”Yhdistelmä ruohomaisia sävyjä, happoja ja ripaus vaniljaa, joiden taustalla on multaisuutta” – näin kansainvälinen kemistiryhmä kuvaa tutkimuksessaan vanhojen kirjojen ainutlaatuista tuoksua. Runollista toki, mutta mistä se johtuu?
Kirjat koostuvat lähes kokonaan orgaanisista materiaaleista: paperista, musteesta, liimasta, kuiduista. Kaikki nämä materiaalit reagoivat vuosien mittaan valoon, lämpöön, kosteuteen ja jopa toisiinsa, ja niistä vapautuu useita haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC). Vaikka mistä tahansa kirjasta vapautuvien yhdisteiden sekoitus riippuu siitä, mitä kaikkea sen valmistukseen on käytetty, materiaaleissa on vain vähän vaihtelua.
Tutkijat testasivat 72 kirjaa ja löysivät noin 15 yhdistettä, jotka esiintyivät yhä uudelleen. Ne olivat luotettavia markkereita hajoamiselle. Näitä olivat etikkahappo, bentsaldehydi, butanoli, furfuraali, oktanaali, metoksifenyylioksiimi ja muita kemikaaleja, joilla on hassulta kuulostavia nimiä. Kirjan hajuun vaikuttavat myös sen ympäristö ja materiaalit, joita se elämänsä aikana kohtaa (minkä vuoksi joissakin kirjoissa on vivahteita tupakansavusta, toisissa tuoksuu hieman kahvilta ja taas toisissa kissan hilseeltä).
Kirjoja ei voi arvioida kansiensa perusteella, mutta tutkijoiden mielestä niiden hajusta voi oppia paljon. He kehittävät menetelmää kirjojen ja muiden paperiasiakirjojen kunnon ja iän määrittämiseksi käyttämällä erityisiä ”haistelulaitteita”, joilla analysoidaan haihtuvien orgaanisten yhdisteiden sekoitusta. He toivovat, että tämä ”degradomiikan” tutkimus voi auttaa kirjastoja, museoita ja arkistoja arvioimaan ja seuraamaan kokoelmiensa kuntoa sekä varastoimaan ja hoitamaan niitä sen mukaisesti.