Kun entisestä Vermontin kuvernööristä Howard Deanista tuli Demokraattisen kansalliskomitean (DNC) puheenjohtaja alkuvuodesta 2005, yksi hänen tärkeimmistä toimistaan oli toteuttaa ”50 osavaltion strategia”, jolla pyrittiin rakentamaan puolueen perusrakenteita ja rekrytoimaan ehdokkaita jokaisessa osavaltiossa kaikilla tasoilla ja jokaisessa osavaltiossa, jopa republikaanien vankoissa linnakkeissa.
”Vahvistimme puolueita niin, että paikallaan olevat kuvernöörit löytäisivät kunnon ehdokkaat” – Dean sanoi. ”Se on paljon helpompaa Topekasta käsin kuin Washingtonista käsin.”
Puolueiden osavaltiopuheenjohtajat pitivät ideasta, mutta valtakunnallisten strategien keskuudessa lähestymistapa oli kiistanalainen. Dean törmäsi silloiseen edustaja Rahm Emanueliin, demokraattien kongressikampanjakomitean puheenjohtajaan, joka uskoi perinteisempään strategiaan, jossa rajalliset kampanjaresurssit keskitetään vaihtelupiireihin. Paul Begala sanoi CNN-kanavalla, että Deanin kikkailu merkitsi sitä, että hän ”palkkasi joukon työntekijöitä kiertelemään Utahissa ja Mississippissä ja kaivelemaan nenäänsä”. (Begala pyysi myöhemmin anteeksi.)
Dean on jo kauan sitten jättänyt DNC:n – hän toimi neljä vuotta ja lähti vuoden 2009 alussa – ja 50 osavaltion strategia on häipynyt muistista. Mutta nykypäivän näkökulmasta katsottuna hanke tarjoaa näppärän esimerkin siitä, miten vaatimattomat investoinnit puolueen infrastruktuuriin voivat tuottaa konkreettisia osinkoja — ja miten nämä osingot voivat kadota, kun investoinnit ehtyvät.
Tahdotko lisää politiikkauutisia? Klikkaa tästä.
Ennen kuin selvitämme luvut, on syytä huomata, että alla olevia kuvioita ei voi yhdistää yksinomaan Deanin 50 osavaltion hankkeeseen. Loppujen lopuksi demokraatit kokivat kaksi vahvinta vaalikauttaan tuona aikana. He hyötyivät vahvasta kongressin myötätuulesta vuonna 2006 ja voitokkaasta presidenttiehdokkuudesta vuonna 2008. Samaan aikaan luvut alkoivat kääntyä negatiivisiksi vuoden 2010 välivaalien aikana, jolloin republikaanit kaatuivat.
Kuviot ovat kuitenkin viitteellisiä. Tarkastelemissamme 20 osavaltiossa, jotka ovat äänestäneet viimeaikaisissa presidentinvaalikilpailuissa vankasti republikaanien ääniä, demokraattiset ehdokkaat saavuttivat vaatimatonta menestystä vaikeista poliittisista olosuhteista huolimatta. Hankkeen päättymisen jälkeen demokraattien menestysluvut romahtivat.
Tarkastelemamme 20 osavaltiota ovat Alabama, Alaska, Arkansas, Georgia, Idaho, Kansas, Kentucky, Louisiana, Mississippi, Montana, Nebraska, Pohjois-Dakota, Oklahoma, Etelä-Carolina, Oklahoma, Etelä-Dakota, Etelä-Carolina, Etelä-Dakota, Tennessee, Teksas, Utah, Länsi-Virginia ja Wyoming. Jätimme pois kaikki osavaltiot, jotka ovat äänestäneet demokraatteja viimeaikaisissa presidentinvaalikilpailuissa tai joita pidettiin potentiaalisesti kilpailukykyisinä demokraateille, vaikka osavaltio olisi lopulta asettunut GOP:n puolelle (kuten Arizona ja Missouri).
Tässä on esitetty, miten demokraatit pärjäsivät punaisimmista punaisista osavaltioista punaisimmissa osavaltioissa tammikuun 2005 ja tammikuun 2009 välisenä aikana, eli ajanjaksona, jolloin 50 osavaltiota -hanke oli toiminnassa:
- Osavaltioiden edustajainhuoneen paikat: Nettovoitto 39 paikkaa, 2 prosentin lisäys kaikista paikoista analysoiduissa osavaltioissa
- Senaatin osavaltiopaikat: Kahden paikan nettotappio
- Hallituspaikat: Nettotappio yhden
- Attorney generals: Nettovoitto yksi (vain vaaleilla valitut paikat)
- Yhdysvaltain edustajainhuoneen paikat: Kolmen paikan nettovoitto
- Yhdysvaltojen senaatin paikat: Yhden paikan nettovoitto
- Presidenttiehdokkuus: 20 osavaltiosta 15:ssä demokraattiehdokas kasvatti ääniosuuttaan vuosien 2004 ja 2008 välillä. Kolmessa muussa osavaltiossa ääniosuus pysyi ennallaan. Se laski vain kahdessa osavaltiossa.
