Elän Alankomaissa, jossa on yli 17 miljoonaa asukasta ja joka on tiheään asuttu maa, jossa olemme onnistuneet tarjoamaan jokaiselle maapalalle käyttöä. Maa on erittäin arvokasta; maatalousmaan vuokrahinnat ovat ylivoimaisesti korkeimmat Euroopassa, ja sen vuoksi jokaisesta maapalasta on saatava tuloja. Voitteko kuvitella, kuinka vaikeaa hollantilaisen on ymmärtää ajatusta hylätystä maatalousmaasta? Kyse on maasta, joka on ollut poissa tuotannosta pidemmän aikaa. Tähän on voinut olla useita syitä. Sen lisäksi, että maa on täysin huonontunut tai pilaantunut, mikä johtaa tuotannon menetykseen, muita syitä voivat olla maataloustuotteiden epäsuotuisat markkinat, maan hoitoon tarvittavan teknologian puuttuminen tai viljelijän ikä ja seuraajien puute.
18. marraskuuta 2020 osallistuin hienoon työpajaan: ”Land availability for biomass, energy, and other non-food services in the EU”. Euroopan komission energian pääosaston toimeksiannosta ja Wageningenin yliopiston & tutkimuksen ja kumppaneiden toteuttamana tehtiin tutkimus, jossa analysoitiin maan todellista saatavuutta EU:ssa. Vaikka vuosien 1975 ja 2016 välinen suuntaus osoitti selvästi, että käytetyn maatalousmaan pinta-ala väheni, käyttämättömän maatalousmaan pinta-ala pysyi vakaana vuosina 2005-2016, ja sen keskimääräinen pinta-ala oli vähintään 1 737 200 km2 . Tämä vastaa noin 41 kertaa Alankomaiden kokoista aluetta! Kehottaisin kaikkia kiinnostuneita lukemaan raportin tarkemmin; johtopäätös sai kyllä ajatukseni liikkeelle!
Onko viljelykäytöstä luopuminen ongelma?
Toteaminen, että viljelykäytöstä luopuminen on ongelma, riippuu siitä, mistä näkökulmasta sitä tarkastellaan. Ympäristön näkökulmasta: Täysin käyttämättömän maatalousmaan kasvillisuus voi muuttua luonnollisen sukkession kautta korkeiksi ruohokasveiksi, pensaiksi ja lopulta metsäekosysteemiksi riittävän pitkän ajan kuluttua. Tämä riippuu tietenkin ilmasto- ja maaperäolosuhteista. Runsailla ja kosteilla mailla lopputulos on todennäköisesti metsäekosysteemi. Sen sijaan Kaakkois-Euroopan köyhillä ja kuivilla mailla se voi muuttua ”arojen kaltaiseksi” niittykasvillisuudeksi, joka voi selviytyä useita vuosia ilman aktiivista hoitoa, kuten niittoa tai laiduntamista, ja joka on kuivuuskausien aikana herkkä, mutta jota tuuli ja vesi voivat heikentää vakavasti. Yhdistämällä nämä oivallukset IPCCC:n vuoden 2019 päätelmiin totean, että maasta luopuminen köyhillä kuivilla mailla voi edistää maan huonontumista ja aavikoitumista, ja nämä maat menettävät potentiaalinsa edistää ilmaston hillitsemistä ja elintarviketurvaa.
Rikkaan ja kostean maaperän luopuminen alkaa ilmaston hillitsemisen edistämisestä ja mahdollisesti biologisen monimuotoisuuden palauttamisesta. Tutkijat eivät kuitenkaan toistaiseksi ole yksimielisiä siitä, onko maasta luopuminen uhka biologiselle monimuotoisuudelle vai mahdollisuus elinympäristöjen elvyttämiseen. Biodiversiteettikysymyksen yksityiskohtainen käsittely vaatii kokonaisen blogin itselleen. Voisimme kuitenkin kysyä itseltämme, myös näillä rikkailla alueilla, missä määrin tämä vastentahtoinen/suunnittelematon maankäytöstä luopuminen ja sitä seuraava sukkessio johtavat niiden toimintojen optimaaliseen hyödyntämiseen, joita nämä hylätyt maaperät voisivat tarjota?
Kuvittele potentiaalia, mutta ole tietoinen vaikutuksista
Valtiaslähtöisenä hollantilaistaustaisena minun on vaikea nähdä tällaista käyttämätöntä potentiaalia, kun taas maaperämme hyödyntämisessä meillä on niin valtava tehtävä hoidettavana. Vastataksemme ilmastonmuutokseen ja tarpeeseen tuottaa kestävämmin, meillä on kunnianhimoinen tavoite siirtyä kohti kiertotaloutta ja biopohjaista taloutta. Tämä siirtymä johtaa biomassan kysynnän kasvuun fossiilisten resurssien korvaamiseksi uusiutuvilla resursseilla, kuten biopohjaisten tuotteiden ja energian muuntamisessa.
