Katu on julkinen helppokulkuinen katu, yksi harvoista, joka on jaettu kaikenlaisten ihmisten kesken. Katu on yhtä vanha osa rakennettua ympäristöä kuin ihmisen asuminenkin, ja se ylläpitää monia sivilisaatiolle elintärkeitä toimintoja. Sen tehtävät ovat yhtä lukuisat ja moninaiset kuin sen alati vaihtuvat hahmot.
Kadut voidaan jakaa karkeasti pääkatuihin ja sivukatuihin. Pääkadut ovat yleensä leveitä ja suhteellisen vilkkaita. Kauppa ja julkinen vuorovaikutus ovat näkyvämpiä pääkaduilla, ja ajoneuvot saattavat käyttää niitä pidempien matkojen kulkemiseen. Sivukadut ovat hiljaisempia, usein asuinkäytössä ja -luonteisia, ja niitä saatetaan käyttää ajoneuvojen pysäköintiin.
KiertoliikenneMuokkaa
Kiertoliikenne eli laajemmin sanottuna liikenne on ehkä kadun näkyvin käyttötarkoitus ja varmasti yksi tärkeimmistä. Ihmisten ja tavaroiden esteetön liikkuminen kaupungissa on olennaisen tärkeää sen kaupankäynnin ja elinvoimaisuuden kannalta, ja kadut tarjoavat fyysisen tilan tälle toiminnalle.
Järjestyksen ja tehokkuuden vuoksi voidaan pyrkiä erottelemaan eri liikennetyypit toisistaan. Tämä tehdään tavallisesti siten, että autoilijoille kaiverretaan tie keskeltä ja jalankulkijoille varataan jalkakäytävät molemmin puolin; muut järjestelyt mahdollistavat raitiovaunujen, kärryjen ja jopa jätevesi- ja sadevesiviemäri-ojien käytön (yleistä Japanissa ja Intiassa). 1900-luvun puolivälissä, kun auto uhkasi hukuttaa kaupunkien kadut saasteisiin ja hirvittäviin onnettomuuksiin, monet kaupunkiteoreetikot alkoivat pitää tätä erottelua paitsi hyödyllisenä myös välttämättömänä liikkuvuuden säilyttämiseksi.
Le Corbusier esimerkiksi piti liikenteen yhä tiukempaa erottelua sosiaalisen järjestyksen välttämättömänä vahvistuksena – toivottavana ja viime kädessä väistämättömänä moderniteetin ilmentymänä. Tätä varten esitettiin ehdotuksia ”vertikaalisten katujen” rakentamiseksi, joissa ajoneuvot, jalankulkijat ja junat olisivat kukin omissa kerroksissaan. Tällaisen järjestelyn sanottiin mahdollistavan vielä tiheämmän kehityksen tulevaisuudessa.
Näitä suunnitelmia ei koskaan toteutettu kattavasti, mitä nykyiset kaupunkiteoreetikot pitävät elinvoimaisuuden ja monimuotoisuuden kannalta onnekkaana. Pikemminkin vertikaalista erottelua on sovellettu paloittain, kuten viemäreissä, kunnallistekniikan pylväissä, maan alle jäävissä moottoriteissä, korotetuissa rautateissä, yhteisissä kunnallistekniikan kanavissa, Tokion asemaa ja Ōtemachin metroasemaa ympäröivissä laajoissa maanalaisissa ostoskeskuksissa, Minneapolisin ja Calgaryn korotetuissa jalankulkijoille suunnatuissa skyway-verkostoissa, Atlantan ja Montrealin maanalaisissa kaupungeissa ja Chicagon monikerroksisissa kaduissa.
