Historia Obscura

Lääketieteen nykyaikaisista edistysaskelista huolimatta on olemassa rutto (yksi monista), joka yhä vainoaa ihmiskuntaa ympäri maailmaa, ja se on malaria. Malaria on naarashyttysen levittämä loinen, joka vaikuttaa verisoluihisi. Jossain päin maailmaa kuolee joka 35. sekunti lapsi tarpeettomasti tähän kauheaan tautiin. Nykyään tietysti tiedämme, että sitä levittää alhainen naispuolinen hyttynen, joka modernista teknologiasta, nykyaikaisesta lääketieteestä ja tietoisuudesta huolimatta on onnistunut päihittämään ihmiset, jotka elävät sen monissa valtakunnissa. Ymmärtääksemme, miten malaria ja hyttynen ovat muuttaneet historiaa, matka siirtomaa-ajan Amerikkaan auttaa ymmärtämään asiaa.

Alkaen siitä, kun ensimmäiset eurooppalaiset astuivat jalkaansa Amerikkaan, tulevat siirtolaiset ja tutkimusmatkailijat tulivat nopeasti syvästi tietoisiksi omasta kuolevaisuudestaan sellaisten tautien kuin keltakuume, isorokko ja malaria kohdatessaan. Yhteensopivan ilmaston ansiosta eteläisemmillä ja lauhkeammilla alueilla, kuten Georgiassa, Louisianassa ja Carolinassa, asuvat joutuisivat pian kohtaamaan ylivoimaisen todellisuuden, jota havainnollistaa tämä sitaatti:

”Ne, jotka haluavat kuolla nopeasti, menevät Carolinaan.”

Louisianan ja Georgianan asukkaiden tavoin Etelä-Carolinassa, erityisesti Charlestonin ympäristössä, oli 1700-luvun loppupuolella ja 1800-luvun lopun ja 1800-luvun taitteessa niin korkea kuolleisuus, että alle 20 prosenttia heistä saavutti 20. syntymäpäivänsä. Suurin osa niistä, jotka kuolivat, kuolivat malariaan tai siihen, että he olivat heikentyneessä tilassa malariakohtauksen jälkeen. On lähes käsittämätöntä, että niin monet äidit ja isät hautasivat lapsensa niin nuorina. Jokainen, joka on kokenut tällaisen menetyksen, tietää, että tämä elämäntapahtuma muuttaa elämän ikuisiksi ajoiksi.

Toinen häkellyttävä tilastotieto: pelkästään niiden viidenkymmenen vuoden aikana, jolloin eräs ryhmä, Englannin Society for the Propagation of Gospel in Foreign Parts, lähetti nuoria miehiä Etelä-Carolinaan – kaikkiaan viidestäkymmenestä nuoresta miehestä (yksi vuodessa) vain 43 prosenttia selvisi hengissä, ja moni irtisanoutui viidessä vuodessa sen jälkeen, kun oli jalan astunut Etelä-Carolinan maaperälle malarian aiheuttaman huonon terveydentilansa vuoksi. On tietysti lähes sanomattakin selvää, että lääketieteellinen tietämättömyys siitä, mikä malariaa tuolloin aiheutti ja miten sitä hoidettiin, oli monille toinen hautakivi. Se jätti suuren osan etelästä pikemminkin paikaksi kuolla kuin paikaksi elää. Ehkä mikään suurempi yhteisö ei kärsinyt malarian leviämisestä kuin Etelä-Carolinassa ja sen ympäristössä yli vuosisadan ajan (lukuun ottamatta Floridassa ja Louisianan rannikolla asuvia).

”Useammat kuolivat harjoittajiin kuin taudin luonnolliseen kulkuun.” – Tohtori William Douglass

Siirtomaa-aikana malarian syytä ei tunnettu, ja kun ihmiset eivät tiedä jotain, mitä he pelkäävät – he keksivät teorioita ja tarinoita siitä, miksi heidän rakkaansa on lähtenyt heiltä. Eri ihmisryhmillä oli eri nimityksiä malariasta. Sitä kutsuttiin nimellä ague, bilious fever, country fever, intermittent fever, remittent fever, tertian fever ja mal aira. Siirtolaiset uskoivat, että kuume, oli sen nimi mikä tahansa, johtui metaanikaasuista, joita saattoi havaita nousevan mistä tahansa lähistöllä sijaitsevasta suosta. Niitä kutsuttiin usein ”höyryiksi” tai ”miasmeiksi”, jotka syntyivät suon kasvillisuuden mätänemisestä, joka johtui mätänevistä kasveista ja kuolleista eläimistä. Ihmiset uskoivat kirjaimellisesti, että se tuli huonosta ilmasta, joka hyökkäsi jotenkin salaperäisesti ihmisen kimppuun unessa. Monissa afrikkalaisten orjien ja Louisianassa asuvien akadialaisten kansantarinoissa oli keskeisiä teemoja, jotka liittyivät suon hirviöihin, kuten cajunien kansanperinteen feux-foletiin, joka liittyi jotenkin tähän tautiin.

Lisäksi kuolemantapaukset siirtomaa-ajan Amerikassa jatkuivat pitkälle 1900-luvun alkupuolelle – kun siirtokunnista tuli osavaltioita, mutta puoskariudella, lääketieteellisellä tietämättömyydellä, huonolla hygienialla, barbaarisilla lääketieteellisillä korjaustoimenpiteillä, kuten rakkuloiden muodostamisella, verisuonten poistamisella (phlebotomia) ja puhdistamisella, oli jatkuvasti suuri merkitys malaria-taudin kierrossa. Malariaan liittyen on kuitenkin olemassa eräs hämärä tosiasia, joka jätetään usein huomiotta – ja se on niiden viljelykasvien rooli, joita varhaiset siirtolaiset ja Amerikan maaseutuasukkaat valitsivat viljellä, ja se, miten ne vaikuttivat ongelmaan. Toisin sanoen maataloudella, lauhkealla ilmastolla ja luonnollisella maastolla oli suuri merkitys malarian leviämisessä. Naarashyttynen saattoi kantaa tautia, mutta kutsuimme sen tietämättämme kotivieraaksi, kun varhaiset uudisasukkaamme päättivät viljellä riisiä ja indigoa.

