4 Governing, or at Least Steering, the E-conomy
Kaikki markkinataloudet perustuvat sääntöihin (Polanyi 1944). Aivan kuten ei koskaan ollut erillisiä sääntöjä faksitaloudelle tai puhelintaloudelle, ei tule olemaan erillisiä sääntöjä myöskään Internet-taloudelle – pikemminkin päätökset, joita teemme E-taloudesta, säännöt sekä uusia markkinasuhteita määritteleville tietotekniikkaverkostoille että niiden synnyttämälle uudelle liiketoimintajärjestelmälle, ovat ratkaisevan tärkeitä ”perinteiselle” taloudelle. Pelkkä puuhastelu ei enää riitä. Olemme myös ylittäneet sen pisteen, jossa voimme ylläpitää illuusiota siitä, että Internet voisi olla olemassa erillään ja riippumattomana muusta taloudesta ja yhteiskunnasta. Verkkomaailma on kietoutunut yhteen ”perinteisen” maailman kanssa, ei ole siitä riippumaton. Internetin taloutta koskevat vapaamieliset kuvitelmat ovat jääneet taakse. Sääntely tällä uudella aikakaudella on viime kädessä tarina siitä, miten poliittiset päätökset kohtaavat tekniset mahdollisuudet. Lawrence Lessigin viimeaikaisessa teoksessa erotetaan toisistaan ”länsirannikon koodi” eli koodi, joka määrittelee, miten verkot ja ohjelmat toimivat teknisessä mielessä, ja ”itärannikon koodi” eli poliittisten päättäjien laatimat lait ja asetukset (Lessig 1999, Rheingold 1993, Reid 1995). Keskeiset keskustelut koskevat viime kädessä sitä, mitä sääntelyllä voidaan ja pitäisi tehdä niiden teknisten mahdollisuuksien muuttamiseksi, jotka muokkaavat sitä, millainen verkostomaailmamme on, millaisia koodin rakentamia todellisuuksia ja yrityksiä kehitämme ja millaista taloutta siten rakennamme.
Prosessi, jossa arvot käännetään uuteen aikakauteen tai luodaan uusia sääntöjä, jotka kattavat uudet arvot, kietoutuu yhteen liike-elämässä ja yhteiskuntaelämässä tapahtuvien sellaisten laadullisten muutosten kanssa, jotka avaavat vakiintuneita poliittisia sopimuksia uudelleen. Sääntöjen valinnalla on usein merkittäviä seurauksia yksityisen hyödyn kannalta. On vaikea kuvitella suurempia panoksia, kun uutta hallintojärjestelmää luodaan samanaikaisesti kotimaassa, kotimaassa ja useiden kansallisten järjestelmien välisenä kaupankäyntinä. Alkuvaiheen poliittisten keskustelujen muotoilu on tarpeeksi vaikeaa. Ehkäpä siksi, että keskustelu käytiin pääasiassa teknologien keskuudessa, sen alkuvaiheessa esiintyi libertaristisia käsityksiä siitä, että hallitus ja ehkä jopa perinteiset poliittisen kiistelyn muodot voitaisiin jotenkin sulkea pois jostakin, jota kutsutaan löyhästi kyberavaruudeksi (Barlow 1996). Nykyään tunnustetaan laajalti, että markkinapaikkaa koskevat tekniset valinnat koskettavat yhteisöjemme ja politiikkamme luonnetta perustavanlaatuisilla tavoilla (Lessig 1999). Ja että päinvastoin valinnat, joita pyrimme tekemään yhteisöllisyydestä tietoverkkojen aikakaudella, muokkaavat puolestaan markkinapaikkoja (Post 1995). Tästä johtuva poliittinen keskustelu ei ole pelkkää etu- ja intressikeskustelua, vaan kyse on pikemminkin perusarvoista ja perusvalinnoista, jotka koskevat markkinoita, yhteisöä ja demokratiaa. Tällaiset keskustelut muokkaavat uudelleen poliittisia liittoutumia ja politiikan luonnetta, kun toimijat määrittelevät uudelleen etunsa uudessa taloudessa (Litan ja Swire 1998).
Jo nyt esityslistalla on joukko syvällisiä kysymyksiä: kilpailupolitiikka, verotus, teollis- ja tekijänoikeudet ja yksityisyys. Ne avaavat keskusteluja siitä, millaista sähköistä taloutta, millaisia sääntöjä Internetin avulla tapahtuvalle yritysten uudelleenjärjestelylle, millaisia virtuaaliyhteisöjä ja millaisia sanan- ja nimettömyysoikeuksia, millaisia verkkojärjestelyjä ja millaisia koodiarkkitehtuureja tarvitaan. Esimerkiksi Microsoftin kohtalosta taistellaan nyt kilpailupolitiikan peruskysymyksistä (US vs. Microsoft Corporation: Conclusions of Law and Final Order 2000, Bork 2000). Laajemmin ottaen se, miten verkkoa ja muita keskeisiä infrastruktuurin osia (kuten käyttöjärjestelmiä, kuten Microsoftin tapauksessa) säännellään, vaikuttaa siihen, kuka voi osallistua uuteen sähköiseen talouteen ja millä ehdoilla. Se vaikuttaa voimakkaasti sähköisen kaupankäynnin kansallisiin malleihin, sekä muutoksen nopeuteen että omaksuttuihin malleihin, minkä vuoksi Microsoftia koskevat päätökset ovat viime kädessä paljon tärkeämpiä kuin pelkkä päätös kyseisen yrityksen tulevaisuudesta.