Kuljetus ymmärretään usein väärin kadun määrääväksi ominaisuudeksi tai jopa ainoaksi tarkoitukseksi. Näin ei ole ollut siitä lähtien, kun sana ”katu” alettiin rajoittaa kaupunkitilanteisiin, ja vielä autojen aikakaudellakin se on todistetusti väärin. Katu voidaan sulkea tilapäisesti kaikelta läpikulkevalta liikenteeltä, jotta tilaa voidaan käyttää muuhun tarkoitukseen, kuten katumessuille, kirpputoreille, lasten leikkimiseen, elokuvan kuvaamiseen tai rakennustöihin. Monet kadut on suljettu pollareilla tai Jersey-esteillä, jotta ajoneuvot pysyvät poissa. Näihin toimenpiteisiin ryhdytään usein kaupungin vilkkaimmilla alueilla, ”kohdealueilla”, kun toiminnan määrä ylittää yksityisten henkilöautojen kapasiteetin. Kaikille kaduille ominainen piirre on ihmisläheinen suunnittelu, joka antaa käyttäjilleen tilaa ja turvallisuutta tuntea olevansa mukana ympäristössään, riippumatta siitä, mitä läpikulkeva liikenne kulkee.
AjoneuvoliikenneMuokkaa
Moottoriajoneuvon kuljettaja saattaa tästä huolimatta (epätäydellisesti) pitää katua pelkkänä läpikulkuväylänä ajoneuvojen kulkua tai pysäköintiä varten. Kuljettajan kannalta katu voi olla yksisuuntainen tai kaksisuuntainen: yksisuuntaisilla kaduilla ajoneuvot voivat ajaa vain yhteen suuntaan, kun taas kaksisuuntaisilla kaduilla ajoneuvot voivat ajaa molempiin suuntiin. Yksisuuntaisilla kaduilla on yleensä kyltit, joissa lukee ”ONE WAY” ja nuoli, joka osoittaa sallitun kulkusuunnan. Useimmat kaksisuuntaiset kadut ovat riittävän leveitä vähintään kahdelle ajokaistalle.
Mikä kaista on millekin liikennesuunnalle, riippuu siitä, missä maassa katu sijaitsee. Leveämmillä kaksisuuntaisilla kaduilla on usein kadun keskelle merkitty keskiviiva, joka erottaa ne kaistat, joilla ajoneuvoliikenne kulkee yhteen suuntaan, muista kaistoista, joilla liikenne kulkee vastakkaiseen suuntaan. Toisinaan voi olla keskikaista, joka erottaa vastakkaisen liikenteen kaistat toisistaan. Jos pääkadulla on useampi kuin yksi samaan suuntaan kulkeva kaista, kaistat voidaan erottaa toisistaan ajoittaisilla kaistaviivoilla, jotka on merkitty kadun päällysteeseen. Sivukaduilla ei useinkaan ole keskiviivoja tai kaistaviivoja.
Ajoneuvojen pysäköinti Muokkaa
Monilla kaduilla, erityisesti asuinalueiden sivukaduilla, on toisella tai molemmilla puolilla ylimääräinen kaistan leveys yhdensuuntaista pysäköintiä varten. Useimmilla vapaan rinnakkaispysäköinnin sallivilla pienillä sivukaduilla ei ole pysäköintikaistaa osoittavia päällystemerkintöjä. Pääkaduille on useammin merkitty pysäköintikaistat. Jotkin kadut ovat liian vilkkaita tai kapeita sivupysäköintiin. Joskus kadunvarsipysäköinti on sallittu vain tiettyinä aikoina. Kadunvarsikylteissä on usein pysäköintiä koskevia määräyksiä. Joillakin kaduilla, erityisesti liikealueilla, voi olla pysäköintimittareita, joihin on maksettava kolikoita, jotta pysäköinti viereisellä alueella on sallittua rajoitetun ajan. Toiset pysäköintimittarit toimivat luottokortti- ja lippupohjaisesti tai pay and display -periaatteella. Jalkakäytävällä olevat pysäköintikaistamerkinnät voivat osoittaa pysäköintipaikkaa vastaavan pysäköintimittarin. Joillakin leveillä kaduilla, joilla on kevyttä liikennettä, sallitaan kulmapysäköinti tai silinteripysäköinti.
