Kolmasserkkupareilla on eniten lapsia ja lapsenlapsia

Lähisukulaisserkkujen välinen avioliitto on monissa kulttuureissa raskas tabu, ja sen arvostelijat vetoavat usein siihen, että geneettisten tautien riski on korkeampi kuin sisäsiitoksen yhteydessä. Tämä riski on varmasti ilmeinen hyvin läheisten sukulaisten kohdalla, mutta uusi islantilaistutkimus osoittaa, että hyvin kaukaisillakaan sukulaisilla ei ole helppoa. Pitkällä aikavälillä heillä on yhtä vähän lapsia ja lapsenlapsia kuin lähisukulaisilla.

Geneettisen pakan sekoittaminen

Sukupuolikromosomeja lukuun ottamatta jokaisella ihmisellä on kaksi kopiota kustakin geenistä, yksi isältään ja toinen äidiltään peritty. Kaikki geenit eivät ole oikeassa toimintakunnossa, mutta on hyvä mahdollisuus, että viallinen kopio korvataan toisesta vanhemmasta saadulla toimivalla kopiolla.

Mutta jos kaksi vanhempaa on läheistä sukua, on keskimääräistä suurempi mahdollisuus, että heillä on jo valmiiksi joitakin samoja geenejä, ja vastaavasti suurempi mahdollisuus, että heidän lapsensa saa kaksi viallista kopiota. Tämä voi olla todella huono uutinen, ja tapauksissa, joissa tärkeät geenit kärsivät, seurauksena voi olla keskenmeno, synnynnäisiä epämuodostumia tai ennenaikainen kuolema.

Seksi on siis geneettisen pakan sekoittamista, ja teoriassa mitä läheisempää sukua kumppanit ovat, sitä suurempi on todennäköisyys, että heidän lapsensa saa huonon kortin. Silti joissakin tutkimuksissa on havaittu, että jotkut lähisukulaisparit itse asiassa pärjäävät paremmin kuin kaukaiset sukulaiset sen suhteen, kuinka monta lasta he onnistuvat kasvattamaan. Tämä suuntaus on varmasti odottamaton, ja suuri kysymys on, johtuuko se biologiasta vai rahasta.

Rikkaus vai geenit

Yhteiskunnissa, joissa lähisukulaiset solmivat avioliittoja, nämä liitot tapahtuvat yleensä suhteellisen varhaisessa iässä, ja ne tarjoavat suvuille väyliä säilyttää varallisuutta ja maata sukulinjojen sisällä. Nämä sukulaisparit nauttivat rikkaiden nauttimista terveyseduista sekä enemmän aikaa kasvattaa suurempi perhe. Yhdessä nämä kaksi vaikutusta voivat enemmän kuin korvata geenien aiheuttamat haitat.

Aikaisemmat tutkimukset eivät ole juurikaan selvittäneet epäselvyyttä. Ne on enimmäkseen tehty Intian, Pakistanin ja Lähi-idän kaltaisissa osissa maailmaa, joissa lähisukulaisten väliset avioliitot ovat suhteellisen yleisiä, mutta joissa on myös valtavia kuiluja yhteiskunnan rikkaimpien ja köyhimpien jäsenten välillä. Tällaisessa väestörakenteessa sosioekonomian ja biologian suhteellisen osuuden selvittäminen on vaikeaa.

Tätä varten tarvitaan maa, jossa on pieni väestö, jossa pariskunnat ovat kohtuullisen läheisessä sukulaisuussuhteessa ja jossa rikkaiden ja köyhien välinen gradientti on hyvin matala. Ihannetapauksessa haluaisit myös, että tässä maassa olisi erinomaiset sukuselvitykset useiden vuosien takaa. Lyhyesti sanottuna haluaisit perustaa tutkimuksesi lähes täsmälleen samanlaiseen maahan kuin Islanti.

200 vuotta Islantia

Islannissa asuu pieni, hieman yli 300 000 asukkaan väestö, joka nauttii sosiaalisesta tasa-arvosta, joka on lähes vertaansa vailla muualla maailmassa. Varallisuus, perhekoko ja kulttuurikäytännöt ovat melko yhdenmukaisia. Maassa on myös ainutlaatuisen vaikuttavia perimätietoaineistoja, joiden avulla nykyiset islantilaiset voivat seurata sukujuuriaan vuosisatojen ajan tarkalla tarkkuudella. Näitä tietoja täydentävät perusteelliset sairauskertomukset ja tuhannet vapaaehtoisesti lahjoitetut geeninäytteet.

