosta ja järjen käytöstä huolimatta ihmiset uskovat usein, että he voivat hallita elämänsä tapahtumia, vaikka tällainen hallinta olisi mahdotonta.
Kuten kaikissa psykologian alan tutkimuksissa, myös tässä on epävarmuustekijöitä sen suhteen, miten nämä koetulokset voidaan kääntää todellisen elämän tilanteisiin. Hallinnan illuusion taustalla olevasta mekanismista on myös jonkin verran kiistaa. Siitä huolimatta ja tutkimustuloksiin varauksella suhtautuen on luultavasti turvallista sanoa, että meillä on elämässämme vähemmän kontrollia kuin haluaisimme uskoa.
Kontrollikysymys on kaikkialla läsnä terapeuttina harjoittamassani toiminnassa. Asiakkaat toivovat voivansa kontrolloida muita, inhoavat hallitsemattomuuden tunnetta ja pelkäävät, että muut kontrolloivat heitä. Ja myönnettäköön, että toisinaan oma hallinnan illuusioni ohjaa kuvitelmiin siitä, että voisin vaikuttaa asiakkaideni elämään enemmän kuin varmasti on mahdollista. Kunpa voisin vain heiluttaa taikasauvaa, jota monet asiakkaat tuntuvat kaipaavan, puhuttiin siitä tai ei.
Mielenkiintoista on, että myöhemmät tutkijat saivat selville, että vaikka suurin osa ihmisistä toimii hallinnan illuusion vallassa ainakin osan aikaa, masentuneilla ihmisillä on paljon epätodennäköisempää ylläpitää tällaisia illuusioita. Kun on kyse kontrollin tarkasta arvioinnista, masentuneilla ihmisillä on paljon parempi ote todellisuudesta.
Tämä tarkka näkemys on ehkä yllättävä, kun otetaan huomioon, että masentuneet henkilöt ovat alttiita kaikenlaisille muille kognitiivisille vääristymille. Ei kuitenkaan ole yllättävää, että tutkijat ovat löytäneet masentuneilta myös todisteita pessimismipainotteisuudesta, joka on juuri sitä, miltä se kuulostaa: maailman Eeyore-luokittelua, ruskeanväristen silmälasien pukemista.
Asiakkaideni monivuotiseen teemaan kuuluu, että mennään pidemmälle kuin pelkkään toiveeseen suuremmasta hallinnasta, ja se ulottuu hallinnan ajavaan tarpeeseen asti. Ensin mainittuun liittyy yleensä vastahakoinen huokaus sen tunnustamisesta, että vaikutusvaltamme ei ole vain rajallinen, vaan se on itse asiassa melko pieni. Jälkimmäiseen liittyy usein raskas annos kieltämistä ja paha tapaus, jossa häntä heiluttaa koiraa. Hallinnan tarve päätyy lopulta hallitsemaan yksilöä.
Me kaikki tunnemme ihmisiä, jotka pitävät tiukasti kiinni hallinnan tarpeesta. Asioiden pitää olla juuri niin kuin pitää. He joutuvat paniikkiin, kun olosuhteet muuttuvat. ”Irti päästäminen” ei kuulu heidän sanavarastoonsa. Voisin kuvitella, että juuri nämä henkilöt ovat alttiimpia turvautumaan hallinnan illuusioon, joka vahvistaa heidän toivettaan siitä, että tiukasti kiinni pitäminen antaa heille kaipaamaansa turvaa.
Mielenterveyden tunnusmerkki on kyky olla joustava – käytöksessä ja reaktioissa sekä suhteessa tunteisiin ja ajatuksiin. Kun tarvitset kontrollia, luovut joustavuudesta ja asetat tarpeetonta matalamman ylärajan kyvyllesi osallistua elämään ja nauttia siitä.
Ironisesti joustavassa asennossa voi olla enemmän ”kontrollia” kuin sellaisessa asennossa, jolle on ominaista pyrkimys pitää kaikki kapeasti määritellyn mukavuusalueen sisällä. Se on kuin yrittäisi pitää kiinni vesipallosta. Mitä tiukemmin siitä yrittää pitää kiinni, sitä todennäköisemmin se vain puhkeaa. Jos sen sijaan kuppaat ilmapallon hellästi ja joustavasti avokämmenelläsi, pystyt paljon paremmin ”hallitsemaan” sen liikettä kastumatta.
On tärkeää muistaa, että kontrolli elämässämme on usein näennäistä. Sinun ei tarvitse olla masentunut tarkastellaksesi rehellisesti todellista hallinnan astetta, joka sinulla on elämäsi eri osa-alueilla. Kun olet todennut: ”Hei, minulla ei todellakaan ole mitään kontrollia tähän asiaan”, voit alkaa harjoittaa joustavuutta ja säästää energiaasi niihin asioihin, joihin todella voit vaikuttaa.