Jalkakäytävä ja polkupyöräliikenneMuutos
Jalkakäytävät (yhdysvaltalainen käyttö) tai jalkakäytävät (brittiläinen käyttö) sijaitsevat usein kadun varrella jommallakummalla tai yleensä molemmilla katujen sivuilla reunakivien jälkeisillä julkisilla maakaistaleilla. Jalkakäytävät palvelevat liikenteellistä tarkoitusta tekemällä kävelystä helpompaa ja houkuttelevampaa, mutta niillä on myös sosiaalinen tehtävä, sillä ne antavat naapureille mahdollisuuden tavata ja olla vuorovaikutuksessa kävelyretkillään. Ne voivat myös edistää taloudellista toimintaa, kuten näyteikkunaostoksia ja jalkakäytäväkahviloita. Joissakin tutkimuksissa on havaittu, että jalkakäytävillä varustetuilla kaduilla sijaitsevilla kaupoilla on enemmän asiakkaita kuin vastaavilla kaduilla, joilla ei ole jalkakäytäviä.
Tärkeä osa jalkakäytävien suunnittelua on esteettömyys vammaisten kannalta. Jalkakäytävien esteettömyyttä parantavia ominaisuuksia ovat esimerkiksi reunaluiskat, taktiilipäällysteet ja esteettömät liikennemerkit. Amerikkalaisten vammaislaki (Americans with Disabilities Act) edellyttää esteettömyyden parantamista uusilla ja kunnostetuilla kaduilla Yhdysvalloissa.
Useimmilla lainkäyttöalueilla polkupyörät saavat laillisesti käyttää katuja, ja niiden on noudatettava samoja liikennelakeja kuin moottoriajoneuvoliikenteen. Pyöräilijät voidaan erottaa moottoriajoneuvoliikenteestä, jos pyöräliikenteen määrä sitä edellyttää ja käytettävissä oleva tieoikeus sen sallii. Pyöräkaistoja voidaan käyttää vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla, jotta polkupyöräliikenne ja moottoriajoneuvoliikenne voidaan erottaa toisistaan.
Pyöräkaista voidaan sijoittaa ajokaistojen ja pysäköintikaistojen väliin, pysäköintikaistojen ja reunakiven väliin tai pyöräilijöiden turvallisuuden lisäämiseksi reunakiven ja jalkakäytävän väliin. Nämä huonommat suunnitelmat voivat johtaa Dooring-onnettomuuksiin ja ovat turvattomia pyöräilyn kannalta.
Järkevämpi suunnittelu löytyy Hollannista, jossa on täysin liikenteestä erotettu suojattu pyörätie, joka on turvallinen pyöräilylle.
RaitiovaunulinjatEdit
Raitiovaunuja pidetään yleisesti ympäristöystävällisinä, ja raitiovaunulinjat kulkevat kaduilla, joilla käytetään raitiovaunukaistojen yhdistelmää tai erillisiä linjauksia, joskus myös erillisellä tieoikeudella. Opasteet ja tehokas jarrutus vähentävät raitiovaunuonnettomuuden riskiä.
Ajoneuvojen mukavuudet ja tienvarren laitteistotEdit
Usein reunakiveä (brittiläinen englanti: Kerb) käytetään erottamaan ajoneuvoliikennekaistat viereisestä jalkakäytäväalueesta, ja jos pyöräilijöitä pidetään oikein käytetään erottamaan myös pyöräily liikenteestä. Katujen vieressä on usein liikennemerkkejä, pysäköintimittareita, polkupyörätelineitä, penkkejä, liikennemerkkejä ja katuvaloja. Ne voivat olla jalkakäytävän takana tai jalkakäytävän ja reunakiven välissä.
MaisemointiEdit
Kadun molemmin puolin voi olla ajoradan (pohjoisamerikkalainen englanti: Roadway) ja jalkakäytävän välissä tien reunus (kaistale ruohoa tai muuta kasvillisuutta), jolla usein kasvatetaan siellä ruohoa tai puita maisemointia varten. Niitä sijoitetaan usein kaunistukseksi, mutta yhä useammin niitä käytetään myös hulevesien hallintaan.
