Metal Wani on aloittanut uuden ominaisuuden nimeltä ”Parhaasta huonoimpaan”, jossa tarkastelemme suurten metallibändien katalogia ja annamme ajatuksiamme parhaasta huonoimpaan. Tätä erää varten katsoin yhden suosikkimetallibändini, Testamentin, katalogia. Tämä Bay Arean thrash-yhtye on kestänyt aikaa ja luo edelleen erinomaista metallimusiikkia fanien iloksi ympäri maailmaa. Heidän uuden albuminsa ”Brotherhood of the Snake” on määrä julkaista 28. lokakuuta 2016, joten on täydellinen aika pohtia heidän mestarillista metallikokoelmaansa.
”The New Order” (1988)
Vaikka pidänkin ehdottomasti ”The Legacysta”, tämä albumi edustaa minulle Testamentia parhaimmillaan. Se mitä he tekivät niin hyvin tällä albumilla, ja tekevät edelleen, on melodisten ja taiteellisesti rikkaiden kitarasoolojen yhdistäminen teknisesti tuhoisiin riffeihin luunmurskaaviksi hymneiksi. Testament on aina tuntunut aliarvostetulta vaikutukseltaan thrash-musiikkiin. Toki Metallica, Slayer ja Megadave olivat pioneereja, mutta Testamentin ja Forbiddenin kaltaiset bändit muuttivat thrashin klassisiksi sävellyksiksi räiskyvää riffihulluutta. Keskeisiä kappaleita tästä helmestä ovat ”Into The Pit” ja ”Trail By Fire” häikäisevine sooloineen. Erityismaininnan ansaitsee erinomainen cover Aerosmithin ”Nobody’s Fault” -kappaleesta, joka antaa Testamentin leiman loistavalle klassisen rockin jammailulle.
’The Legacy’ (1987)
Tämä albumi esitteli thrash-maailman uudelle tasolle raskaudessa. Samaan aikaan kun monet surkimukset kuolasivat Guns N Rosesin ’Appetite for Destruction’ -levyn myötä haararockin paluuta, kuuntelin Alex Skolnickin ottavan vaikutteita Randy Rhoadsilta luodakseen uuden luokan neoklassista shrediä. Kuten aiemmin mainitsin, tämän albumin ja ”The New Orderin” välillä oli vaikea valinta. Kuunnellessani uudelleen tätä juttua kirjoittaessani vaihdoin niin monta kertaa edestakaisin, että menetin laskennan. Joka tapauksessa tämä albumi on täynnä laadukkaita kappaleita, jotka todistavat, että Eric Peterson on yksi kaikkien aikojen parhaista riffimestareista. Keskeisiä kappaleita tällä levyllä ovat ”Curse of the Legions of Death”, joka lainaa hieman Slayerilta ja Metallicalta, mutta räjäyttää molemmat bändit taivaan tuuliin, sekä ”Burnt Offerings” kaikkine loistavine frygiläisine hulluuksineen.
’Dark Roots of Earth’ (2012)
Testamentin uusin albumi on jalokivi, jolla bändi palaa varhaisten töidensä riffipainotteisiin juuriin ja löytää keinon tehdä siitä raskaampaa. Jos jotain, niin ’Dark Roots…’:n biisinkirjoitus kuuluu Testamentin parhaimmistoon. Peterson ja Skolnick ovat yksi metallin parhaista kitaristiduoista, ja tämä albumi on siitä todiste. Lisäksi ei ole pahitteeksi, kun rummuissa soittaa Gene Hoglan. Mies on jumala kitin takana, siirtyen ylevästä ylevään neljän laskun sisällä. Tällä albumilla Chuck Billy hyödyntää myös äänensä koko dynamiikkaa: soraista gritistä kuoleman ulvomiseen Chuck hallitsee jokaista kappaletta ja on erityisen inspiroiva ”Native Bloodissa”. Muita avainkappaleita ovat ”True American Hate” ja ”Throne of Thorns”, joiden riffit ovat niin täynnä koukkuja, että ne voisivat nylkeä ihoa. Eikä puhuta edes Iron Maidenin ”Powerslave” -kappaleen upeasta coverista.
’Formation of Damnation’ (2008)
Tämä oli Testamentin yhdeksäs albumi, joka merkitsi Alex Skolnickin ja Greg Christianin paluuta. Kuten useimmat Testament-fanit, odotin tätä albumia äärimmäisen innokkaasti, sillä oli kulunut lähes kahdeksan vuotta siitä, kun he olivat julkaisseet yhtään alkuperäistä materiaalia. ’First Strike Still Deadly’ oli hieno, mutta se ei ollut uutta. Tämä albumi sisälsi uudistetun Testamentin, jossa bändi palasi takaisin melodisen thrashin sekoitukseen, joka teki bändistä suurenmoisen. Kaiken kukkuraksi Chuck Billy oli täysin toipunut syövästään ja oli valmis repimään uutta materiaalia, jossa hänen laulutaitonsa näkyi. Tämän albumin valikoituja kappaleita ovat muun muassa äänekäs ”Henchmen Ride” ja nimikkokappale Chuckin gutturaalisen vokaalihyökkäyksen kera.
