”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa”. Ja muistakaa, että minä olen teidän kanssanne aina, maailman loppuun asti.”
– Suuri lähetyskäsky: Matt. 28: 19-20
”Tarvitsemme erilaista mielikuvaa seurakunnan elämästä ja palvelutyöstä – sellaista, jossa sanan rukouksellinen puhuminen on keskeistä, jossa kristittyjä koulutetaan ja varustetaan palvelemaan Jumalan sanaa muille… ja jossa ihmisiä koulutetaan ja opetetaan olemaan Kristuksen opetuslapsia, jotka vuorostaan pyrkivät tekemään muita opetuslapsiksi…” – Col Marshall & Tony Payne
Edellä mainitussa lähetyskäskyssä seurakunnalle annetusta mandaatista käy selvästi ilmi, että seurakunnalle asetettu ”visio”, sen kansalle asetettu ”tehtävä”, ”parhaiden käytänteiden mukaisen seurakuntakasvun” keskeinen raamatullinen, teologinen ja käytännöllinen ajuri saavutetaan yhteisellä ja strategisella pyrkimyksellä keskittää seurakunnan palvelustrategia rakentamaan seurakuntia, jotka koostuvat siitä, että ne ovat ”opetuslapsia, jotka tekevät opetuslapsia”.
Bill Hull kuvasi lähetyskäskyn tarkoitusta näin:
”Opetuslapseuden tekemisen tulisi asettua seurakunnan ytimeen, ja seurakunnan käsketty tuote on hedelmää kantava uskova, jota kutsutaan opetuslapseksi. Kristuksen seurakunnalleen antama käsky tehdä opetuslapsia tarjoaa raamatullisen mandaatin.”
Miten Don Carson:
”Matt. 28:ssa ensimmäisille opetuslapsille annettu kehotus mennä eteenpäin ja kasvattaa evankeliumia ’tekemällä opetuslapsia’ on paradigma kaikille seuraaville opetuslapsille.
Tämä opetuslapseksi tekemisen tehtävä ja prioriteetti tulee sitovaksi kaikille Jeesuksen opetuslapsille, jotta he nyt tekisivät muista sitä, mitä he itse ovat – Kristuksen opetuslapsia.”
Tässä huomaamme kaksi hyvin tärkeää asiaa:
1. Suuri lähetyskäsky ei ainoastaan kutsu Kristuksen seurakuntaa lähetysnäkemykseen, vaan se antaa myös paradigman paikallisseurakunnan palvelutyölle.
2. Suuri lähetyskäsky kutsuu jokaista uskovaa (miehiä, naisia, teini-ikäisiä & lapsia) olemaan paitsi Kristuksen opetuslapsi, mutta sitä tehdessään heidän on tarkoitus olla myös – opetuslapsien tekijöitä!
Toisin sanoen – tekemään niin kuin hän teki.
Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen uskovan (ja siten viime kädessä seurakunnan) toimintana on ottaa vastuu kasvaa Kristuksessa, tavoittaa kadotetut Kristuksen puolesta ja vaalia ja rohkaista ’opetuslapsen kasvua’ toisissa, jotta heistä tulisi Kristuksen kaltaisia. Tämä vastuu tarkoittaa sinua, ja se tarkoittaa minua. Se tarkoittaa sinun kirkkoasi ja se tarkoittaa minun kirkkoani.
Tämä vastuu on annettu sinulle, ja se on annettu myös minulle. Se tarkoittaa sinun seurakuntaasi ja se tarkoittaa minun seurakuntaani.
Kirjoitukset kutsuvat – opetuslapseus ja opetuslapseus on kaksitahoinen prosessi ja toiminta:
Ensiksi, kutsu opetuslapseuteen on sitä, että annamme itsemme Kristuksen herruuden alaisuudessa muuttua evankeliumin vaikutuksesta (tällä tarkoitamme sitä, että sitoudumme ehdoitta elämässämme, sydämessämme ja mielessämme siihen, että tulemme enemmän Kristuksen kaltaisiksi).