Toisessa kysymyksenasettelussa käsitellään perinteisempiä hallintoon ja valtioon liittyviä kysymyksiä, kuten verotusta. Vaikka luvut ovat vielä pieniä, ei ole epäilystäkään siitä, että muutaman vuoden kuluttua melko merkittävä osa kaupankäynnistä tapahtuu sähköisten verkkojen kautta (Shop.org/Boston Consulting Group 1999). Kysymys siitä, verotetaanko Internetiä ja miten sitä verotetaan, ei ole enää vain sivuseikka, vaan se liittyy yhä enemmän keskusteluun siitä, miten ja missä Internetiä ylipäätään verotetaan. Uuden keskustelun voimakkuus ja kiireellisyys riippuu suoraan siitä, millainen vaikutus tapahtumapaikan siirtymisellä on julkishallinnon tulovirtoihin ja sen kykyyn tarjota palveluja yhteisölleen.
Mutta perustavanlaatuisimmissa kysymyksissä on kyse tiedosta – siitä, kuka sen omistaa ja mitä sillä tehdään. Vähintäänkin nämä ovat kysymyksiä teollis- ja tekijänoikeuksista, yksityisyydestä ja puheesta. Tässä uudet teknologiat venyttävät tutut keskustelut uusille poliittisten arvojen ja näiden arvojen taustalla olevien poliittisten teorioiden alueille. Yksityisyys on yksi dramaattinen esimerkki. Tietokonepohjaisessa taloudessa tapahtuvaa toimintaamme valvomalla voidaan tietää meistä poikkeuksellisen paljon. Pankki tai luottokorttiyhtiö tietää, mitä ostamme, ja se voi seurata kulutustottumuksiamme maksuhäiriöriskien varalta, kuten mahdollisen avioeron varalta, johon viittaavat odottamattomat kukka- tai koruostokset. Ruokakauppa tietää, mitä syöt. Liikennevirtoja hallinnoiva älykäs liikennejärjestelmä voi tietää, missä olet, minne menet ja milloin. Miten tietoja voidaan käyttää? Voidaanko niitä yhdistää? Tai myydä vakuutusyhtiölle? Tai verovirastolle?
Valtioon nähden yksityisyyden suojan ja kaupallisten etujen välille on syntymässä uusi suhde. Onko Yhdysvaltojen laki, joka on alun perin laadittu suojelemaan kansalaisia valtiota ja valtion toimia, kuten salakuuntelua, vastaan, asianmukainen aikana, jolloin yksityisesti valvotut tiedot voivat antaa tarkan kuvan elämästämme, paljon yksityiskohtaisemman kuin mitä hallitus voi tietää? Mitä oikeuksia hallituksella pitäisi olla päästä käsiksi näihin yksityisesti kerättyihin tietoihin? Yksi ehdotettu poliittinen lähestymistapa antaisi omistusoikeudet itseämme koskeviin tietoihin, joita me yksityishenkilöt voimme myydä tai pidättää. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tämä omistusoikeus ei välttämättä koske geneettisiä tietoja, jotka lääkärit tai kirurgit ovat saaneet meistä lääketieteellisessä toiminnassa. Toisessa lähestymistavassa ehdotetaan, että yksityisyyden suoja riippuu yhteisön tarpeista ja että kerättäville tai luovutettaville henkilötiedoille on asetettava rajoituksia yhteisön turvallisuuden vuoksi. Yksityisyyden suojaa koskevat kysymykset hämärtyvät nopeasti kysymyksiksi viestinnän ja kaupankäynnin turvallisuudesta, mikä puolestaan johtaa yksityisyyden suojan ja yhteisön turvallisuuden ja suojelun väliseen tasapainoon. Tällaisiin päätöksiin liittyvien arvojen monimutkaisuus takaa sen, että keskusteluista tulee mutkikkaita.
