loppukonsonantin poistaminen

Puhe on ihmeellisen monimutkainen taito, ja lapset tarvitsevat paljon harjoitusta oppiakseen sen. Kuten minkä tahansa motorisen taidon kohdalla, lapset tekevät paljon virheitä oppiessaan puhumaan selkeästi.

Englannin kielessä kuulemme useita yleisiä virhemalleja lasten puheessa, kun he kasvavat. Seuraavassa on 10 yleistä virhemallia ja likimääräinen ikä, johon mennessä odotamme niiden ”korjaantuvan” (häviävän) tyypillisesti kehittyvillä lapsilla:

Lala haluaa lellow kuk. (Lara haluaa keltaisen kuorma-auton.)

Ihmisluontoon kuuluu tehdä mahdollisimman vähän työtä, ja kielemme, huulemme ja muut ’artikulaattorimme’ voivat olla yhtä laiskoja kuin me muutkin! Usein yksi äänne sanassa vaikuttaa yhteen tai useampaan muuhun äänteeseen sanassa. Tätä kutsutaan assimilaatioksi (tai konsonanttiharmoniaksi). Joskus sanan ensimmäinen äänne muuttaa myöhempiä äänteitä, esimerkiksi jos lapsi sanoo ”beb” sanaksi ”bed”. Tätä kutsutaan progressiiviseksi assimilaatioksi. Toisinaan sanan myöhemmät äänteet vaikuttavat aikaisempiin äänteisiin, esimerkiksi jos lapsi sanoo ”lellow” sanasta ”yellow”. Tätä kutsutaan regressiiviseksi assimilaatioksi.

Milloin on syytä harkita avun hakemista: Jos assimilaatio on edelleen ominaista lapsesi puheessa 2½-3 vuoden iässä.

Taitai tarvitsee wawa. (Tiikeri tarvitsee vettä.)

Kun lapset toistavat tavun kahdesti sen sijaan, että lausuisivat sanan molemmat tavut, he voivat kuulostaa hieman vauvojen lörpöttelyltä (esim. mama, dada). Kun kuulemme sen 3-5-vuotiailta, kutsumme tätä virhemallia reduplikaatioksi. Se tapahtuu lähes aina, kun lapsi toistaa korostetun tavun kahdesti heikon tavun kustannuksella, esim. kuten edellä olevissa tiikeri ja vesi.

Milloin kannattaa harkita avun hakemista: Jos lapsesi on 2½-3-vuotias tai vanhempi ja reduplikoi tavuja useammin kuin satunnaisesti.

I fount a pek for the bram. (Löysin pekin lastenvaunuihin.)

Yllä olevassa lauseessa ei ole mitään järkeä. Mutta sen avulla voin havainnollistaa äännevirheitä. Englannin kielessä tuotamme osan äänteistämme äänihuulet erillään toisistaan. Näitä kutsutaan äänettömiksi äänteiksi, joihin kuuluvat äänteet kuten p, t, k, s ja sh. Muiden äänteiden kohdalla äänihuulet yhdistetään, jolloin ääni ”käynnistyy”. Näitä kutsutaan äänteellisiksi ääniksi, ja niihin kuuluvat b, d, g, z ja n. Äänen kytkeminen päälle ja pois puheen aikana vaatii paljon hallintaa, eikä ole epätavallista, että jotkut lapset tekevät virheitä, kuten että he eivät äännä äänteitä silloin, kun pitäisi (esim. pek sijasta peg) tai ääntää äänteitä silloin, kun ei pitäisi (esim. bram sijasta pram).

Ikä, jolloin terapiaa kannattaa harkita: 3 vuotta (tai nuorempana, jos lasta kiusataan sen vuoksi).

Gi me my du ma ba. (Anna minulle ankkamattoni takaisin.)

Nuoret lapset jättävät usein sanojensa loppukonsonantit pois. Tätä kutsutaan (osuvasti) loppukonsonantin poistamiseksi. Sillä voi olla suuri vaikutus siihen, miten helposti lapsesi on muiden ymmärrettävissä – voisitko ymmärtää yllä olevan esimerkkilauseen ilman käännöstä?

Milloin kannattaa harkita avun hakemista: Jos lapsesi jättää säännöllisesti pois loppukonsonantteja sanoista 3 vuoden 3 kuukauden iässä.

Sorn tan ei löydä mitään eds to teep. (Sean ei löydä yhtään munaa pidettäväksi.)

Tätyyppistä virhettä kutsutaan frontoinniksi. Sitä esiintyy, kun äänteet, jotka normaalisti tuotetaan kielen ollessa suun takaosassa (esim. k, g ja sh), tuotetaan sen sijaan kielen ollessa suun etuosassa (esim. kuten t, d ja s).

Ikä, jolloin terapiaa kannattaa harkita: 3½-4-vuotiaana (tai nuorempana, jos lapsesi on muiden vaikea ymmärtää tai häntä kiusataan sen vuoksi).

Da ban crac into dit debra. (Pakettiauto törmäsi tähän seepraan.)