Toiseksi, kutsu tulla opetuslapseksi on ”aktiivista” ja ”tarkoituksellista” kadotettujen tavoittamista sekä toisten opetuslasten rohkaisemista ja kannustamista samaan evankeliumin mukaiseen muutokseen (5. Moos. 6:4-9, 10:12, Matt. 27:37-39, Room. 8:29-30, Ef. 4:1-16).
Geiger ja Nation, ’Transformational Discipleship’ -kirjan kirjoittajat, ilmaisevat asian hyödyllisesti näin:
”Tutkimuksessamme havaitsimme, että monet seurakuntien johtajat ’transformatiivisissa seurakunnissa’ kamppailivat kysymysten kanssa, jotka koskivat opetuslapseusohjelmia tai opetuslapseuden työkaluja. He eivät pitäneet opetuslapseutta yhtenä ”asiana”, jota he tarjoavat, oli se sitten ohjelma tai strategia. Pikemminkin opetuslasten tekeminen nähdään heidän olemassaolonsa yleisenä syynä. He näkivät opetuslapseuden tekemisen tärkeimpänä kutsumuksenaan, ja jokaista toimintaa käytettiin polkuna muutokseen.”
Kutsu opetuslapseuteen ja opetuslapseuden tekemiseen on uskoville viime kädessä kutsu alkaa kuolla itselleen ja alkaa elää Kristukselle ja hänen seurakunnalleen.”
Kuten näemme, Matteuksen evankeliumin 28. luvussa olevasta ensimmäisille opetuslapsille annetusta kehotuksesta, jonka mukaan heidän oli mentävä eteenpäin ja kasvatettava evankeliumin sanomaa ”tekemällä opetuslapsia”, on luotu esikuvaksi kaikille seuraaville opetuslapsille. Tämä opetuslapseksi tekemisen tehtävä ja prioriteetti tulee sitovaksi kaikille Jeesuksen opetuslapsille, jotta he sitoutuisivat ’tekemään toisista sellaisia, mitä he itse ovat’ – kasvavia, kypsyviä ja muuttuneita Kristuksen opetuslapsia.
Tätähän meille merkitsee olla opetuslapsi ja tehdä opetuslapsia. Toisin sanoen – olla opetuslapsia tekevä opetuslapsi.
Hyödylliseksi viitteeksi E.M. on kuvannut seurakunnan tehtävää ja toimintaa opetuslapsiksi tekemistä näin…
”Opetuslapseuden tekeminen on – tarkoituksellista, ihmissuhteisiin liittyvää, Kristus-suuntautunutta toimintaa, jota kukin uskova harjoittaa käyttääkseen jokaista tilaisuutta hyväkseen rohkaistakseen ja opettaakseen muita tuntemaan, kasvamaan ja seuraamaan uskollisesti Jeesusta.
Jumalanpalveluksen tekeminen on jokaisen uskovan tehtävä, jokaista tilaisuutta käyttäen.
Se on toimintaa, jossa tunnustetaan, että yksilöt ovat hengellisen kasvun ja ymmärryksen eri vaiheissa, ja reagoidaan siihen asianmukaisesti ja kannustetaan heitä eteenpäin seuraavaan askeleeseen.
Siten opetuslapseuttaminen on jatkuvan monistamisen ja moninkertaistamisen palvelutyötä.”
Tärkeää on huomata, että opetuslapseuttaminen ei ole pelkkää evankeliointia eikä pelkkää opetuslapseuttamista, vaan usein sekoitamme nämä kaksi toisiinsa tai erotamme ne toisistaan hyödyttömällä tavalla. Ymmärtäessämme opetuslapseuttamista on tärkeää tunnustaa, että evankelioimisen ja kristityn kasvun ja kasvatuksen hengellinen prosessi ja toiminta seisovat yhdessä ja jatkavat toisiaan hengellisellä jatkumolla. Näin ’
Siten ’opetuslapseuttaminen’, oikein ymmärrettynä, on yksi yhtenäinen prosessi ja toiminta. Siihen kuuluu jokaisen hengellinen auttaminen riippumatta siitä, ovatko he vasta tulleet ’tutkimaan’, ’kyseenalaistamaan’ tai ’tuntemaan’ Kristusta, myös ’kasvamaan’, ’muuttumaan’ ja ’uskollisesti seuraamaan’ häntä.
