Thames-jokiEdit
Thames-joki on Lontoon pääjoki, joka virtaa lännestä itään Lontoon altaan halki. Joki leikkaa Lontoon altaan Goring Gapin kautta ja valuttaa osia Cotswoldsista ja Vale of Aylesburystä länteen. Samoin sivujoet, kuten Mole, virtaavat North Downsin läpi altaaseen etelästä. Alempana alajuoksulla Thamesin virtausta lisäävät lähteet, jotka avautuvat kalkkipitoiseen jokiuomaan.
Tames oli aikoinaan paljon nykyistä leveämpi ja matalampi joki. Sitä on pengerretty laajalti. Thames on vuorovesi (Tideway) Teddingtonin sulkuun asti, ja Lontoo on altis myrskytulvien aiheuttamille tulville. Uhka on kasvanut ajan myötä, koska vedenpinta on noussut hitaasti mutta jatkuvasti, mikä johtuu sekä jääkauden jälkeisen palautumisen aiheuttamasta Ison-Britannian hitaasta ”kallistumisesta” (pohjoisessa ylöspäin ja etelässä alaspäin) että ilmastonmuutoksen aiheuttamasta merenpinnan asteittaisesta noususta. Thames Barrier rakennettiin Thamesin poikki Woolwichiin 1970-luvulla tämän uhan torjumiseksi, mutta vuoden 2005 alussa ehdotettiin, että tulvariskin torjumiseksi tulevaisuudessa saatettaisiin tarvita kymmenen mailin pituinen pato alajuoksulla.
Lontoon sisällä Thamesiin laskee huomattava määrä jokia ja puroja, joista jotkin ovat niin suuria, että ne ovat vaikuttaneet merkittävästi alueen maantieteeseen. Monet Lontoon pienemmistä sivujoista virtaavat nykyään maan alla.
Vasemman rannan sivujoet Muokkaa
Vasemman rannan suuremmat sivujoet ovat Colne, Crane, Brent, Lea (vuorovesijuoksu tunnetaan nimellä ”Bow Creek”), Roding (vuorovesijuoksu tunnetaan nimellä ”Barking Creek”), Rom (alajuoksu tunnetaan nimellä Beam) ja Ingrebourne. Lisäksi on monia pienempiä, nykyisin usein suurelta osin maanalaisia puroja, kuten Stamford Brook, Counter’s Creek (tunnetaan myös nimellä ”Chelsea Creek”), Westbourne, Tyburn, Tyburn Brook, Tyburn Brook, Fleet ja Walbrook. Jotkin sivujoet ovat itsessään niin suuria, että niillä on nimetyt sivupurot, esimerkiksi Moselle, Salmons Brook ja Pymmes Brook, jotka laskevat Leaan, sekä Silk Stream ja Dollis Brook, jotka laskevat Brentiin.
Lean kaltaiset suuremmat joet ovat vaikuttaneet paikalliseen maantieteeseen monin tavoin. Ensinnäkin joki ja sen suoalueet muodostivat merkittävän esteen itä-länsisuuntaiselle liikkumiselle – Lea muodosti luonnollisen rajan Middlesexin ja Essexin historiallisten alueiden välille. Toiseksi Lean laakso muodosti reitin – sekä joki ja myöhempi Lee Navigation että tiet, kuten roomalainen Ermine Street, Hertford Road (A1010) ja myöhemmät Great Cambridge Road (A10) ja A1055. Lean laaksoa seurasi myös kaksi Great Eastern Railwayn reittiä, ja sillä oli tärkeitä järjestelyratapihoja ja veturitehtaita Temple Millsissä. Kolmanneksi joki tarjosi voimaa lukuisille vesimyllyille, joista tunnettuja esimerkkejä ovat Enfieldin kuninkaallinen pienoiskivääritehdas (Royal Small Arms Factory) ja läheiset Waltham Abbeyn kuninkaalliset ruutimyllyt (Waltham Abbey Royal Gunpowder Mills), Wrightin jauhomylly (Wright’s Flour Mill, joka on Lontoon viimeinen säilynyt toiminnassa oleva mylly) Ponders Endissä (Ponders Endissä) ja kolme myllyä (Three Mills) Stratfordissa. 1800-luvulla Lean alajuoksusta tuli tärkeä kemikaalien valmistusalue, joka perustui osittain Bow Commonissa sijaitsevan Gas Light and Coke Companyn tehtaiden sivutuotteiden, kuten rikin ja ammoniakin, toimituksiin. 1900-luvulla liikenne, laajat tasaiset maa-alueet ja joen ja kanavan varrella sijaitsevien tehtaiden, kuten Brimsdownin, Hackneyn, Bowin ja West Hamin tehtaiden, tuottama sähkö johtivat siihen, että teollisuus laajeni, ja siihen kuuluivat esimerkiksi Enfield Rolling Mills ja Enfield Cables, Thorn Electrical Industries, Belling, Glover and Main, MK Electric, Gestetner, JAP Industries jne. Suuri osa teollisuudesta on nyt kadonnut, ja tilalle on tullut varastointi- ja vähittäiskauppa-alueita.
Laaksosta tuli myös erittäin tärkeä Lontoon vesihuollon kannalta, sillä se oli New River -vesijohdon kuljettaman veden lähde, mutta myös Enfieldistä Tottenhamin ja Walthamstow’n kautta Tottenhamin ja Walthamstow’n kautta kulkevan Lee Valleyn altaanketjun sijaintipaikka.
