Kokopitkät näytelmät – Laughing Wild by Christopher Durang

Ensimmäisessä osassa (Laughing Wild) nainen puhuttelee yleisöä. ”Haluan puhua teille elämästä”, hän sanoo. ”Eikö olekin liian vaikeaa olla elossa ja yrittää toimia?”. Hän kertoo vaikeudestaan ostaa tonnikalaa supermarketista ja turhautumisestaan siihen, että hänen haluamansa tonnikalan edessä seisoi mies. Vaikka hän ei pyydäkään miestä siirtymään, hän raivostuu siitä, ettei mies tajua hänen tarvettaan päästä tonnikalaan käsiksi, ja lopulta hän lyö yllättynyttä miesparkaa päähän. Sitten hän kertoo ongelmistaan taksinkuljettajan kanssa, oleskelustaan mielisairaalassa ja liittymisestä AA:han saadakseen seuraa mutta yrittäessään sitten itsemurhaa… hän on fiksu ja esittää mielenkiintoisia kommentteja, mutta hän on myös epätasapainoinen ja hieman pelottava, kun tutustumme häneen paremmin. Hänellä on hätkähdyttävän kova nauru, josta hän pitää juhlissa, mutta hän myös purskahtaa yllättäen itkuun. Hän kiroaa yleisöä puheensa lopussa, mutta pyytää sitten anteeksi. Hän yrittää esittää kovaäänisen naurunsa keventääkseen tunnelmaa, mutta on liian väsynyt. Niinpä hän sanoo sen sijaan vain sanan ”nauraa”. ”Nauraa nauraa nauraa nauraa. Nauru on piristävää. Unohda siis itku. Itke, ja itket yksin. Naura ja sinä… itket yksin myöhemmin.” Viimeisenä ajatuksena yleisölle hän kehottaa kaikkia hengittämään, mikä on avain olemassaoloon. ”Vaikka minä lopettaisin”, hän sanoo, ”te jatkatte hengittämistä siellä”.

Toisella monologilla (Seeking Wild) ei aluksi näytä olevan mitään tekemistä Naisen kanssa. Noin 35-vuotias mies tulee ulos, ystävällinen ja innokas kertomaan valmiita ajatuksia asioista, joita hän on oppinut positiivisesta ajattelusta käymällään ”persoonallisuuskurssilla”. Mies on fiksu, mutta hänellä on selvästi vaikeuksia ylläpitää positiivista asennettaan, hänen ajatuksensa karkaavat jatkuvasti pelkoihin ja ärsytyksiin ja vihaan epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Hän kokee muut ihmiset hankaliksi ja kertoo meille oudosta naisesta, jonka hän tapasi supermarketin tonnikalahyllyllä ja joka hyökkäsi hänen kimppuunsa ilman näkyvää syytä. Hän yrittää miettiä, miten hän olisi voinut toimia toisin, jotta nainen ei olisi lyönyt häntä, mutta hän ei ole kovin vakuuttunut siitä, että nämä muut keinot olisivat toimineet. Hän kertoo myös työstään eräässä lehdessä ja biseksuaalisuudestaan, jonka hän ottaa esille tavallaan vahingossa. ”Tunnen vetoa sekä naisiin että miehiin. Tosin useammin toisiin miehiin, minkä myöntäminen julkisesti on minusta aika noloa. Miksi tuon sen sitten julkisesti esille, voitte kysyä. No… en tiedä. Kaikki sukulaiseni ovat kuolleet, ja niille, jotka eivät ole, en halua puhua.” Tämä aihe saa hänet keskustelemaan kristityistä, joiden mielestä Jumala rankaisi homoja luomalla aidsin, ja pahamaineisesta homovastaisesta korkeimman oikeuden päätöksestä (Hardwicke v. Bower). Ja lopuksi hän yrittää palata jälleen positiiviseen ajatteluun puhumalla jostain New Age -tapahtumasta, johon hän osallistui ja jota kutsuttiin Harmonic Convergence -tapahtumaksi, ja lopuksi hän kehottaa yleisöä liittymään häneen ja ”vain hengittämään.”

Kolmannessa kappaleessa (Dreaming Wild) nainen ja mies ovat vuorovaikutuksessa. Ensin he luovat uudelleen kohtauksensa supermarketissa ja kokeilevat erilaisia skenaarioita siitä, miten he olisivat muuten voineet käyttäytyä – tosin kaikki skenaariot päättyvät huonosti.