Siten missä tahansa hengellisesti terveessä kristillisessä yhteisössä kukin pyrkii aktiivisesti kasvamaan Kristuksessa ja samalla osallistuu aktiivisesti ympärillään olevien muiden veljiensä ja sisartensa ’opetuslapseuttamiseen’. muut.
Niin myös heidän toiset veljensä ja sisarensa osallistuvat vastavuoroisesti – ’vastavuoroiseen opetuslapseuttamiseen’ heitä kohtaan. Aika radikaali ajatus!
Näemme tämän keskinäisen opetuslapseuttamisen kuvattuna kauniisti Paavalin roomalaisille osoittamissa sanoissa – ”että me vastavuoroisesti rohkaistuisimme toistemme uskosta, sekä teidän että minun” (1:11-12). Huomaa tässä, että apostoli Paavali ottaa itsensä mukaan keskinäiseen ’opetuslapseuttamiseen’.
Jos tämä on oikein, silloin seurakunnan perustavoitteena ja toimintana on oltava – opettaa ja kouluttaa jokaista uskovaa tulemaan tällaiseksi ’opetuslapseutta tekeväksi opetuslapseksi’.
Raamatullisesti ja teologisesti, jos haluamme tulla tehokkaiksi ’seurakunnan kasvattamisessa’, ’todellisen evankeliumin mukaisen kasvun’ strategisessa saavuttamisessa (sekä lukumääräisesti että hengellisesti), silloin meidän on pantava täytäntöön pyhien kirjoitusten kehotus rakentaa seurakuntia, joissa ’opetuslapseutta tekevien opetuslasten’ tekeminen on keskeinen – ’visiomme’ ja joissa jokaisen uskovan haastamisesta tuohon tehtävään tulee itsestään selvä – ’kehotuksemme toimintaan’.
Tänään seurakunnissa saatetaan tarvita tuollaisen vision saavuttamiseksi kulttuurin muutosta, paluuta päivittäisen ja vastavuoroisen opetuslapseuden ja opetuslapsen tekemisen harjoittamiseen jokaisen uskovan toimesta ja jokaisen tilaisuuden kautta. Monien kohdalla tällainen kulttuurin muutos edellyttää prioriteettijärjestyksemme uudelleen suuntaamista, uudenlaista keskittymistä elämäämme ja suurempaa evankeliumin mukaista tarkoituksellisuutta palvelutyössämme.
Jos tavoitteena on ”tehdä opetuslapsia” ja, mikä tärkeämpää, tehdä opetuslapsia, jotka tekevät opetuslapsia (opetuslapsia tekeviä opetuslapsia), kysymys kuuluu – mitä prosesseja, toimintoja tai palvelutyötä on otettava käyttöön, jotta tämä tavoite voidaan saavuttaa mahdollisimman tehokkaasti?
Tämän verkkosivuston ja sen koko sisällön tavoitteena on tarjota joitakin vastauksia tähän kysymykseen, ja sen tueksi on tarjolla videoita ja tutkittuja ”työpapereita”, resursseja täydentämään sekä muuta materiaalia, joka voisi antaa kirkolle paremmat valmiudet tämän tavoitteen saavuttamiseen.
JUMALAISTEN JUMALAISTEN JUMALAISTEN TEHTÄVIEN LAAJUUS:
Kristityn elämän ja palvelutehtävän kaikki osa-alueet ovat Jumalan antamia tilaisuuksia ”opetuslapseiksi tekemiseen”. Jokainen kontakti uskovan tai ei-uskovan kanssa on tilaisuus edistää heidän ymmärrystään, kasvuaan ja rohkaisuaan Jumalan tuntemisessa tai uskollisessa seuraamisessa.
Huomaa: termi ’opetuslapseuttaminen’ kattaa kaikki palvelutoiminnan osa-alueet, uskottomien sitouttamisesta, kääntymyksestä aina siihen, että tarkoituksellisesti hyödynnämme kaikki meille annetut tilaisuudet (yksilöllisesti & yhteisöllisesti) rohkaistaksemme täysipainoisesti kasvavaan kypsyydelle Kristuksessa.