Toinen merkittävä kanava-, rautatie- ja teollisuuskäytävä liittyi Brentiin, joka ulottui Thamesista Brentfordissa Isleworthin, Greenfordin, Alpertonin ja Park Royalin kautta.
Colne (Middlesexin ja Buckinghamshiren välinen historiallinen raja) muodostaa suuren osan Suur-Lontoon kreivikunnan länsirajasta.
Oikeanpuoleiset sivujoet Muokkaa
Merkittäviin sivujoihin kuuluvat Mole, Wandle, Ravensbourne (vuorovesijakso tunnetaan nimellä ”Deptford Creek”) ja sen sivujoki Quaggy sekä Darent ja sen sivujoki Cray, jotka yhdessä muodostavat osan Suur-Lontoon itärajasta. Pienempiä, pääasiassa maanalaisia sivujokia ovat Hogsmill-joki, Beverley Brook, Neckinger ja Effra.
Wandle muodosti Etelä-Lontoon lähimmän vastineen Lea Valleylle, ja sen teollisuuskäytävä ulottui Thamesista Wandsworthissa Mertonin ja Mitchamin kautta Beddingtoniin ja Croydoniin. Pienempi käytävä seurasi Ravensbournea Thamesista Deptford Creekissä Lewishamin läpi, ja monissa pienemmissä joissa oli aikoinaan myös myllyjä.
Lontoon alueelle on rakennettu useita kanavia tai kanavoituja jokia, enimmäkseen 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Ne olivat alun perin tavaraliikennettä varten, joka on suurelta osin loppunut. Lontoon sisällä kanavat kuljettivat hiiltä satamista monille kanavanvarren kaasutehtaille ja voimalaitoksille (esimerkiksi Brimsdown) ja puutavaraa puutavaratehtaille, huonekaluvalmistajille jne. (esimerkiksi Edmontonissa). Vaikka suurin osa kanavista on vielä nykyäänkin olemassa, niitä käytetään lähinnä huviveneisiin.
Thamesin pohjoispuolella Muokkaa
Kanavien rakentaminen Lontoon alueella alkoi Lea- ja Stort-joen navigaatiotöillä vuodesta 1424 alkaen, jotka johtivat Lee-joen navigaatioon ja Bow Back -jokiin. Aluksi tätä käytettiin maataloustuotteiden kuljetukseen Hertfordshirestä, mutta myöhemmin siitä tuli tärkeä teollinen vesiväylä, joka yhdisti voimakkaasti teollistuneen Lea Valleyn satamiin. Limehouse Cut (1760) tarjosi oikotien Thamesiin välttäen Lean mutkittelevan suuaukon (Bow Creek) ja lähemmäs Lontoon keskustaa.
Yhteyden Lontoosta Midlandsiin tarjosi Oxfordin kanava vuodesta 1790 lähtien, mutta se vaati purjehduksen ylös mutkittelevaa Thamesin yläjuoksua pitkin Oxfordiin. Grand Junction -kanavan (myöhemmin Grand Union) valmistuminen Thamesista Brentfordissa (vuodesta 1798 alkaen) tarjosi kätevämmän reitin. Vuonna 1801 avattiin haara Grand Junctionista Hayesissa sijaitsevaan suureen altaaseen Paddingtonissa. Tämä yhdistettiin myöhemmin Limehousessa (Limehouse Cutin lähellä) Thamesiin vuonna 1820 valmistuneella Regent’s Canalilla. Tämä puolestaan yhdistettiin Lea-järjestelmään Hertford Union Canalilla tai Hackney Cutilla (1830). Regent’s Canalilla oli useita merkittäviä altaita (City Road Basin, Kingsland Basin, Battlebridge Basin, St Pancras Basin, Cumberland Basin jne.), joita alun perin reunustivat satamaliikenteen varassa olevat teollisuudenalat.
City Canal (1805) rakennettiin oikotienä Isle of Dogsin poikki. Myöhemmin se liitettiin osaksi West India Docksia, eikä se ole enää yhteydessä Thamesiin yläjuoksullaan. Muita Thamesiin yhdistäviä lyhyitä kanavia olivat Grosvenorin kanava (1825) ja Kensingtonin kanava (1828).
Thamesin eteläpuolella Muokkaa
Ensimmäisen Grand Surreyn kanavan (1807) oli tarkoitus kulkea Thamesista Rotherhithestä Mitchamin teollisuuskaupunkiin, mutta se ei päässyt Camberwelliä pidemmälle. Se suljettiin Surreyn kaupallisten telakoiden myötä vuonna 1970, ja se on täytetty. Grand Surreyn kanava liittyi Croydonin kanavaan (1809), joka jatkui West Croydoniin asti; se suljettiin vuonna 1836.
Kauempana Lontoosta Bristoliin kulkee Kennetin & Avonin kanava, joka yhdistää Avonin Bathissa Kennet-joen kautta Thamesiin Readingissä. Basingstokeen pääsi aikoinaan Thamesin, Wey Navigationin ja Basingstoken kanavan kautta. Etelärannikolle Littlehamptoniin pääsi Thamesin, Weyn ja Weyn ja Arunin kanavan kautta.
Thamesin saaret Muokkaa
Huomautus: Tässä luetellaan vain suurimmat saaret. Pidempi luettelo löytyy kohdasta Islands in the River Thames
- Chiswick Eyot
- Eel Pie Island
- Isle of Dogs
- Millwall
- Cubitt Town