Sitten he kertovat yleisölle unia, joita he ovat nähneet ja joista osa näyttää olevan päällekkäisiä ja vaikuttavan toisen uniin. Nainen näkee unta, että hän on tappanut Sally Jessy Raphaelin ja ottanut tämän talk show’n haltuunsa; ja mies näkee myös tämän unen, jossa hän esiintyy tämän talk show’n vieraana pukeutuneena Prahan lapseksi, uskonnolliseksi hahmoksi, josta nainen ei ole koskaan kuullutkaan. Joululapsi on hyvin vaikea vieras, ja Nainen yrittää tappaa hänet, mutta hän on uskonnollinen ikoni, eikä häntä voi tappaa.

Sitten nainen näkee unta harmonisesta konvergenssista, josta hän ei myöskään ole koskaan kuullutkaan – ”unissani on jotain vikaa, näen jatkuvasti unia asioista, joista en ole koskaan kuullutkaan”. Nainen näyttää nyt olevan Miehen unessa – hän on se, joka puhui tästä New Age -tapahtumasta ja osallistui siihen – ja unessa hänelle annetaan yhtäkkiä tehtäväksi puhua väkijoukolle, mutta Nainen käyttäytyy kauhean huonosti ja tekee hänen elämänsä kurjaksi. Sitten konvergenssista tulee supermarket, he tappelevat jälleen tonnikalasta, taivas pimenee ja Nainen, joka huomaa tonnikalan olevan muutenkin pelkkää myrkkyä, itkee hillittömästi. Mies tekee tietoisen valinnan kommunikoida Naisen kanssa, ja he saavuttavat jonkinlaisen rauhan välilleen. Aamunkoitto nousee harmonisen yhtymäkohdan kohdalla, ja molemmat johtavat yleisöä hengityksen tekoon.

Tämä on Durangin hyvin epätavallinen näytelmä, ja se otettiin ensi-illassaan ristiriitaisesti vastaan. Sen suosio ja painoarvo on kuitenkin vuosien varrella kasvanut. Näytelmä on paljon hauskempi kuin yllä oleva kuvaus; sitä on vaikea kuvailla – se on kaksiosainen monologi, ja sitten kolmas osa on hyvin epätavallinen. Teema kahdesta hahmosta, jotka kamppailevat saadakseen elämästä tolkkua, näyttää kaikuvan edelleen.

Helmikuussa 2003 Playwrights Horizons (jossa näytelmä sai ensi-iltansa) avasi uuden teatterirakennuksensa järjestämällä lavastettuja lukukierroksia neljästä aiemmasta tuotannostaan, kolmesta musikaalista (Falsettos, Floyd Collins, Violet) ja yhdestä näytelmästä (Laughing Wild). Christopher Durang ja E. Katherine Kerr, jälleen Ron Largomarsinon ohjaamina, loivat roolinsa uudelleen; ja näytelmä meni erittäin hyvin yleisön keskuudessa.

Muutama aihe on mainitsemisen arvoinen.

NIMI: lause ”Laughing Wild” (nauraa villisti) esiintyy Samuel Beckettin näytelmässä Onnenpäivät (Happy Days), jossa Winnie hautautuu vyötäröönsä asti hiekkaan, mutta yrittää muutoin suhtautua asiaan positiivisesti. Hän yrittää aina muistella ”klassikoitaan” ja sanoo: ”Ai niin, mitä väliä sillä on, niinhän minä aina sanon, kunhan vain… tiedättehän… mikä on se ihana repliikki…. Laughing wild…. something something laughing wild amidest severest woe.”

Beckett ja Winnie puolestaan lainaavat Thomas Graytä ja hänen runoaan Ode on a Distant Prospect of Eton College, jossa something something on ”and moody Madness laughing wild amidst severest woe.”

Prahan lapsi: Onneksi oikealla olevasta kuvasta voi nähdä, miltä Prahan lapsi näyttää. Tämän nimenomaisen puvun suunnitteli ihana suunnittelija William Ivey Long, ja se perustui erilaisiin kuviin ja patsaisiin, joita tästä uskonnollisesta ikonista on olemassa.

Durangilta: Kun kasvoin katolilaiseksi, Prahan lapsi -patsas oli joissakin katolisissa kirkoissa ja joidenkin ihmisten taloissa ja joidenkin ihmisten kojelaudoilla.