Agnar Helgason Reykjavikissa sijaitsevasta deCODE Genetics -nimisestä lääkeyrityksestä käytti näitä tietoja hyväkseen tutkiessaan yli 160 000 islantilaista pariskuntaa vuodesta 1800 lähtien. Tuolloin Islanti oli vielä köyhä maatalousmaa, ja tiiviit maaseutuyhteisöt merkitsivät sitä, että pariskunnat olivat sukua keskimäärin kolmannen tai neljännen serkun tasolla.

Sen jälkeen maa on vaurastunut vauraaksi teollisuusmaaksi, ja kasvava väestö on siirtynyt pääosin urbaaniin elämäntapaan. Näin ihmiset löysivät entistä todennäköisemmin kumppaneita, jotka olivat kauempana toisistaan, ja vuoteen 1965 mennessä pariskunnat olivat sukua keskimäärin vain viidennen serkun tasolla

Helgarsonin tutkimus paljasti odotetusti läheisen sisäsiittoisuuden vaarat. Vaikka lähisukulaisimmilla pareilla oli eniten lapsia, monet heistä eivät eläneet tarpeeksi kauan saadakseen omia lapsia, ja pitkällä aikavälillä näillä pareilla oli vähiten lapsenlapsia.

Mutta yllättäen myös kaukana sukua olevat parit olivat epäedullisessa asemassa. Itse asiassa Helgarson havaitsi, että pariskunnat, jotka olivat sukua keskenään kolmannen serkun tasolla, kasvattivat lopulta suurimmat perheet. Esimerkiksi vuosien 1800 ja 1824 välisenä aikana syntyneistä naisista niillä, jotka olivat parisuhteessa kolmanteen serkkuun kuuluvan miehen kanssa, oli keskimäärin neljä lasta ja yhdeksän lastenlasta, kun taas niillä, jotka olivat parisuhteessa kaukaiseen kahdeksanteen serkkuun, oli vain kolme lasta ja seitsemän lastenlasta. Suurperheiden perustamisessa hyvin kaukaiset sukulaiset olivat yhtä huonoja näkymiä kuin hyvin läheiset sukulaiset.

Tutkimukseen sisältyneiden 200 vuoden aikana Islannissa on tapahtunut jyrkkä lasku sekä hedelmällisyydessä että parien välisessä sukulaisuudessa. Ja kaikesta huolimatta jokaisella Helgarsonin tarkastelemalla 25 vuoden jaksolla päti sama kuvio – pariskunnat, jotka olivat kohtalaisen läheisessä sukulaisuussuhteessa, saivat lopulta eniten jälkeläisiä.

Implikaatiot

Nämä hämmästyttävän johdonmukaiset tulokset ovat saaneet Helgarsonin vakuuttuneeksi siitä, että päinvastaisella vaikutuksella täytyy olla jokin biologinen perusta. Sen tarkka luonne jää odottamaan toista tutkimusta, ja toistaiseksi meille jää vain spekulaatioita.

Voi olla, että lapsen immuunijärjestelmä saattaa olla yhteensopivampi äitinsä immuunijärjestelmän kanssa, jos lapsen isä on kohtuullisen läheistä sukua äidille. Vaihtoehtoisesti kaukaisten sukulaisten välinen liitto voisi hajottaa sellaisten hyödyllisten geenien ryhmiä, jotka ovat kehittyneet läheisessä yhteydessä toistensa kanssa.

Tutkimuksen vaikutukset yhteiskunnallisiin tabuihin, jotka kieltävät läheisten serkkujen väliset avioliitot, ovat avoinna keskustelulle. Se ei ainakaan tarkoita, että sinkkujen pitäisi seuloa puhelinluetteloaan etsiessään viehättäviä kolmatta serkkua. Kaukaisten sukulaisten suhteellisen heikko lisääntymismenestys voi kuitenkin selittää hedelmällisyyden massiivisen laskun monissa maissa eri puolilla maailmaa.

Aikana, jolloin Islanti on siirtynyt maaseutumaataloudesta kaupunkiteollisuuteen, sen väestönkasvu on hidastunut ja hedelmällisyysluvut ovat laskeneet, mikä on suuntaus, jonka monet muutkin maat jakavat. Helgarson arvelee, että tämä saattaa ainakin osittain johtua siitä, että ihmiset löytävät yhä useampia kaukaisia sukulaiskumppaneita.

Kuva: Hääkuva: Claude Renault