Riski tässä on se, että biomassan tuotanto biotaloutta varten kilpailee riittävän laadukkaan ruoan tuotannon kanssa (mikä sekin on haaste). Biomassakasvien käyttöönotto tällä hylätyllä maalla voi tarjota monenlaisia mahdollisuuksia – ajatellaan lisätuloja, uusien työpaikkojen luomista ja vihreiden energiavarojen saatavuutta. Valitettavasti biomassakasvien käyttöönotto ei sovellu joka paikkaan, ja näiden mahdollisuuksien varjopuolena on se, että maatalousmaan saattaminen takaisin tuotantokäyttöön on varsin teknisesti haastavaa, varsinkin kun maa on pahasti pilaantunut. Myöskään taloudellinen tuotto ei ole varmaa, sillä biopohjaisten tuotteiden kysyntä ei ole vielä vakiintunut koko EU:ssa.
Vaihtoehtoinen ratkaisu olisi siis monivuotisten viljelykasvien ja agrometsäjärjestelmien käyttöönotto. Tämä voisi olla erityisen hyödyllistä paljaalla huonontuneella maalla, sillä näillä alueilla minkä tahansa maanpeitettä luovan viljelykasvin istuttaminen auttaa vakauttamaan maaperää ja vähentämään maaperän eroosiota. Lisäksi agrometsäjärjestelmät keräävät maaperän hiiltä ja vähentävät ravinteiden huuhtoutumista, mikä parantaa maaperän yleistä terveyttä.
Tässä yhteydessä on tietenkin tärkeää huomauttaa, että monivuotisten biomassakasvien ja agrometsäjärjestelmien maaperän hiilivaikutus riippuu hyvin paljon hylättyjen maiden tilasta. Niittyjen, pitkään hylättyjen, tiheän pensas- ja/tai metsäkasvillisuuden peittämien maiden tai kosteikkojen raivaaminen ja muokkaaminen monivuotisten biomassakasvien viljelyä varten johtaa vakavaan hiilen vähenemiseen (sekä maaperän ylä- että alapuolella). Mahdolliset myönteiset vaikutukset biologiseen monimuotoisuuteen riippuvat maisemasta ja elinympäristöstä. Esimerkiksi siirtyminen kasvillisuudeltaan hylätyltä maalta viljelykiertoon perustuvalle peltomaalle vähentää nisäkkäiden ja lintujen suojapaikkoja ja lisääntymismahdollisuuksia sekä floristista monimuotoisuutta. Toisaalta huonontuneiden alueiden ennallistaminen luo suuria mahdollisuuksia biologisen monimuotoisuuden palauttamiselle.
Land on osa ratkaisua. Mutta maa ei voi tehdä kaikkea.
IPCC:n vuoden 2019 raportissa käytetään lausumaa ”Land is where we live. Maa on kasvavan inhimillisen paineen alla. Maa on osa ratkaisua. Mutta maa ei voi tehdä kaikkea”. Tässä blogissa pidin todella tärkeänä tuoda esiin, että on olemassa maa-alueita, jotka EIVÄT ole kasvavan paineen alla ja jotka voivat olla tärkeä osa ratkaisua. IPCC on kuitenkin oikeassa todetessaan, että maa ei voi tehdä kaikkea. Politiikalla voi olla tärkeä rooli maatalousmaasta luopumisen pysäyttämisessä ja aktiivisen tuotannon palauttamisessa. ENER/C2/2018-440-raportissa todetaan, että erityisesti yhteisellä maatalouspolitiikalla (YMP) yhdessä joidenkin kansallisten politiikkojen kanssa voisi olla suurin vaikutus. Toivon todella, että näin on myös uuden YMP:n kohdalla! Minusta oli vain mukavaa jakaa ajatus siitä, että meillä on suuri hyödyntämätön potentiaali, jopa 1 737 200 km2 (41 kertaa Alankomaiden pinta-ala), joka voisi auttaa meitä saavuttamaan yhteiskunnalliset tavoitteemme ilmaston, biologisen monimuotoisuuden ja elintarviketurvan osalta.
”Analyysi tosiasiallisesta maa-alan saatavuudesta EU:ssa; muutosten kehityssuunnat (hylätty maa-ala, heikosti hedelmällinen maa-ala, suolainen maa-ala jne.) ja energiakasvien hyödyntämisvaihtoehtoja”. Viite: ENER/C2/2018-440e.
Erityiskertomus ilmastonmuutoksesta, aavikoitumisesta, maan huonontumisesta, kestävästä maankäytöstä, elintarviketurvasta ja kasvihuonekaasuvirroista maaekosysteemeissä (SRCCL). IPCC (raportti). Haettu 9. elokuuta 2019.