Kirjoittajat tutkivat niiden 48 kohdan toiminnallista merkitystä, joissa mainitaan lääketieteellisen tiedekunnan opetuksen, oppimisen ja arvioinnin akkreditointistandardit, ja määrittelivät, missä määrin koulut ja paikan päällä toimivat arvioijat sovelsivat näitä standardeja 59:ssä lääketieteellisen koulutuksen yhdyskomitean (Liaison Committee on Medical Education, LCME) vuosina 199441996 tutkimassa ohjelmassa. Tässä tutkimuksessa ”soveltaminen” tarkoitti sitä, että näyttöä tarjottiin, ei välttämättä sitä, että se osoitti standardin noudattamisen. Tietolähteinä käytettiin lääketieteellisen koulutuksen tietokantoja ja akkreditointitutkimuksiin osallistuvien koulujen laatimia itsetutkimuksia sekä tilapäisten tutkimusryhmien laatimia raportteja. Kunkin 48 akkreditointivaatimuksen osalta määritettiin, kuinka usein koulut tarjosivat näyttöä vaatimusten noudattamisesta ja kuinka usein arvioijat viittasivat niihin. Lisäksi kirjoittajat vertasivat vuosina 1984-1986 tutkittujen koulujen ja vuosina 1994-1996 tutkittujen koulujen vaatimustenvastaisuuksia koskevia tarkastajien huolenaiheita. Vuosina 1994-1996 koulut noudattivat 42:aa 48:sta akkreditointivaatimuksesta 90 prosentissa tapauksista tai useammassa tapauksessa. Erityisen vähän huomiota kiinnitettiin koulutustavoitteiden määrittelyyn ja niistä tiedottamiseen (47 % kouluista toimitti näyttöä), tiedekunnan toimivaltaan ja akateemisten ohjelmien valvontaan kliinisissä tytäryhteisöissä (12 %) sekä tiedekunnan sitoutumiseen tehokkaana opettajana toimimiseen ja heidän ymmärrykseensä pedagogiikasta, opetussuunnitelmien suunnittelusta ja arviointimenetelmistä (8 %). Tutkimusryhmät sen sijaan vastasivat raporteissaan vain 26 (55 %) standardista samalla ajanjaksolla. Harvimmin käsiteltyjen standardien joukossa olivat koulujen opetustavoitteiden määrittely ja niistä tiedottaminen (59 % raporteista), opiskelijoiden ongelmanratkaisukyvyn arviointi (51 %), opetuskokemusten ja opiskelijoiden arvioinnin vertailukelpoisuus hajautetuissa opetuspaikoissa (49 %), tiedekunnan ymmärrys pedagogiikasta, opetussuunnitelmien laatimisesta ja opiskelijoiden arvioinnista (8 %), tiedekunnan toimivaltuudet ja akateemisten ohjelmien valvominen kliinisissä yksiköissä (7 %) sekä hallintoelinten ja tiedekunnan tietämys opiskelijoiden suoritusten mittausmenetelmistä (2 %). Viime vuosikymmenen aikana tarkastajien useimmin mainitsemat huolenaiheet siitä, että oppilaitokset eivät ole noudattaneet akkreditointistandardeja, liittyivät opiskelijoiden neuvonta- ja terveyspalveluihin, oppilaitoksen rahoitus- ja tilaresursseihin, tiedekuntakysymyksiin sekä avoimiin dekaanin ja laitoksen puheenjohtajan virkoihin. Seuraavaksi eniten huolta aiheuttivat tohtorin tutkintoon johtavan koulutusohjelman eri osatekijät. Koulutusohjelmaan liittyvistä huolenaiheista, jotka lisääntyivät merkittävästi vuosikymmenen aikana, korostuivat muun muassa opetussuunnitelman suunnitteluun, hallinnointiin ja arviointiin, ensi- ja sairaalahoitokokemuksiin sekä opiskelijoiden etenemiskäytäntöihin ja asianmukaisiin menettelyihin liittyvät huolenaiheet. Koulut kiinnittivät suurta huomiota useimpiin 48 standardiin, mikä johtui suurelta osin siitä, että niiden taustalla oli lääketieteellisen koulutuksen tietokannan ja itsearviointiohjeiden muotoilu. Niissä tapauksissa, joihin kiinnitettiin vähemmän huomiota, vika oli yhtä paljon tai enemmän standardien rakenteessa ja merkityksessä olevissa epäselvyyksissä kuin oppilaitosten välinpitämättömyydessä. Huolestuttavampaa on se, että tarkastajat eivät ole kiinnittäneet huomiota akkreditointistandardeihin. Joissakin tapauksissa syynä voi olla epävarmuus vaatimusten merkityksestä ja auditoitavista määristä, tai katsastajat saattavat tyytyä saavuttamaan ”huomattavan vaatimustenmukaisuuden” kynnysarvon esittämättä kaikkia todisteita. Kirjoittajat väittävät, että monet standardit, joihin ei kiinnitetä juurikaan huomiota katsastuksissa, ovat tärkeitä koulutusohjelmien kehittämisen ja laadunvalvonnan kannalta. LCME:n on pohdittava, pitäisikö laiminlyötyjä standardeja määritellä ja korostaa näkyvämmin, vai ovatko jotkin vaatimukset laatuindikaattoreina marginaalissa. Suunniteltu kyselytutkimus, johon osallistuu sidosryhmiä – muun muassa kouluttajia, ammatinharjoittajia, opiskelijoita, tutkinnon suorittaneita ja residenssiohjelmien johtajia – voi auttaa vahvistamaan