UtilitiesEdit
Vaikka katuja käytetäänkin ensisijaisesti liikenteeseen, ne ovat tärkeitä käytäviä yleishyödyllisille laitoksille, kuten sähkövirralle, tietoliikenteelle, kuten puhelin-, kaapelitelevisio- ja valokuituyhteyksille, hule- ja saniteettiviemäreille sekä maakaasulinjoille.
Katujen numerointi Muokkaa
Käytännöllisesti katsoen kaikille julkisille kaduille läntisissä maissa ja suurimmalle osalle muuallakin (ei kuitenkaan Japanissa; ks. Japanin osoitusjärjestelmästä) annetaan katu- tai teidennimi tai ainakin numero, jotta ne voidaan yksilöidä ja jotta katujen varrella sijaitsevat osoitteet voidaan tunnistaa. Joissakin paikoissa kujilla ei ole nimiä. Kadun varrella olevan tontin pituutta kutsutaan tontin julkisivuksi.
VuorovaikutusMuokkaus
Katu voi omaksua vakituisille kävijöilleen torin roolin. Jane Jacobs, taloustieteilijä ja merkittävä urbanisti, kirjoitti laajasti tavoista, joilla tietyn kadun varrella asuvien ja työskentelevien ihmisten välinen vuorovaikutus – ”silmät kadulla” – voi vähentää rikollisuutta, rohkaista ajatustenvaihtoa ja yleisesti tehdä maailmasta paremman paikan.
IdentityEdit
Katu voi usein toimia katalysaattorina naapuruston hyvinvoinnille, kulttuurille ja solidaarisuudelle. New Orleansin Bourbon Street on kuuluisa paitsi aktiivisesta yöelämästään myös roolistaan kaupungin ranskalaisen korttelin keskuksena. Vastaavasti Bowery on eri aikoina ollut New Yorkin teatterialue, punaisen valon alue, skid row, ravintolatarjonta-alue ja maan underground-punk-skenen keskus. Madison Avenue ja Fleet Street on niin vahvasti samaistettu niiden tunnetuimpiin kaupallisiin toimintamuotoihin, että niiden nimiä käytetään joskus muualla sijaitsevista yrityksistä. Muut kadut merkitsevät kaupunginosien välisiä jakoja. Esimerkiksi Yonge Street jakaa Toronton itä- ja länsipuoleen, ja East Capitol Street jakaa Washingtonin pohjoiseen ja etelään.
Jotkut kadut liittyvät kaupungin kaunistamiseen. Greenwoodin, Mississippin osavaltion Grand Boulevard nimettiin aikoinaan yhdeksi Amerikan kymmenestä kauneimmasta kadusta Yhdysvaltain kauppakamarien ja Amerikan puutarhakerhojen toimesta (U.S. Chambers of Commerce and the Garden Clubs of America). Grand Boulevardia reunustavat 1 000 tammea istutti vuonna 1916 Sally Humphreys Gwin, Greenwood Garden Clubin perustajajäsen. Vuonna 1950 Gwin sai tunnustuksen Amerikan vallankumouksen tyttärien kansalliselta kongressilta tunnustuksena työstään puiden säilyttämiseksi.
Kaduilla on myös taipumus koota yhteen luonteeltaan ja luonteeltaan samankaltaisia toimipaikkoja. Esimerkiksi Manhattanin East 9th Streetillä on joukko japanilaisia ravintoloita, vaatekauppoja ja kulttuurikohteita. Washingtonissa 17th Street ja P Street ovat tunnettuja kaupungin (suhteellisen pienen) homokulttuurin keskuksia. Monissa kaupungeissa on Radio Row tai Restaurant Row. Kuten Philadelphiassa on pieni Jewelers’ Row -niminen katu, joka antaa identiteetin ”timanttikorttelille”. Tämä ilmiö on taloustieteen kaupunkien sijaintiteorian aihe. Clevelandissa, Ohiossa, East 4th Streetistä on tullut Clevelandin ravintolarivi. East 4th -kadulla on Michael Symonin Lola Bistro ja muita ravintoloita.