LISÄTIETOA NIMIKKEISTÄ:
- Käytämme usein termejä opetuslapseus, opetuslapseuttaminen ja opetuslapseuttaminen vaihdellen
- Siten sekoitamme opetuslapseuttamiseen, opetuslapseuttamiseen ja opetuslapseuttamiseen liittyvät erilaiset toiminnot keskenään
Yleinen väärinkäyttö:
- Jumalanpalvelus = evankelioiminen/lähetys
- Jumalanpalvelus = opetuslapseuttaminen (uusien uskovien seuranta)
- Jumalanpalvelus = opetuslapseuttaminen (uskovan 1-1 kasvu…tosin edelleen usein sekoitetaan uusien uskovien seurantaan)
Jumalanpalvelus on ymmärrettävä kaiken kattavana toimintana:
Matt 28 käskee meitä:
Jumalanpalvelus ei siis ole pelkkää evankeliointia, ei pelkkää uusien uskovien alkuvaiheen opetuslapseuttamista, ei pelkkää uusien uskovien alkuvaiheen opetuslapseuttamista 1-1. Opetuslapsen tekeminen sisältää: ’kaiken kattavaa’ toimintaa, joka ulottuu läpi jokaisen evankeliumin liikkeen – ensimmäisistä askeleista, jotka liittyvät henkilön sitouttamiseen evankelioimiseen, kääntymykseen ja ensimmäiseen opetuslapseuttamiseen, ja mukaan lukien ja kattaen kasvavat uskovat siten, että heistä tulee tarkoituksellisesti – toisten ’opetuslapsien tekijöitä’.
Tavoitteemme opetuslapseuden tekijänä on siis: että jokaisesta uskovasta tulee aktiivinen – ’opetuslapseutta tekevä opetuslapsi’
JUMALAISEN MÄÄRITELMÄ:
Kreikan kielen sana- mathētḗs kääntyy englanniksi sanoilla – ’disciple’ eli ’oppilas’ tai ’oppija’ tai ’oppilas’. Sanaan disciple itsessään liittyy tyypillisesti kaksi näkökohtaa: oppilaan suhde opettajaan ja käsitys jonkun takana seuraamisesta. Ennen kaikkea opetuslapseutemme on Jeesukseen Kristukseen, suhde häneen ja hänen seuraamisensa (Matt 16:24-25).
John Stottin sanoin: ”Yksinkertaisimmillaan Kristuksen kutsu oli: ”Seuraa minua”.” Hän pyysi miehiltä ja naisilta heidän henkilökohtaista uskollisuuttaan. Hän kutsui heitä oppimaan häneltä, tottelemaan hänen sanojaan ja samaistumaan hänen asiaansa”. Tässä opetuslapseusprosessissa meidät ’muutetaan’ niin, että meidät lopulta ’muokataan’ hänen kaltaisekseen (Room. 8:29, 2. Kor. 3:18).
Verbimuoto – ’opetuslapsena’, kuvaa prosessia, jonka avulla rohkaisemme toista ihmistä tulemaan tällaiseksi Jeesuksen seuraajaksi; se tarkoittaa menetelmiä, joita voimme käyttää auttaaksemme kyseistä ihmistä kasvamaan Kristuksen ’oppijana’, kasvamaan kohti täyttä kypsyyttä Kristuksessa, niin että hän voi vuorostaan olla myös jonkun toisen opetuslapsi (i. esim.ts. että heistäkin voi tulla ’opetuslapsia tekeviä’).
Käyttämällä sanaa ’opetuslapseuttaminen’ Al Stewart kuvaa tätä toimintaa parhaiten seuraavasti – ”Enemmän kuin pelkkä uskottomien evankelioiminen, opetuslapseuttaminen määritellään seuraavasti: Rukoilevasti ja uskollisesti rakentaen ihmisiä, kunnes he ovat kypsiä Herran Jeesuksen seuraajia (Kol. 1:28). Kurittaminen on sitä, että ihmisiä viedään eteenpäin heidän Jumalan tuntemuksessaan, heidän sitoutumisessaan Kristukseen ja heidän sitoutumisessaan toisten palvelemiseen”. Tässä suhteessa todellinen opetuslapseus ja opetuslapseuttaminen on oikeutetusti ymmärrettävä prosessina, ei ohjelmana.