Yhteistä yksityisyyden suojaan, teollis- ja tekijänoikeuksiin, sananvapauteen, kuluttajansuojaan tai verotukseen liittyville kysymyksille on se, että keskustelu siitä, millaisia yhteisöjä haluaisimme, kietoutuu yhteen sen kanssa, miten hoidamme uusia sähköisiä markkinapaikkoja. Ajatellaanpa vaikka kysymystä turvallisuudesta ja salauksesta. Jälleen kerran on asetettava uudelleen tasapaino yksityisyyden ja kansallisen turvallisuuden sekä poliisitarkoitusten välille. Samoin kysymys toimivallasta, eli siitä, mikä poliittinen taho on vastuussa esimerkiksi verotuksesta ja kuluttajansuojasta, on mietittävä uudelleen. On pohdittava tasapainoa sananvapauden ja alaikäisten suojelun välillä sopimattomalta sisällöltä. Pitäisikö ratkaisujen olla teknisiä suodatuslaitteita, jotka estävät pääsyn sellaiseen sisältöön, jonka vanhemmat hylkäävät? Vai pitäisikö meidän sen sijaan etsiä ratkaisuja, jotka edellyttävät julkisia sääntöjä? Jotkin kysymykset yksinkertaisesti pakotetaan poliittiselle asialistalle, kun verkkopohjaiset liiketoimet lisääntyvät. Riippumatta siitä, mitä mieltä olet verotusverotuksesta verkossa, mieti, miten keskustelu toimisi, jos suurin osa kaupallisista liiketoimista tapahtuisi verkossa, mutta verottamatta. Julkiset palvelut teistä kouluihin eivät loppuisi, mutta verotuksen rakenne joutuisi muuttumaan perusteellisesti.
Kaikkia näitä keskusteluja mutkistaa suunnattomasti se, että niitä ei voida ratkaista lopullisesti yhdessä maassa. Jos tietosuojasäännöt ovat erilaiset Euroopassa ja Yhdysvalloissa, miten yritykset AOL:stä IBM:ään toimivat? (Litan ja Swire 1998). Vaikka yksittäisiä kysymyksiä pohditaan ja niistä taistellaan, on huolehdittava siitä, että erilaiset kansalliset ratkaisut sovitetaan riittävästi yhteen maailmanlaajuisen tietojärjestelmän toiminnan varmistamiseksi. Aikakausi, jolloin kansalliset monopoliasemassa olevat puhelinjärjestelmät voitiin kuvitella suljetuiksi, lähes vesitiiviiksi järjestelmiksi, joita tarjosivat kansalliset toimittajakartellit ja jotka oli yhdistetty rajoilla tai valtameren toisella puolella, on vaihtunut yhteenliitettyjen tietojärjestelmien, maailmanlaajuisten palveluntarjoajien ja maailmanlaajuisten laiteyritysten aikakauteen. Erillisten järjestelmien yhdistäminen rajoilla on vaikeaa; todennäköisempää on, että säännöt yhdenmukaistetaan eli tehdään samanlaisiksi tai yhteentoimiviksi. Mutta ratkaisu on löydettävä.
E-talouden kehitys on merkittävä mahdollisuus empiirisen ja teoreettisen yhteiskuntatieteen jatkokehitykselle. Tämä ei ole erillinen tutkimusalue muutamille teknologisesta kehityksestä ja teknologisen muutoksen politiikasta kiinnostuneille tarkkailijoille. Tietotekniikka on tunkeutumassa yritystoiminnan, talouden ja koko yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin. Aivan kuten ilmaisut ”sähköinen kaupankäynti” ja ”Internet-talous” menettävät merkityksensä, kun otetaan huomioon, että suuri osa kaupallisista liiketoimista ja taloudellisesta toiminnasta tapahtuu digitaalisten verkkojen välityksellä, myös ”poliittista taloutta” ja ”poliittista e-taloutta” koskevan tutkimuksen erottaminen toisistaan on todennäköisesti hyödytöntä. Sen ymmärtäminen, miten teknologiset, organisatoriset ja poliittisoikeudelliset muutokset vaikuttavat toisiinsa muokattaessa tulevaisuutta, jolle on ominaista kaikkialla läsnä olevat digitaaliset verkot, jotka yhdistävät lukemattomia solmuja maailmanlaajuisesti, on olennaisen tärkeää poliittisen talouden ymmärtämiselle, olipa kyse sitten kotimaisesta, vertailevasta tai kansainvälisestä poliittisesta taloudesta, ja koko yhteiskunnan ymmärtämiselle.
Näiden muutosten seuraaminen tulee olemaan vähintäänkin vaikeaa. Lyhyellä tähtäimellä sopimuksia tekevät todennäköisesti olemassa olevat koalitiot tai tutuista eturyhmistä koostuvat uudet koalitiot olemassa olevassa institutionaalisessa ympäristössä. Pitkällä aikavälillä kaikenlaisten yhteisöjen poliittinen sosiologia muuttuu kuitenkin dramaattisesti. Yksilöt määrittelevät etunsa eri tavalla, uusia eturyhmiä syntyy, uusia koalitioita syntyy, ja uusia sopimuksia tehdään ja toteutetaan täysin uusissa tai perusteellisesti muuttuneissa instituutioissa. Käynnissä olevilla muutoksilla on todellakin potentiaalia muuttaa radikaalisti sosiaalisen ja poliittisen elämän rakennetta ja organisointia. Ja me vasta alamme tutkia tämän muutoksen alkua.