’The Gathering’ (1999)
Olen ollut kahden vaiheilla tämän albumin ja ’Formation of Damnationin’ välillä, mitä tulee sijoittamiseen tällä listalla. Se oli kolikon heitto, koska molemmat albumit ovat yhtä nautinnollista kuunneltavaa, mutta niiden tyyli on selvästi erilainen. Tällä albumilla oli mukana legendaarinen Dave Lombardo rummuissa ja Steve DiGiorgio bassossa. Lombardon vaikutuksesta ei voi erehtyä sellaisissa kappaleissa kuin ”D.N.R.”, ”Legions of the Dead” ja ”Fall of Sipledome”, sillä hänen räiskyvä snarensa ja kuihtuva tuplapotkunsa antavat albumille valtavan annoksen voimaa. Eric Petersonin ja James Murphyn death metal -suuntaukset lisäävät myös aggressiivista metallia.
’Low’ (1994)
Olen rehellinen: en ollut varma, pitäisinkö Testament-albumista ilman kitarasankariani Alex Skolnickia. Kun kuitenkin kuulin, että death metal -litaani James Murphy oli lyöttäytynyt yhteen Eric Petersonin kanssa, olin valmis kuuntelemaan tämän albumin. Chuckin äänessä voi tuntea hieman death metal -vaikutteita, mutta musiikissa on kuitenkin enemmän Panteran tuntua groovaavine riffeineen ja breakdowneineen. Jamesin kitaransoitto on omaleimaista, ja siinä on paljon wah-wah-aksentteja ja liukkaita liksoja. Maukkaita kappaleita tällä levyllä ovat muun muassa ”Hail Mary”, ”Dog Faced Gods” ja ”Chasing Fear”.
’Souls of Black’ (1990)
Kaikki hiusmetallin aikakaudet ovat vihdoin tulossa tiensä päähän, joten oli hienoa huomata, että Testament pitäytyy siinä, mitä se osaa parhaiten. Tällä albumilla bändi soitti raskasta ja teknisesti rikasta musiikkia. Toki tällä levyllä on yksi balladi, mutta sekin kappale on hyvin tehty Greg Christianin hienon bassotyöskentelyn myötä. Ainoa todellinen ongelma tällä albumilla on se, että huomasin kuuntelevani joko ”The New Orderia” tai ”The Legacya” sen sijaan. Biisien kirjoittaminen on loistavaa, mutta olin toivonut, että he paiskisivat rajoja. Stand-out-kappaleita ovat ”Souls of Black” ja ”Love To Hate”.
’Practice What You Preach’ (1989)
Tässä albumissa ei ole oikeastaan mitään vikaa. Aivan kuten ’Souls of Black’, se sisältää hyväksi havaittua biisinkirjoitusta, runsaasti headbanging-riffejä ja Alex Skolnickin ilmiömäistä fraseerausta sooloissa. Yksi kuuntelu nimikappaleen soolosta, ja leukasi putoaa melodisesta sävellyksestä ja moitteettomista teknisistä taidoista. Silti, kun vertaan tätä albumia muihin listallani oleviin levyihin, siinä ei vain ole tarpeeksi ilmiömäisiä kappaleita nostamaan sitä korkeammalle. Testament sai kuitenkin paljon kohua ”The Balladista”, kun se julkaistiin. Se on hieno kappale, jossa on hieno akustinen intro, mutta en huomaa palaavani kuuntelemaan tätä albumia yhä uudelleen ja uudelleen. Shout-out-kappaleita tällä albumilla ovat muun muassa ”Practice What You Preach” ja ”Sins of Omission”.
’The Ritual’ (1992)
Testament teki ison muutoksen soundissaan tällä albumilla. Alexin upeat soolot olivat edelleen tallella, mutta biisien kirjoittaminen oli täysin erilaista. Kauniisti artikuloivien ja teknisten riffien sijaan bändi siirtyi perinteisempään hard rock/metalli-kaavaan. Biisit ovat hienoja, jos kuuntelisit Judas Priestiä, Thin Lizzyä tai Y&T:tä. ”Agonya” lukuun ottamatta kaikki kappaleet ovat rehellisesti sanottuna polkuhintaisia. Levyn melodiset kappaleet ovat hienoja, mutta se ei vain vastannut sitä, mitä odotin Testamentilta.
’Demonic’ (1997)
Kun kuulin ensimmäisen kerran, että Gene Hoglan ja Glen Alvelais olisivat mukana tällä levyllä, melkein latasin housuni. Hoglan oli juuri työskennellyt Strapping Young Ladin kanssa ’City’-levyllä, ja Glen Alvelais soitti kitaraa Forbiddenin ’Forbidden Evil’-levyllä. Soitto tällä levyllä on mestarillista, ja Chuckin laulu on rangaistavaa death metal -vaikutteella, mutta loppujen lopuksi. kappaleet ovat vain puutteellisia. Tekniset riffit ja tajunnanräjäyttävät soolot on korvattu muhkeilla grooveilla, jotka eivät vain toimi. Tarkoitan, että kappale ”John Doe” on kamala juoksevine etenemisineen ja vähemmän muistettavine sooloineen. Melkein luulee, että ”Ten Thousand Thrones” on tämän albumin ainoa pelastava voimavara, mutta sitten se vie ison roskan koko touhulta. Tällä levyllä ei ole yhtään avainleikkausta.
Tämä päättää näkemykseni Testamentin katalogista. Vaikka jokainen albumi ei olekaan helmi, on tämän bändin kokonaistuotanto erinomainen. Kun ajattelen metallin parhaimmistoa, ajattelen Testamentia. Kun muut thrashin ja metallin perustajat ovat hukanneet tiensä, Testament on kestänyt ajan testit ja kukoistanut. Heidän uusi musiikkinsa vetää vertoja parhaalle, mitä he ovat koskaan tehneet, ja he vain paranevat jatkuvasti. En malta odottaa, mitä heillä on meille luvassa lokakuussa ilmestyvän ”Brotherhood of the Snake” -albumin myötä.