Tämä karmaiseva lause havainnollistaa pysähtymistä. Englannin kielessä monia puheäänteitä voi venyttää ja pitää yhtäjaksoisesti, kunnes hengitys loppuu. Äänteet, kuten s, z, f, v ja th, ovat hyviä esimerkkejä. Toisia puheäänteitä ei voi pitää yhtäjaksoisesti, esimerkiksi p, b, t, d, k ja g, jotka ovat kaikki esimerkkejä ”plosiveista”. On tavallista, että pienet lapset korvaavat jatkuvat äänteet plosiiveilla. Kutsumme tätä ”pysäyttämiseksi”, koska lapset ”pysäyttävät” äänteet, esim. muuttamalla ”this”, jossa on mukava jatkuva ”th”- ja ”s”-äänne, ”dit”-äänteeksi.

Ikä, jolloin sinun pitäisi harkita terapiaa:

• 3-vuotiaana ’f’ tai ’s’ (tai nuorempana, jos lasta kiusataan sen vuoksi);
• 3½-vuotiaana ’v’ tai ’z’ (tai nuorempana, jos lasta kiusataan sen vuoksi);
• 4½-vuotiaana ’sh’, ’j’ tai ’ch’ (tai nuorempana, jos lastasi kiusataan sen vuoksi); ja
• 5-7-vuotiaana ’th’ (kuten ’thin’) ja ’th’ (kuten ’the’) (tai nuorempana, jos lastasi kiusataan sen vuoksi).

Efant tarvitsee brelan. (Elefantti tarvitsee sateenvarjon.)

Puheessamme emme painota jokaista tavua yhtä paljon. Esimerkiksi sanassa ’puhelin’ painotamme yleensä ’te’- ja ’puhelin’-sanoja jättäen keskellä olevan ’le’-sylinterin korostamattomaksi ja heikoksi. Sanassa ’sateenvarjo’ painotamme ’bre’-sanaa ja jätämme ’um’-sanan painottamatta ja heikoksi. Säästän teidät luennolta englannin trochaic- ja jambic-painotuskuvioista. Mainitsen painotuskuviot siksi, että on tavallista, että pienet lapset jättävät heikot tavut pois. Kutsumme tätä heikkojen tavujen poistamiseksi.

Ikä, jolloin terapiaa kannattaa harkita: 4 vuotta (tai nuorempi, jos lasta kiusataan sen vuoksi).

Huoneessani on ’cary’pider! (Huoneessani on pelottava hämähäkki!)

Monissa englanninkielisissä sanoissa on konsonanttien yhdistelmiä tai ”ryppäitä”, esim. squawk, crab tai flower. On tavallista, että pienet lapset jättävät yhden tai useamman konsonantin pois rykelmästä (ns. rykelmävähennys), ja on olemassa joitakin nokkelia nyrkkisääntöjä, joita puheterapeutit käyttävät auttamaan meitä ennustamaan, mitkä niistä jäävät pois.

Ikä, jolloin terapiaa kannattaa harkita: 4-5 vuotta (tai nuorempana, jos lapsesi on muiden vaikea ymmärtää tai häntä kiusataan sen takia).

Rikoin pyykkini fridsin oveen. (Rikoin kelloni jääkaapin oveen.)

Tälle on hieno nimi – deffrikointi. Selitän: englannissa ’ch’ ja ’j’ koostuvat itse asiassa kahdesta äänteestä kumpikin. Ch = t + sh. J = d + zh (kuten measure tai vision). Affrikate tulee meille saksan kautta samasta latinankielisestä juuresta kuin friction, joka tarkoittaa ’hankaa yhteen’. Koska ne muodostuvat kahden äänteen hankaamisesta yhteen, ch:tä ja j:tä kutsutaan affrikaateiksi. On tavallista, että lapset jättävät toisen näistä kahdesta äänteestä pois (eli de-affrikaatiksi), esim. ’t’ sanassa watch.

Ikä, jolloin terapiaa kannattaa harkita: 5-vuotiaana (tai nuorempana, jos lastasi kiusataan sen vuoksi).

Wabbit woves wed wibbons. (Kani rakastaa punaisia nauhoja.)

Kutsumme tätä virhemallia liukuvaksi. Se on yleisintä r:llä ja l:llä. Kaksivuotiaita, jotka liukuvat, kehutaan usein heidän söpöydestään. Seitsemänvuotiaana liukuminen ei ole niin ihastuttavaa.

Ikä, jolloin terapiaa kannattaa harkita: 5-6-vuotiaana (tai nuorempana, jos lasta kiusataan sen vuoksi).

Muuta huomioitavaa

Todellisuudessa pienet lapset – erityisesti kaksi- ja kolmevuotiaat – tekevät usein monia näistä virheistä samassa lauseessa, esim. ’dec a tary fwigt’n pider in my woo’. Tämä voi tehdä hyvin vaikeaksi aikuisille, jotka eivät tunne lasta hyvin, ymmärtää, mitä lapsi yrittää viestiä.

Yllä esitetyt ehdotetut ikärajat, joiden kohdalla on syytä harkita avun hakemista, ovat luonnollisesti vain suuntaa-antavia. Sinä olet lapsesi asiantuntija, ja sinun tulisi aina rohkeasti keskustella lapsesi puheen kehityksestä puheterapeutin kanssa.

Yleissääntönä voidaan sanoa, että jos: