Mikä on Pompen tauti?
Pompen (POM-pay) tauti, joka tunnetaan myös nimellä glykogeenin varastointitauti tyyppi II tai happo maltaasin puutos, on harvinainen geneettinen sairaus, joka johtaa syvään lihasheikkouteen. Tauti johtuu mutaatioista geenissä, joka ohjaa elimistöä valmistamaan entsyymiä nimeltä happoalfa-glukosidaasi (GAA). Normaalisti elimistö käyttää tätä entsyymiä hajottaakseen glykogeenin (varastoituneen sokerin) glukoosiksi (sokeriksi). Pompen taudissa GAA-entsyymi puuttuu tai sen määrä on merkittävästi vähentynyt, jolloin elimistön kudoksiin kertyy liikaa glykogeenia, mikä johtaa merkittäviin vaurioihin. Sydän ja luustolihakset kärsivät eniten.
Pompen tauti on autosomaalinen resessiivinen sairaus – mikä tarkoittaa, että sairastuneen yksilön kummankin vanhemman on periytettävä yksi kopio mutatoituneesta geenistä. Tämä on osasyy siihen, että tauti on suhteellisen harvinainen, sillä sitä sairastaa yksi 40 000 ihmisestä.
Miten tauti etenee?
Pompen taudista on tunnistettu kaksi muotoa: vakava ”infantiili” muoto ja lievempi ”myöhäisvaiheen” muoto. Lapsuusiän muoto ilmenee yleensä ensimmäisten elinkuukausien aikana, ja se etenee nopeasti ja johtaa vakavaan lihasheikkouteen, sydämen vajaatoimintaan ja usein kuolemaan ennen yhden tai kahden vuoden ikää. Taudin myöhäisvaiheen muoto (jota kutsutaan myös nuoruusiän/aikuisiän muodoksi) puhkeaa imeväisiän jälkeen ja etenee hitaammin. Lihasheikkous on ensisijainen oire, ja sydän yleensä säästyy. Tätä tautimuotoa sairastavien elinajanodote on yleensä lyhentynyt hengityslihasten (hengityslihasten) heikkouden vuoksi.
Miten tauti diagnosoidaan?
Pompen tauti diagnosoidaan seulomalla GAA-geenin yleisiä mutaatioita, mittaamalla GAA-entsyymin pitoisuus verinäytteestä tai lihasbiopsialla. Kun diagnoosi on saatu, suositellaan geneetikon konsultaatiota ja muiden perheenjäsenten seulontaa.
Onko hoitoa?
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto on hyväksynyt alglukosidaasi alfan (Myozyme) käytettäväksi Pompen tautia sairastaville potilaille. Eräänlainen entsyymikorvaushoito, Myozyme on GAA:n muoto – entsyymi, joka puuttuu tai vähenee sairaudessa. Lääke annetaan yleensä laskimonsisäisenä infuusiona joka toinen viikko. Myozyme on onnistunut merkittävästi parantamaan sydänlihasvaurioita ja pidentämään elinajanodotetta henkilöillä, joilla on taudin infantiili muoto. Hoito ei kuitenkaan ole yhtä tehokasta luurankolihakseen.
Pompe-tautia sairastavat tarvitsevat hyvin erikoistunutta hoitoa useilta eri asiantuntijoilta, erityisesti taudin edetessä.
Mitkä ovat NIAMS:n Pompe-tutkimuksen keskeisiä alueita?
Kahden viime vuosikymmenen aikana National Institute of Arthritis and Musculoskeletal and Skin Diseases (NIAMS) tutkijat – tohtori Paul Plotz, NIAMS:n niveltulehdus- ja reumaosaston päällikkö, ja hänen laboratoriossaan työskentelevä tutkijaryhmä, jota johtaa tohtori Nina Raben – ovat saavuttaneet merkittäviä edistysaskeleita Pompe-taudin ymmärtämisessä. Vaikka alun perin toivottiin, että entsyymikorvaushoito voisi parantaa Pompen taudin, NIAMS:n ryhmä havaitsi, että luurankolihas on resistentti hoidolle. Tämä havainto tehtiin laboratoriossa luoduissa taudin hiirimalleissa; näitä malleja käyttävät nyt kaikkialla maailmassa Pompe-hoitojen tutkimukseen ja kehittämiseen osallistuvat tiedemiehet.
Ryhmä keskittyy tällä hetkellä käyttämään uutta tietoa resistenttien lihassäikeiden hoidon parantamiseksi. Näitä tutkimuksia rahoitetaan osittain tutkimus- ja kehitysyhteistyösopimuksella (CRADA) Myozymeä valmistavan Genzyme-yhtiön kanssa.
NIAMS:n ryhmä löysi äskettäin uusia johtolankoja, jotka liittyvät Pompe-taudin soluvirheisiin. He havaitsivat Pompe-potilaiden ja hiirten monissa luurankolihassoluissa rakenteita, jotka näyttivät olevan suuria kokoelmia solujätteitä, jotka olisi pitänyt toimittaa lysosomeihin, solun ”kierrätyskeskuksiin”, ja käsitellä niissä. Nämä jätteet olisi normaalisti pilkottu lysosomeissa rakennusaineiksi, joita solu käyttää pitääkseen itsensä kunnossa – aminohapot proteiinien rakentamiseen, glukoosin kaltaiset sokerit energian tuottamiseen ja rasvahapot kalvojen rakentamiseen ja energian tuottamiseen. Sen lisäksi, että lysosomit olivat täynnä glykogeeniä, jota ei voitu sulattaa, myös muut materiaalit kerääntyivät ulos – eivätkä päässeet kierrätyspaikalle. Tämä kertymä näytti sellaiselta materiaalilta, joka normaalisti kuljetetaan lysosomeihin merkittävän järjestelmän, ”autofagian” – kirjaimellisesti itsesyömisen – avulla. Tämä järjestelmä poimii kuluneet solun osat, jotka toimitetaan lysosomeihin kierrätystä varten. Tohtori Raben havaitsi, että tämä poiminta- ja kierrätysjärjestelmä ei toimi kunnolla Pompen luurankolihaksessa, ja stressaantuneet kierrätyskeskukset näyttävät olevan ylikuormitettuja. NIAMS:n ryhmä testaa parhaillaan uusia strategioita Pompen tautiin puuttumiseksi tutkimalla tapoja, joilla autofagikoneistoa voidaan moduloida.
National Institute of Arthritis and Musculoskeletal and Skin Diseases (NIAMS), joka on osa terveysministeriön National Institutes of Health (NIH) -laitosta, tehtävänä on tukea niveltulehduksen sekä tuki- ja liikuntaelinten ja ihon sairauksien syiden, hoidon ja ennaltaehkäisyn tutkimusta, perus- ja kliinisten tiedemiesten kouluttamista tätä tutkimusta varten sekä näiden sairauksien tutkimuksessa saavutettua edistystä koskevan tiedon levittämistä. Lisätietoja NIAMS:stä saa soittamalla tiedonvälityskeskukseen numeroon 301-495-4484 tai 877-22-NIAMS (maksuton puhelu) tai käymällä NIAMS:n verkkosivuilla osoitteessa https://www.niams.nih.gov.
Tämän tiedon on laatinut National Institute of Arthritis and Musculoskeletal and Skin Diseases, National Institute of Health.
National Institute of Arthritis and Musculoskeletal and Skin Diseases. Pompen tauti. Saatavilla osoitteessa: https://www.niams.nih.gov/Health_Info/Pompe_Disease/default.asp. Accessed January 9, 2014.
Tässä asiakirjassa olevat tiedot on tarkoitettu vain yleisiin koulutustarkoituksiin. Niiden ei ole tarkoitus korvata henkilökohtaista ammatillista neuvontaa. Vaikka tiedot on saatu luotettavina pidetyistä lähteistä, MedLink Corporation, sen edustajat ja tietojen toimittajat eivät takaa niiden paikkansapitävyyttä eivätkä ota vastuuta niiden käytöstä aiheutuvista haitallisista seurauksista. Lisätietoja saa lääkäriltä ja tässä mainituista organisaatioista.