Tämä päti erityisesti Carolinan, Georgian ja Louisianan rannikkoalueilla, joilla malarian leviäminen nopeutui riisin ja indigon viljelyn vuoksi. Jotta molemmat viljelykasvit laajalti viljellään kaupallista arvoa, tarvittava kastelu ja altaat seisovan matalan veden oli tärkeää, jotta tällaiset paikat on virtuaalinen hyttysten kasvattaminen lastentarha. Lisäksi pelloilla työskennelleistä afrikkalaisista orjista tuli todennäköisesti malariaa kantavien hyttysten ensimmäisiä uhreja. Malariaparasiitin saaneen henkilön purema hyttynen puolestaan levitti tautia rikkaisiin ja köyhiin. Verenhimoinen hyttynen ei tee syrjintää.

Historiassa on lukemattomia esimerkkejä tästä, yksi tällainen Carolinan esimerkki on kymmenvuotias poika, ainoa poika, jonka hänen vanhempansa koskaan saisivat. Hänen isänsä oli Etelä-Carolinan kuvernööri, hänen äitinsä Yhdysvaltain entisen varapresidentin tytär, ja silti mikään rahamäärä ei voinut suojella häntä malarialta. Aaron Burr Alston kuoli hyttysen puremaan, vaikka hänen perheensä oli niin rikas, että hän pystyi nukkumaan ”Catgut Gauze -paviljongin” alla, joka oli rikkaiden valinta nykyisin hyttysverkoksi kutsuttujen hyttysverkkojen muodossa. Kuten lukemattomat muutkin malarian epäonniset uhrit, maailma ei koskaan saa tietää, mitä tämä yksi pieni poika tai hänen jälkeläisensä olisivat voineet saavuttaa – tämä on kaikkien malarian uhrien yhteinen side.

Naaraspuolisen Anopheles-hyttysen lisääntymispaikat olivat myös luonnostaan hedelmällisiä suurten ukkosmyrskyjen ja vuotuisten hurrikaanien välillä. Ojitukset erityisesti sekä maatalouden että kaupunkien ympärillä olivat toinen tekijä valtavassa ongelmassa. Hyttysten kerrottiin olevan niin paksuja, että ne saattoivat ajoittain mustuttaa käsivarren pelkillä määrillä, ja niiden on todettu tappaneen karjaa sieraimiin tukehtumalla. Vaikka malaria itsessään ei itse asiassa tapa valtavaa määrää ihmisiä, jotka menehtyivät siihen, malaria heikentää uhrinsa vastustuskykyä muita tauteja vastaan, jotka eivät normaalisti olisi vaivanneet heitä. Malariaan sairastumisen sivuvaikutuksia ovat anemia, väsymys, alttius infektioille, keuhkokuume ja voimakkaasti heikentynyt immuunijärjestelmä. Kun ensimmäisestä malariakohtauksesta oli selvitty, uhreilla oli todennäköisesti myös toistuvia malariakohtauksia, eivätkä he koskaan toipuneet täysin.

Malaria saalistaa myös puolustuskyvyttömiä, imeväiset, pikkulapset ja vanhukset olivat kaikki ryhmiä, joiden kuolleisuus oli korkea. Naiset sairastuivat usein malariaan raskauden aikana olivat myös alttiita keskenmenoille, ennenaikaiselle synnytykselle ja kuolemalle. Se oli eteläisen siirtomaa-ajan naisten johtava kuolinsyy. Siihen kuoli Amerikassa enemmän ihmisiä kuin kaikkiin rajojemme sisällä käytyjen sotien aiheuttamiin kuolemiin, erityisesti vuoden 1812 sodan ja sisällissodan aikana.

Pian kävi ilmi, että kiniinin kaltainen cinchona-kuori oli tehokas parannuskeino, mutta tuon ajan ihmisiltä puuttui vielä kyky ymmärtää taudin todellista syytä ja kantajaa. Toiset suosivat vaihtoehtoisia lääkkeitä ja tehottomia parannusyrityksiä, kuten mäkikuismaa, sinappilaastareita, koiruohoa ja ketunhierakkaa. Tuon ajan ennaltaehkäisymenetelmiä olivat tupakan polttaminen ilman puhdistamiseksi, mutakylvyt, verenpoisto ja elohopeapillerit – kaikki parhaimmillaan yhtä tehottomia. Jopa verkot sänkyjen ympärillä niille onnekkaille, joilla niitä oli, eivät ihmisten mielissä liittyneet malarian pysäyttämiseen – ne olivat vain keino pitää purevat ja kutisevat hyönteiset loitolla heidän nukkuessaan.

Eteenpäin nykypäivään, jossa malaria on edelleen vitsaus, mutta se ei ole enää mysteeri, paitsi arvoitus siitä, miksi ihmiskunta ei ole hävittänyt tautia nyt, kun tiedämme sen syyn. Kuinka monta ihmistä kuolee vielä hyttysen puremaan? Muuttuuko historia edelleen malarian takia? Tämä yksi lainaus kertoo kaiken:

Malariaan kuolee enemmän ihmisiä kuin mihinkään tiettyyn syöpään.” – Bill Gates