Siitä ei koskaan keskusteltu paljon, eikä se ollut kovin keskeinen osa uskoa, toisin kuin vaikkapa Kristuksen patsaat ristillä tai Jumalanäidin patsaat.

Lapsena minulle kerrottiin, että Prahan lapsi oli Kristuslapsi, mikä osoittautui oikeaksi. Kun tein tutkimusta tätä näytelmää varten, kysyin monilta katolilaisilta, mikä heidän mielestään oli Prahan lapsi, ja noin 50 prosenttia heistä oli sitä mieltä, että se oli joku muu pyhimys, mutta he eivät oikein tienneet, kuka.

Lukemalla kuvan luomisesta sain tietää, että tämän rikkaasti koristellun (ja pelkäänpä, että hemmotellun näköisen) pikkulapsen kuva on tosiaankin Kristuslapsen ”esitys”. Koska Kristus asui köyhässä perheessä, meille kerrotaan, Häntä ei tietenkään olisi koskaan puettu tuolla tavalla; joten kyseessä on siis jumalallisen Kristuksenlapsen sisäinen tila, jota juhlitaan. Selkein viittaus patsaaseen on peräisin 1600-luvulta, jolloin Lobkowitzin prinsessa Polyxena lahjoitti patsaan Prahan ”syrjittyjen karmeliittien” käyttöön. (Unohdetaan kai kaikki karmeliitit, jotka olivat vain kalcedit. Kunhan vitsailin, en tiedä useimpien sanojen merkitystä.)

Joka tapauksessa katolisessa lapsuudessani Prahan lapsi oli jotenkin salaperäinen ja ”rikkaan lapsen, hemmotellun näköinen” tavallaan ”vanhanaikainen”.

Ajattelin, että olisi hauska haastatella tätä ”entiteettiä” talk show’ssa (unessa sentään). Ja halusin ”vanhentuneen” uskonnollisen ikonin kertomaan kirkon vanhentuneita, mutta sitkeästi kiinni pidettyjä uskomuksia siitä, miksi ehkäisy on muka väärin.

Se on siis se, kuka Prahan lapsi on, ja miksi hän on näytelmässä.

Re: Päivitykset

Kuten useissa muissakin Durangin näytelmissä, myös Laughing Wildissa on viittauksia ihmisiin ja tapahtumiin, jotka olivat ajankohtaisia näytelmän kirjoittamisen aikaan. (Tämän näytelmän tapauksessa vuonna 1987). Dramatists Play Servicesin näyttelijäpainoksessa on lopussa kirjailijahuomautuksia, joissa joitakin tuon ajan viittauksia on muutettu.

Viittaukset Ronald Reaganiin alkuperäisessä käsikirjoituksessa on suurimmaksi osaksi poistettu. Viittaukset Meesen komissioon on muutettu joksikin yleisemmin ymmärrettäväksi. Viittaukset New Yorkin pormestariin Ed Kochiin ja ”Westwayyn” jätettiin pois; ne tuskin jäivät yleisön mieleen silloin, saati sitten myöhemmin.

Toivotaan siis, että jos teette näytelmän, saatte DPS:n näyttelijäpainoksen katsomaan nuo ehdotetut leikkaukset ja muutokset.

Viittauksia on kuitenkin paljon muitakin, joita ei ole mahdollista muuttaa. Näytelmä tuntuu intuitiivisesti oikealta 80-luvun lopun asetelmassaan. Niinpä Durangin mielestä on parasta tehdä näytelmä näytelmänä, joka sijoittuu omaan aikakauteensa, vuosien 1987-88 loppupuolelle.

Keskustelua tästä asiasta lisää löydät kohdasta Essee päivittämisestä.

Ylimmän oikeusasteen tuomioistuin – Miehen monologissa hän käsittelee kuuluisaa homojen oikeuksia vastustavaa Hardwicke v. Bower -oikeustapausta, joka on hiljattain hylätty. Klikkaa Essee korkeimmasta oikeudesta.

Klikkaa tästä lukeaksesi Essee korkeimmasta oikeudesta

Huomautus: Playwrights Horizonsin vuoden 1987 tuotanto nauhoitettiin, ja se on katsottavissa Lincoln Center Performing Arts Libraryssä luvalla.

Näyttelijäkaarti: 1 miespuolinen, 1 naispuolinen
Oikeudet: Dramatists Play Service

.