Meksikon sotaEdit
Amerikkalaiset pronssiset 6-pounder-kenttätykit kävivät taistelua Palo Alton taistelussa 8. toukokuuta 1846 Meksikon-Amerikan sodan aikana. Kenraali Zachary Taylor johti 2 228 sotilaan vahvuista joukkoa, johon kuului kaksi 18-puntaista raskasta tykkiä ja kaksi 4-tykkistä kevyttä patteria majuri Samuel Ringgoldin ja kapteeni James Duncanin johdolla. Heitä vastassa oli kenraali Mariano Arista, jolla oli 365 upseeria, 3 461 rivimiestä ja sotilasta, kahdeksan 4-pounderin ja kaksi 8-pounderin tykkiä. Taistelusta tuli pitkälti tykistökamppailu, jossa amerikkalaiset tykit osoittautuivat ylivoimaisiksi. Amerikkalaisten tappiot olivat viisi kaatunutta, 43 haavoittunutta ja kaksi kadonnutta. Kymmenen muuta kuoli kuitenkin pian haavoihinsa, mukaan lukien Ringgold, joka sai osuman molempiin polviinsa 4-pounderin luodista. Arista myönsi suullisesti menettäneensä 252 kaatunutta, mutta kirjoitti viralliseen raporttiinsa vain 102 kaatunutta. Seuraavana aamuna meksikolaisten armeija vetäytyi toiseen asemaan, mutta se kukistui vielä samana päivänä Resaca de la Palman taistelussa.
Palo Altossa sekä Ringgoldin että Duncanin patterit manööveröivät nopeasti ja aiheuttivat vakavia tappioita meksikolaisten riveissä. Taistelun alkaessa ne asettuivat 100 yd (91 m) amerikkalaisen jalkaväen eteen. Lähellä taistelun loppua Duncanin patteri irrottautui savun peitossa 300 metrin (274 m) päähän vastustajistaan ja sai meksikolaisten oikean sivustan vetäytymään. Sekä Ringgoldin että Duncanin patterit oli aseistettu pronssisilla 6 punnan kenttätykillä. Arkeologiset todisteet viittaavat kuitenkin siihen, että käytössä saattoi olla myös yksi tai useampi 12 punnan haupitsi. Meksikolaiset käyttivät vanhoja ranskalaisia Gribeauval-järjestelmän tykkejä, mutta ne olivat silti tehokkaita aseita. Meksikolaisten huonompi ruuti aiheutti kuitenkin sen, että monet laukaukset jäivät vajaiksi. Meksikolaiset tykistönkuljettajat olivat palkattuja siviilejä, joten heidän tykkinsä olivat paljon vähemmän liikkuvia kuin hyvin koulutettujen amerikkalaisten kuljettajien tykit.
SisällissotaEdit
M1841 pronssinen 6-pounder tykki osoittautui erittäin tehokkaaksi aseeksi Meksikon-Amerikan sodassa. Yhdysvaltain sisällissodan taistelukokemukset osoittivat kuitenkin pian, että pronssiset sileäpiippuiset 6-pounder-kenttätykit eivät enää olleet tehokkaita aseita. Kun George B. McClellanista tuli Potomacin unionin armeijan komentaja, hän määräsi, että kaikki vanhat mallin 1841 vuosikertatykit korvattiin 12-puntarisilla Napoleoneilla. Vanhat tykit korvattiin ensin itäisissä armeijoissa, ja läntisissä armeijoissa vanhan mallin tykit säilyivät pidempään. Säilyneistä asiakirjoista käy ilmi, että Yhdysvaltain armeijan vanhentuneet tykistötykit siirtyivät länteen. Kuuden paunan tykit korvattiin nopeasti 12 paunan Napoleoneilla, 3 tuuman Ordnance-kivääreillä, 10 paunan Parrott-kivääreillä ja muilla kenttätykillä. Kesäkuun 30. päivänä 1863 Cumberlandin osasto ilmoitti, että sillä oli 24 sileäpiippuista 6-pounderia 220:sta kenttätykistön kanuunasta, kun taas Ohion osastolla oli vain kahdeksan kanuunaa 72:sta. Pronssisiin 6-kiloisiin tykkeihin lisättiin rihlat, mutta tämä kokeilu ei onnistunut, koska pronssi kuluu helpommin kuin rauta. Rifling kului nopeasti, mikä teki tykeistä epätarkkoja. Ks. James-kivääri.
M1841-pronssisen 6-pounderin muunnelmia valmistettiin myös Konfederaatiossa, vaikka tiedot ovat puutteellisia. Koska etelältä puuttui pohjoisen teollinen kapasiteetti, 6-poundereita käytettiin konfederaation armeijoissa pidempään. Robert E. Lee halusi, että vanhat mallin 1841 pronssitykit sulatetaan ja valetaan uudelleen 12-puntarisiksi Napoleoneiksi. Vanhoja kappaleita palveli kuitenkin vielä Chancellorsvillen taisteluun asti etelävaltioiden armeijoissa. Antietamin taistelussa 17. syyskuuta 1862 konfederaation pattereissa oli vielä käytössä ainakin 41 6-puntarista tykkiä, kun taas unionin Potomacin armeijalla ei ollut yhtään 6-puntaria. Esimerkiksi Washingtonin tykistön 4. komppania (Eshleman’s) oli varustettu kahdella 6-pounderilla ja kahdella 12-pounder-haupitsalla.
Pea Ridgen taistelussa 7.-8. maaliskuuta 1862 molemmat armeijat käyttivät vielä huomattavia määriä sileäpiippuisia ja kiväärillä varustettuja 6-pounder-kenttätykkejä. Unionin armeijassa kolme yksikköä oli aseistettu neljällä 6-pounderin sileäpiippuisella tykillä ja kahdella 12-pounderin haupitsilla: 2. Ohion patteri, 1. Iowan itsenäinen patteri kevyt tykistö ja 3. Iowan itsenäinen patteri kevyt tykistö. 4. Ohion patteristossa oli neljä 6-puntista haulikkoa ja kaksi 12-puntista haupitsia. Indianan 1. itsenäisellä patteristolla (1st Independent Battery Indiana Light Artillery) oli neljä kiväärillistä ja kaksi sileäpiippuista 6-pounder-kenttätykkiä. Illinoisin 2. kevyen tykistön rykmentin patteri ”A”:lla oli kaksi kiväärillistä ja kaksi sileäpiippuista 6-pounder-kenttätykkiä sekä kaksi 12-pounder-haupitsia. Konfederaation armeijassa Clarkin, Jacksonin ja Gorhamin Missourin pattereilla sekä Hartin Arkansasin patterilla oli kullakin neljä 6-pounderin sileäpiippuista tykkiä. Sekapattereihin, joissa oli 6-puntarin sileäpiippuisia tykkejä, kuuluivat Provencen Arkansasin patteri (2) sekä Waden (2), Tullin (2), Guiborin (2) ja MacDonaldin (1) Missourin patterit. Tullin patterilla oli myös kaksi 6-puntarin rihlattu tykkiä. Kneisleyn ja Kellyn Missouri-pattereilla oli tuntematon määrä 6-puntareita. Kneisleyn tykit olivat vanhoja valurautatykkejä.