Kapinointi

Kysymys:

Vaimoni ja minä emme tiedä mitä tehdä tyttäremme kapinoinnin suhteen. Hän kieltäytyy tekemästä mitään mitä pyydämme häntä tekemään. Hän on jäänyt kiinni juomisesta, tupakanpoltosta, myymälävarkaudesta ja mahdollisesti huumeiden käytöstä. Emme halua ajaa häntä pois, mutta meillä on vahva tunne näistä asioista. Olen sairaanhoitaja ja vaimoni on opettaja.

Kiitos,

John

Vastaus:

Rakas John,

Voin samaistua täysin sinuun tässä asiassa. Minulla on lapsi, joka harjoitti kaikkea kuvaamaasi käyttäytymistä. Jonkin aikaa minusta tuli hyvin egoistinen. Olin hyvin huolissani siitä, mitä ihmiset ajattelisivat Positive Discipline -kirjan kirjoittajan ”pojasta”. Lyhyen aikaa heitin kirjat ulos ikkunasta ja minusta tuli hyvin kontrolloiva ja rankaiseva (vastakohta kaikelle sille, mistä kirjoitan ja mistä luennoin). Asiat tietysti pahenivat.

Onneksi menin kollegani Lynn Lottin pitämään työpajaan. Tiesin, että hän voisi auttaa minua pääsemään ”takaisin raiteilleen”, joten pyysin häntä kirjoittamaan kirjan kanssani. Tiesin, että jos saisin asiat toimimaan omalla kohdallani, voisin jakaa nämä ajatukset muiden kanssa. Tuloksena syntyi kirja Positive Discipline for Teenagers. Voin ilokseni kertoa, että vaikka se ei ollut helppoa, tässä kirjassa käsittelemämme käsitteet olivat erittäin tehokkaita. Entinen kapinallinen poikani (tilanne paheni niin pahaksi, että hän meni huumehoito-ohjelmaan) valmistui konetekniikan diplomi-insinööriksi.

En tietenkään voi kertoa koko kirjaa tässä, mutta annan muutamia vinkkejä:

1. Kontrolli ja rangaistus eivät toimi teini-ikäisten kanssa. Vanhempina pelästymme kovasti, kun näemme teini-ikäisiin kohdistuvia vaaroja maailmassa. Pelkäämme, että kapinalliset lapsemme pilaavat elämänsä lopullisesti. Kun yritämme pysäyttää kapinoinnin kontrolloimalla ja rankaisemalla, vaikka tarkoituksemme olisikin hyvä, pahennamme vain tilannetta. Kontrolli kutsuu kapinaan joko avoimesti tai peitellysti.
2. Monien mielestä ainoa vaihtoehto kontrollille ja rankaisemiselle on sallivuus. Sallivuus ei ole terveellistä lapsille eikä aikuisille.
3. Esittele ystävällisyyttä ja jämäkkyyttä samaan aikaan. Ystävällisyys tarkoittaa ehdottoman rakkauden tunteen välittämistä lapsellesi. Jämäkkyys teini-ikäisten kanssa tarkoittaa usein sitä, että päätät, mitä SINÄ teet sen sijaan, että yrität saada NIITÄ tekemään. (Eräässä vaiheessa sanoin pojalleni: ”Jos joudut vankilaan, rakastan sinua ja tuon sinulle keksejä, mutta en aseta takuita.”)
4. Usko lapseesi ja hänen perimmäiseen hyvyyteensä ja perimmäiseen kykyynsä selvittää asiat. Opeta hänelle, että virheet ovat ihania tilaisuuksia oppia ja että koskaan ei ole liian myöhäistä oppia. Kerro hänelle rakkaudestasi ja huolistasi (luennoimatta) ja anna hänen tietää, että olet paikalla kuuntelemassa, jos hän joskus haluaa puhua. KUUNTELE sitten, jos hän tarttuu siihen.
5. Pitäkää perhekokouksia tai yhteisiä ongelmanratkaisukokouksia. Tunnistakaa tänä aikana ongelmat ja ideoikaa ratkaisuja, jotka toimivat kaikille yhteisymmärryksessä. Jos tyttäresi kieltäytyy yhteistyöstä yhteisessä ongelmanratkaisussa, se on merkki erittäin vaurioituneesta suhteesta. Joskus sinun on lopetettava ongelmien käsittely, kunnes voit rakentaa suhdetta välittämällä ehdotonta rakkautta. Kirjassamme ”Positive Discipline for Teenagers” suosittelen lämpimästi lukemaan luvun 8 ”The Magic of Time That Counts”. Lynn ja minä uskomme, että jos ihmiset lukisivat tuon luvun ja ”ymmärtäisivät sen”, loppuosa kirjasta olisi tarpeeton.
6. Opi päästämään irti luopumatta. Toivomme, että saisimme teini-ikäisten vanhemmat ymmärtämään, että tässä iässä kontrolli on liian myöhäistä. Mitä enemmän vanhemmat kontrolloivat, sitä enemmän teinit hiippailevat. Kun luopuu kontrollista ja välittää viestin ehdottomasta rakkaudesta, silloin voi vielä vaikuttaa.
7. Keskittykää lyhyen aikavälin kontrollin sijasta vanhemmuuden pitkän aikavälin tuloksiin. Kapinointi on teini-ikäisten tehtävä. Sitä kutsutaan yksilöitymiseksi. Yksilöityminen tarkoittaa sitä, että he yrittävät selvittää, keitä he ovat erillään vanhemmistaan. Miten he voivat selvittää sen, jos he eivät kyseenalaista vanhempien sääntöjä ja arvoja? Tunnemme monia teini-ikäisiä, jotka eivät kapinoineet kotona ollessaan, mutta ”juhlivat” hullun lailla päästyään yliopistoon. Toiset eivät koskaan kapinoi ja heistä tulee ”hyväksymisnarkkareita”. Hyväksymisnarkkarit ovat menettäneet itsetuntonsa ja viettävät elämänsä yrittäen todistaa arvonsa miellyttämällä muita.

En yritä vähätellä kapinointia. On olemassa tervettä kapinaa ja epätervettä kapinaa. Usein vanhemmat eivät voi sietää edes tervettä kapinallisuutta (kuten lasten vaatteita, murjottelevaa asennetta, kiinnostuksen puutetta viettää aikaa perheen kanssa, sotkuisia huoneita, tuntikausia puhelimessa jne.) ja työntävät lapsensa tuhoisampaan kapinallisuuteen vanhempien paheksunnan, kontrollin ja rangaistuksen vuoksi. Lapset palaavat yleensä takaisin suurimpaan osaan vanhempiensa arvoista, jos heitä on kohdeltu ystävällisesti, jämäkästi ja uskoa heidän perimmäiseen hyvyyteensä heidän kapinansa aikana.

Tiedän, miten vaikeaa aikaa tämä on sinulle. On vaikeaa katsoa, kun lapsemme tekevät asioita, joista tiedämme, että ne eivät ole heille hyväksi. Toivottavasti teit itsekin muutaman virheen teini-ikäisenä ja sinusta tuli ihan hyvä, eikö niin? Muista nuo ajat ja osoita ymmärrystä ja uskoa.

Toivon sinulle kaikkea hyvää,

Jane Nelsen