”Missä teimme todella suuren eron, oli Nebraskan kaltaisissa osavaltioissa, joissa Obama voitti valitsijamiesten äänen vuonna 2008”, Dean sanoi. ”Hänellä oli todellinen puolue, jonka kanssa työskennellä.”
Kaiken kaikkiaan demokraatit joko paransivat tulostaan punaisimmissa osavaltioissa vuosien 2005 ja 2009 välillä tai pahimmillaan kärsivät vain pieniä takaiskuja, mikä, kun otetaan huomioon esteet, joita puolue kohtasi näissä vankasti republikaanisissa osavaltioissa, oli melkeinpä voitto sinänsä.
Vertaillaan nyt tätä ennätystä tammikuun 2009 ja tammikuun 2013 välisenä aikana saavutettuun ennätykseen.
- Osavaltioiden edustajainhuoneen paikat: Nettotappio 249 paikkaa, mikä tarkoittaa 13 prosentin vähennystä kyseisten osavaltioiden nykyisistä paikoista
- Senaatin osavaltiopaikat: Nettotappio 84 paikkaa, vähennys 12 prosenttia
- Kuvernöörien paikat: Vähennys puoleen, kahdeksasta kuvernööristä neljään
- Syyttäjän virat: Pudotus kahdella kolmanneksella vaaleilla valittujen oikeusministerien määrässä, yhdeksästä kolmeen
- Yhdysvaltain edustajainhuoneen paikat: Pudotus 40 prosenttia, 44 paikasta 26:een
- Yhdysvaltojen senaatin paikat: Pudotus 11 paikasta 8:aan. (Voi pudota entisestään vuoteen 2014 mennessä: Näistä kahdeksasta jäljellä olevasta paikasta kolme senaattoria on jäämässä eläkkeelle ja kolmella muulla on edessään kovat uudelleenvalintakilpailut.)
- Presidenttiehdokkuus: Vain kahdessa 20 osavaltiosta (Alaskassa ja Mississippissä) Obaman kannatus oli vuonna 2012 suurempi kuin vuonna 2008. Suurimmassa osassa 20:stä vankasti punaisesta osavaltiosta Obaman äänimäärä vuonna 2012 laski suunnilleen John Kerryn vuoden 2004 tasolle.
Kokonaisuudessaan nämä vuoden 2009 jälkeiset laskut ovat suoraan sanottuna melko katastrofaalisia. Näissä 20 vankasti punaisessa osavaltiossa demokraatit hallitsivat 13:aa lakiasäätävää kamaria vuonna 2005, ja määrä putosi vain kolmeen vuonna 2013. Näiden osavaltioiden 40 edustajainhuoneesta vain kahdessa demokraattipaikat lisääntyivät vuosien 2005 ja 2013 välisenä aikana; muissa 38 osavaltiossa demokraatit menettivät asemiaan.
Ja koska osavaltioiden lainsäädäntöpaikat ja alemmat osavaltiotason virat muodostavat ”penkin” tuleville ehdokkaille kuvernööriksi ja kongressiin, tämä kehitys voi aiheuttaa puolueen itsestään jatkuvan kuolemankierteen näissä osavaltioissa.
Yksi tiedoissa näkyvä jako on yhtäältä Suurten tasankojen ja lännen ja toisaalta etelän välillä. Sikäli kuin 50 osavaltion strategia toimi, se toimi Yhdysvaltojen läntisen puoliskon pienissä ja keskisuurissa osavaltioissa. Sitä vastoin pyrkimys ei juurikaan, jos ollenkaan, pysäyttänyt etelän pitkäaikaista siirtymistä kohti GOP:tä. Ehkä tämä johtuu siitä, että Suurten tasankojen ja länsimaiden libertaristiset suuntaukset sopivat paremmin yhteen demokraattien yhteiskunnallisten kantojen kanssa kuin etelässä vaikutusvaltainen kristillinen konservatismi.
Ymmärtääksemme alueellisia eroja tarkastellaan presidentinvaalien ääniosuutta. Jotkut demokraattien suurimmista voitoista vuosien 2004 ja 2008 välillä tulivat Pohjois-Dakotassa (10 prosenttiyksikön lisäys), Nebraskassa (10), Utahissa (9), Montanassa (8), Etelä-Dakotassa (7) ja Idahossa (6). Monissa samoissa osavaltioissa demokraatit nousivat – vaatimattomasti, mutta kuitenkin – osavaltioiden lainsäädäntöpaikoissa.
