Назад к списку
”Sutran keskeisenä teemana on ajatus siitä, että kaikilla ihmisillä on yhtä lailla ja poikkeuksetta ’Buddhaluonne’. Lootussutran sanoma on rohkaista ihmisiä uskomaan omaan Buddha-luontoonsa, omaan luontaiseen kykyynsä viisauteen, rohkeuteen ja myötätuntoon.”
Buddhalaisuuden historiallisen perustajan Shakyamunin opetukset on tallennettu valtavaan joukkoon tekstejä, joita kutsutaan sutroiksi. Tapa, jolla buddhalaisuuden filosofia esitetään sutroissa, vaihtelee suuresti. Tämä voidaan selittää useilla tekijöillä. Noin 50 vuoden aikana, jolloin Shakyamuni jakoi opetuksiaan aikansa ihmisille, hän matkusti laajalti ympäri Intiaa. Sen sijaan, että hän olisi selittänyt filosofiaansa systemaattisesti, hänen opetuksensa tapahtui pääasiassa vuoropuhelun muodossa. Hän tapasi ihmisiä, joilla oli monenlainen tausta – valtionministereistä oppimattomiin miehiin ja naisiin – ja pyrki vastaamaan heidän kysymyksiinsä ja epäilyihinsä. Ennen kaikkea hän pyrki antamaan vastauksia ihmisen olemassaolon peruskysymyksiin:
Sutrat koottiin Shakyamunin kuoleman jälkeisinä vuosina; uskotaan, että Lootus-sutra koottiin ensimmäisen ja toisen vuosisadan välisenä aikana jKr. Sanskritiksi se tunnetaan nimellä Saddharmapundarika-sutra (sananmukaisesti ”oikean dharman valkoinen lootussutra”). Kuten monet muutkin Mahayana-sutrat, myös Lotus-sutra levisi ”pohjoisen lähetyksen” kautta Keski-Aasiaan, Kiinaan, Koreaan ja Japaniin. Alun perin Kiinaan kolmannella vuosisadalla jKr. saapuneen Lootus-sutran sanotaan tulleen käännetyksi useisiin eri kiinankielisiin versioihin, joista on säilynyt kolme täydellistä versiota. Kumarajivan (344-413 eaa.) viidenneltä vuosisadalta peräisin olevaa käännöstä pidetään erityisen loistavana; sen filosofisen selkeyden ja kirjallisen kauneuden uskotaan vaikuttaneen siihen, että tätä sutraa kunnioitettiin laajalti koko Itä-Aasiassa.
Kumarajivan käännöksen Lootussutran otsikko Myoho-renge-kyo sisältää koko sutran ytimen, ja juuri tämän oivalluksen pohjalta Nichiren (1222-1282 jKr.) vakiinnutti Nam-myoho-renge-kyoon vetoamisen keskeiseksi buddhalaiseksi käytännöksi.
Lootussutraa pidetään sutrana, joka täyttää Shakyamunin maailmaan tulon tarkoituksen, joka ilmaistaan näillä sanoilla: ”Alussa tein valan, toivoen tekeväni kaikista ihmisistä yhdenvertaisia kanssani, ilman mitään eroa välillämme.” Toisin sanoen Shakyamunin tulon tarkoituksena oli antaa kaikille ihmisille mahdollisuus saavuttaa sama täydellisen valaistumisen tila, jonka vuoksi hänet tunnettiin nimellä ”Buddha” eli ”herännyt”.
Lootussutra sisältää useita käsitteitä, jotka olivat vallankumouksellisia sekä buddhalaisten opetusten kontekstissa että ajan laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Monia näistä ei sanota eksplisiittisesti, vaan ne ovat vihjeitä tai materialisoituvat tekstissä kuvatuissa dramaattisissa ja jopa fantastiselta vaikuttavissa tapahtumissa. Suuri osa sutran myöhempien tutkijoiden, kuten T’ien-t’ai (538-597 jKr.), nerokkuudesta piili heidän kyvyssään poimia ja systematisoida nämä periaatteet.
Sutran keskeisenä teemana on ajatus siitä, että kaikilla ihmisillä on yhtä lailla ja poikkeuksetta hallussaan ”Buddha-luonto”. Lootussutran sanoma on rohkaista ihmisiä uskomaan omaan Buddha-luontoonsa, omaan luontaiseen kykyynsä viisauteen, rohkeuteen ja myötätuntoon. Yleismaailmallinen kyky valaistumiseen osoitetaan esimerkkien kautta ihmisistä, joilta tämä mahdollisuus oli perinteisesti kielletty, kuten naisilta ja pahoihin tekoihin syyllistyneiltä ihmisiltä.
Monissa sutroissa useat Shakyamunin vanhemmat opetuslapset tuomitaan ihmisinä, jotka ylimielisen kiintymyksensä älyllisiin kykyihinsä ja itsekeskeisen harjoittamisensa vuoksi ovat ”polttaneet oman valaistumisensa siemenet”. Shakyamunin opetusten syvällisyys Lootussutrassa herättää heissä kuitenkin nöyryyden ja myötätunnon hengen. He ymmärtävät, että kaikki ihmiset ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa valaistumisen tavoittelussa ja että jos me itse haluamme onnellisuutta, on välttämätöntä, että työskentelemme muiden onnellisuuden eteen.
Tässä sutrassa Shakyamuni lisäksi osoittaa, että hän itse asiassa saavutti valaistumisen äärettömässä menneisyydessä, ei nykyisessä elämässään, kuten hänen seuraajansa olivat olettaneet. Tämä havainnollistaa hänen oman elämänsä konkreettisen esimerkin kautta, että valaistumisen saavuttaminen ei tarkoita sitä, että muuttuu tai tulee joksikin, mitä ei ole. Pikemminkin se tarkoittaa sen luontaisen, ”luonnollisen” tilan paljastamista, joka on jo olemassa sisimmässään.
Kuten Daisaku Ikeda on kirjoittanut, Lootussutra on viime kädessä voimaantumisen opetus. Se ”opettaa meille, että yksilön sisäinen päättäväisyys voi muuttaa kaiken; se antaa lopullisen ilmaisun jokaiselle ihmiselämälle ominaiselle äärettömälle potentiaalille ja arvokkuudelle.”