Termiä hyttynen käytetään nykyään lähes kaikissa maailman maissa. Sen käyttö on niin yleistä, että jopa näiden organismien eri näkökohtiin erikoistuneilla lehdillä on sellaisia nimiä kuin Mosquito News ja Mosquito Systematics, ja puhutaan ”International Symposium on Mosquito Ecology”. Nimen yleisyys, joka on todennäköisesti välittömästi espanjalaista tai portugalilaista alkuperää, johtuu kuitenkin siitä, että englantilaiset ja amerikkalaiset kirjailijat ottivat sen käyttöön 1900-luvun alussa.
Christophers ja muut kirjoittajat esittävät, että termi mosquito on tullut espanjaan vuoden 1400 tienoilla, ja että se on luultavasti peräisin italian moschettosta, eräänlaisesta varsijousesta ammutusta pienestä nuolesta. Sen alkuperä lienee kuitenkin latinankielisessä sanassa musca (kärpänen).
Perussa, Kolumbiassa, Venezuelassa, Hondurasissa ja Chilessä yleisimmin käytetty termi on ”zancudo”; se on luultavasti suositumpi kuin hyttynen, ja se määrittelee monille paremmin tämän hyönteistyypin. Sen etymologia on Corominasin mukaan hyvin vanha, ja sen juuret ovat vanhassa persiankielessä ”zanga”, joka tarkoittaa jalkaa. Myöhemmin sitä käytettiin latinaksi nimellä zanca kuvaamaan tietyntyyppisiä jalkineita, ja myöhemmin siitä johdettiin monia termejä, jotka liittyivät veden päällä kävelemiseen tai pitkien askelten ottamiseen (stilts, strides). Välittömän alkuperän on täytynyt johtua siitä, että se on yhdistetty kahdella tavalla nimitykseen, jota käytetään tietyistä linnuista, seiväshyppääjistä, ja joka viittaa luonnollisesti pitkiin jalkoihin ja usein tapahtuvaan kosketukseen veden kanssa. Kuriositeettina mainittakoon, että Venezuelassa ”hedelmäkärpästä” Drosophila melanogasteria kutsutaan ”hyttyseksi”.
Hyttysten olemassaolon ovat ilmeisesti tunnustaneet kaikki maapallon asukkaat, ja jokaisessa kielessä on enemmän tai vähemmän täsmällinen termi hyttysten nimeämiseksi. Vanhimmat kirjalliset viittaukset, joista voimme selvästi tunnistaa näyttelijän, ovat luultavasti Aristoteleen kirjoituksia. Kuuluisa kreikkalainen filosofi ja luonnontieteilijä mainitsee ne sekä teoksessaan Historia animalium että De generatione animalibus. Molemmissa teoksissa hän viittaa niihin nimellä empis ja sisällyttää ne niiden olentojen joukkoon, joilla on maalla ja vedessä elävä elämänvaihe ja jotka ovat myös syntyneet spontaanisti mädäntyneistä nesteistä. Nämä ajatukset vallitsivat Euroopassa viime aikoihin asti.
Aristoteleen jälkeen on muitakin mielenkiintoisia kirjoituksia, kuten Plinius Secunduksen (23-79 jKr.) kirjoitukset, joissa hän hämmästelee näin pienen olennon elinten monimutkaisuutta ja toimivuutta. Ensimmäiset yksityiskohtaiset havainnot hyttysten biologiasta ja anatomiasta tehtiin kuitenkin vasta 1700- ja 1700-luvuilla, kuten useimpien hyönteisten kohdalla. Aldrovando (1602), Mouffet (1634), Hooke (1665) ja erityisesti Swammerdam (1669) olivat ensimmäisiä ”hyttystutkijoita”. Hooke, Royal Societyn sihteeri, kuvasi toukkaa ensimmäisen kerran kuuluisassa teoksessaan Micrographia, ja Swammerdam kuvasi huolellisesti sen monimutkaisen metamorfoosin jokaisen vaiheen.