Joskus demokraattien menestys vuonna 2009 verrattuna vuoteen 2005 voi johtua Obaman esivaaliponnisteluista vuonna 2008; yksi tärkeimmistä syistä, miksi hän onnistui voittamaan Hillary Clintonin, oli se, että silloinen Illinoisin senaattori kosiskeli ahkerasti sympaattisia äänestäjiä pienen väkiluvun länsi- ja tasankiosavaltioissa. Silti näiden osavaltioiden tarkkailijat sanoivat, että 50 osavaltion hanke ei haitannut.
Sen sijaan useimmissa eteläisissä osavaltioissa ei näkynyt nousua ja sitten laskua; etelässä demokraatit yksinkertaisesti kiihdyttivät alamäkeä. Vuosien 2005 ja 2013 välillä demokraatit menettivät yli 20 osavaltioiden edustajainhuoneen paikkaa Alabamassa, Arkansasissa, Georgiassa, Louisianassa ja Tennesseessä, kukin suurempi lasku kuin yksikään läntisessä tai tasangon osavaltiossa rekisteröity. Etelän osavaltiot ovat myös menettäneet eniten senaattipaikkoja: Alabamassa, Arkansasissa ja Louisianassa demokraattien paikat vähenivät kaksinumeroisesti.
”Muissa osavaltioissa saattoi olla 50 osavaltiota -strategia, mutta täällä se ei toiminut”, sanoo Pearson Cross, Lafayetten Louisianan yliopistossa työskentelevä politiikan tutkija. ”Siirtyminen kohti syvää punaista on ollut vääjäämätöntä.”
Tennesseessä ”republikaanit ovat nousussa kaikin puolin”, oli samaa mieltä Tennesseen yliopiston politiikan tutkija Anthony Nownes. ”Kestää useita vuosia, ellei jopa vuosikymmenen, ennen kuin demokraatit ovat todella kilpailukykyisiä.”
Jossain vaiheessa republikaanit ”saavuttavat kyllästymispisteen tai pisteen, jossa tuotto vähenee”, sanoi eräs poliittinen tarkkailija Oklahomassa. ”Jollain tavalla näyttäisi siltä, että demokraatit eivät voi menettää enää paljon maata – he saavuttavat pohjan ja voivat vain nousta.” Sillä välin, lisäsi tarkkailija, ”ylivoimainen enemmistö johtaa ryhmittymiin. Demokraattien pitäisi pystyä hyödyntämään sitä tulevaisuudessa.”
Sen lisäksi, että yhteinen 50 osavaltiota -hanke voisi jälleen kerran kasvattaa puolueen kannatusta lännessä ja Suurilla tasangoilla, demokraateilla on yksi valopilkku: Texas, osavaltio, joka on lähes väistämättömällä demografisella tiellä kohti vähemmistöenemmistöasemaa.
Texas oli ainoa tarkastelemistamme 20 osavaltiosta, jossa demokraattien määrä Yhdysvaltain edustajainhuoneen valtuuskunnassa kasvoi vuosien 2005 ja 2013 välillä. Texasissa lisäys oli vaatimaton – 11:stä 12:een osavaltiossa, jossa valtuuskunta kasvoi neljällä osavaltiolla vuonna 2010 tapahtuneen uudelleenjaon vuoksi – mutta kun otetaan huomioon tuleva väestökehitys, demokraateilla on ainakin jonkinlaista syytä optimismiin keskipitkällä aikavälillä.
Tässä vaiheessa jopa Dean on vetäytynyt jonkin verran täysimittaisesta 50 osavaltion strategiasta. Ryhmä, jonka perustamisessa hän oli hiljattain mukana ja jonka tavoitteena on kääntää republikaanien hallussa olevat osavaltioiden lainsäätäjät, keskittyy pikemminkin vaihtuviin osavaltioihin kuin punaisiin osavaltioihin.
Dean sanoi kuitenkin edelleen uskovansa, että jokainen osavaltio, olipa se kuinka epäystävällinen tahansa hänen puolueelleen, ansaitsee institutionaalisen, rahoituksellisen, teknologisen ja henkilöstötuen, joka voi olla ”suhteellisen edullista”.
”Olisi hirvittävän suuri virhe, jos jättäisimme yhdenkin osavaltion vaille peruskoulutusta, tietotekniikka-alan koulutusta ja henkilöstöpalveluja”, Dean sanoi. ”En kannata sitä, että Alaskaan laitetaan ziljoonia dollareita, mutta kannatan sitä, että meillä on pätevä, hyvin johdettu demokraattinen puolue, koska koskaan ei voi tietää, mihin salama iskee.”