Kognitiivinen vallankumous, joka saatiin päätökseen 1940-luvulla, muutti psykologiaa. Pavlovin ja muiden fysiologien ajatuksen vaikutuksesta tutkijat käänsivät kiinnostuksensa havaittavaan suuntaan. Pois subjektiivisuudesta, käyttäytymisen objektiivisesta tutkimisesta tuli luotettavaa ja kohdennettavissa olevaa. Tämä vallankumous auttoi kehittämään havaitun kontrollin tutkimusaloja. Tavoitehakuisuudesta ja ihmisen motivaatiosta tuli tärkeitä monissa teorioissa. 1959 White esitteli teorian nimeltä ”effectance motivation”, jossa ihmisen pyrkimys kontrollointiin selitetään synnynnäisellä tarpeella pystyä hallitsemaan tilannetta ja hankkimaan kontrollia ympäristöön.
Vuonna 1966 Julian Rotter julkaisi julkaisunsa: ”Generalized Expectancies for Internal versus External Control of Reinforcement.”, jossa hän käytti ensimmäistä kertaa termiä ”perceived control”. Hänen työnsä vaikutti useisiin tieteenaloihin, kuten psykologiaan, sosiologiaan, talouteen ja terveydenhuoltoon. Hänen julkaisunsa jälkeen hänen havaitun sisäisen kontrollin käsitettä koskeva tieteellinen työ erosi enimmäkseen kahteen haaraan. Toisessa uskottiin, että koettu kontrolli on kiinteä persoonallisuuden piirre, ja siksi se viittaa käsitteisiin kuten itsetehokkuus ja pätevyys, toisessa puhuttiin koetusta kontrollista kognitiivisena prosessina, johon vaikuttavat ympäristön vihjeet, joita voidaan manipuloida järjestelmällisesti. Tämä liittyy sellaisiin käsitteisiin kuin hallinnan illuusio, opittu avuttomuus ja mindfullness.
”Joukko tutkimuksia antaa vahvaa tukea hypoteesille, että yksilö, jolla on vahva usko siihen, että hän (sic) voi kontrolloida omaa kohtaloaan, on todennäköisesti valppaana niiden ympäristön näkökohtien suhteen, jotka tarjoavat hyödyllistä tietoa hänen tulevaa käyttäytymistään varten; b) ryhtyy toimenpiteisiin parantaakseen ympäristöolosuhteitaan; c) antaa suuremman arvon taidolle tai vahvistusten saavuttamiselle ja on yleisesti ottaen huolestuneempi kyvyistään, erityisesti epäonnistumisistaan; ja d) on vastustuskykyinen hienovaraisille yrityksille vaikuttaa häneen.” Rotter 1966
Tästä näkökulmasta koettu kontrolli voidaan nähdä joko persoonallisuuspiirteenä tai kognitiivisena prosessointina, joka kummassakin tapauksessa parantaa toimintakykyä ja selviytymistä.
Historiallinen tutkimusEdit
Vuonna 1975 Martin E.P. Seligman keksi termin ”opittu avuttomuus”. Havaitun hallinnan ehdoilla Seligmanin termi ”opittu avuttomuus” kuvasi, että tilanteen havaittu hallinta johtaa tiettyyn käyttäytymisen lopputulokseen. Seligman asetti koirat tilanteeseen, johon liittyi täydellinen koetun hallinnan puute, mikä johti lopulta siihen, että koirat antautuivat tilanteeseen. Ne oppivat passiivisuuden, avuttomuuden. Seligman siirsi kokeensa ihmisiin ja arveli, että koettu kontrolli on yhteydessä esimerkiksi masennuksen kehittymiseen.
Sulzin ja Hansuan tutkimukset koetusta kontrollista keskittyvät ihmisen oman kontrollin ja hänen psykologisen ja fysiologisen hyvinvointinsa välisiin kausaalisuhteisiin eikä vain näiden tekijöiden korrelaatioon. Vuonna 1978 tehdyssä tutkimuksessa vanhainkodissa asuvat eläkeläiset osallistujat olivat saamassa tai menettämässä kontrollia. He saattoivat joko itse päättää, milloin he halusivat opiskelijoiden vierailevan heidän luonaan, tai heillä ei ollut mitään vaikutusvaltaa opiskelijoiden vierailun aikatauluttamiseen. Tulokset osoittavat, että eläkeläiset, jotka saivat kontrolloida, milloin heillä on vierailijoita, tunsivat olonsa paremmaksi ja olivat terveempiä kuin eläkeläiset ”ei vaikutusvaltaa”-ryhmässä. Tässä tutkimuksessa koettua kontrollia kuvataan kognitiivisena prosessina, joka manipuloi henkilön terveyttä ja motivaatiota.
Siten itsetehokkuus on tärkeä tekijä, joka vaikuttaa koetun kontrollin tehokkuuteen. Blittner, Goldberg ja Merbaum päättelivät vuonna 1978, että vain jos henkilö uskoo kykyihinsä ja menestykseensä, hän pystyy suoriutumaan paremmin tai muuttamaan käyttäytymistään.
Sastryn ja Rossin vuonna 1998 tekemässä tutkimuksessa päädyttiin siihen tulokseen, että myös koetussa kontrollissa on kulttuurieroja. Tutkijoiden mukaan länsimaissa asuvat ihmiset pitävät koettua kontrollia tärkeämpänä kuin aasialaiset. Lisäksi aasialaiset eivät tee yhteyttä koetun kontrollin ja henkisen hyvinvoinnin välille. Tämä ero selittyy kulttuurien erilaisilla painotuksilla. Länsimainen kulttuuri arvostaa individualismia ja henkilökohtaista menestystä, mikä saa ihmiset tuntemaan tarvetta kontrolloida omia prosessejaan ja suorituksiaan. Ihmiset ymmärtävät todennäköisemmin koetun kontrollin persoonallisuuspiirteenä.